Kylesa "Static Tensions"

Alkuvilkaisulla varsin rujolta näyttävän kannen sisuksiin on Georgiassa kätketty varsin kiintoisaa musiikkia 10 kappaleen verran. Kansi oli siinä määrin houkuttava, että albumi päätyi lopulta mukani kotiin, jossa se päätyi soittimeen. Kylesan tie soittimeeni ei ole ollut mutkaton, sillä olen aikaisemmin ohittanut yhtyeen lähinnä olankohautuksella. Lyhyet näytteet bändin osaamisesta ovat riittäneet ostamattajättämispäätöksen syntyyn.

Uusimman "Static Tensions" -levyn kohdalla ollaan täysin eri tilanteessa. Vanhat muistikuvat Kylesan musiikista olivat päästä haihtuneet ja mieli avoin kuuntelukokemukselle. Huomasin jo heti levyn ensi metreillä pitäväni siitä suunnattomasti. Samalla tiesin jo valmiiksi, että enää osaa sanoa mihin genreen tai kategoriaan yhtye pitäisi laittaa. Jos sitä pitää yleensäkään mihinkään kategoriaan laittaa..

Sludgea, punkta, hardcorea ja mitä vielä Kylesa edustaa? En minä tiedä, mutta "Static Tensions" kuulostaa aivan saatanan hyvältä. Samalla kun se on likainen ja huoleton, on se myös tarkkavainuinen ja hyökkäävän aggressiivinen. Erityismaininnan ansaitsee yhtyeen vokalisointi ja kitarisointi. Laura Pleasantsin tulkinnat vyöryvät eteenpäin ja aika ajoin mitä eriskummallisemmat kitarariffit särkevät harmonian. Ja samaan aikaan täydentävät sitä. Jossain kohtaa mennään laiskan stoner -mätkeen parissa pari tahtia ja sen jälkeen taas uuteen suuntaan.

Ovat ne merkillisiä Kylesan tyypit. Tulevat Georgiasta, soittavat musiikkia, näyttävät olevan puolinukuksissa kaiken aikaa ja samalla vievät kanssayhtyeitään uusimmalla "Static Tensions" albumillaan ihan sata-nolla. Hienoa.

10/10

PMMP "Veden varaan"

PMMP on kulkenut pidemmän matkan alkupisteestään kuin yksikään toinen yhtye on kyennyt tekemään viimeisten vuosien aikana. Ensimmäisen suuren hitin jälkeen Suomi oli täynnä epäuskoisia kysymysmerkin mallisia ihmisiä. Mistä tämä oikein tulee ja miten tähän pitäisi suhtautua? Hyvin nopeasti asiaan alettiin saamaan selvyyttä ja pian ei ollut enää ollenkaan kyseenalaista suhtautua PMMP -nimiseen ilmiöön musiikillisestikin vakavasti.

Neljännellä albumillaan "Veden varaan" kuulemme monipuolisimman ja kestävimmän PMMP:n vielä ikinä. Jos olivat edelliset kaksi levyä monitahoisia ja kulutusta kestäviä; siirrytään uusimmalla vielä yksi pykälä ylemmäksi. Kaksi asiaa nousee varsin nopeasti muiden yläpuolelle. Jori Sjöroosin aikaisempaa ilmavammat ja monipolvisemmat sävellykset sekä Miran ja Paulan soolona laulamat vokalisoinnit. Yhdessä nämä kaksi merkittävää muutosta edelliseen saavat aikaan sen, että "Veden varaan" on kevyesti parasta PMMP:tä tähän mennessä.
Jos tällä levyllä ollaan muuten aikaisempaa siistimmillä linjoilla ja ollaan samalla unohdettu pahin räyhäämisen tarve; voitetaan se takaisin kokonaisuuden vahvuudella, joka kantaa albumia loppuun saakka. Viimeisen kappaleen haihtuessa eetteriin, jää kuuntelija odottelemaan seuraavaa, mutta joutuu hyvin pian huomaamaan, että standardista mitastaan huolimatta, levy ehti jo päättyä. Tämä kertoo vain ja ainoastaan siitä, miten hyvästä ja kokonaisesta albumista oikein on kyse.

9/10

Mastodon "Crack The Skye"

Viime vuosien ylivoimaisesti kiinnostavin bändi raskaamman musiikin saralla on ollut amerikkalainen Mastodon. Raskaasti ryskäävä ja erittäin saatanan kimurantti riffiä paiskaava ryhmittymä on jälleen ajankohtainen uuden albuminsa "Crack The Skye" myötä. Siinä missä edellinen albumi oli vielä varsin raskas ja piti sisällään rankkaa vokalisointi, on uudella levyllä menty enemmän kohti pehmeämpiä linjoja.

Heti albumin ensiahdeista alkaen on selvää, että kysymyksessä on todellakin Mastodon -albumi. Kierot ja erittäin koukuttavat riffit, rumpaloinnit ja melodiat varastavat huomion niin täydellisesti, että pian huomaa kuunttelevansa albumia suu auki hämmästyksestä; täysin typertynyt ilme naamalla. Mastodon on saavuttanut runsaasti huomiota ja se on varmastikin yksi tämän hetken "trendikkäimmistä" bändeistä. Ei varmasti mene enää kauan kun joku saa päähänsä alkaa mollaamaan yhtyeen tuotantoa pelkästään kateuden perusteella.


Levyn päättävä eeppinen "The Last Baron" kuvastaa hyvin levyä kokonaisuutena. 13 minuuttinen teos alkaa varovasti ja alkaa laajenemaan vähitelleen saavuttaen lopulta kaikki Mastodonille tunnustukselliset elementit. Viimeisten sävelten kaikuessa korvissa on mielessä vain yksi; miksi tämän albumin piti loppua jo nyt? Vuoden 2009 todennäköisesti kovin raskaan musiikin julkaisu on tässä.

10/10

Scott Kelly "The Wake"

Neurosiksen riveistä tuttu vokalisti Scott Kelly on tarttunut akustiseen kitaraan ja julkaissut omalla nimellään "The Wake" -albumin. Kolmella vuosikymmenellä operoinut Neurosis on nauttinut kohtuullisen suurta arvostusta kaikissa musiikkipiireissä ja tämä on varmasti lisännyt odotuksia sekä kiinnostusta Kellyn soolodebyyttiä kohtaan. Emobändin raskaan ja epätoivoisen julistuksen jälkeen mies on jättänyt synkkyyden ja mustanpuhuvuuden jäljelle, mutta tukee sitä pääsääntöisesti vain akustisella kitaralla.

"The Wake" on ajoittain varsin monotoninen albumi. Osaltaan tähän vaikuttavat Kellyn synkkää yksinpuhelua muistuttava vokalisointi sekä alakuloiset sanoitukset. Helpolla ei päästä alussa, keskellä eikä lopussa. Kappalemateriaali albumilla on aavistuksen kalpeaa. Perusideat ovat monesti hyviä ja riittävät enimmäkseen pitämään mielenkiinnon yllä, mutta muutamaan otteeseen tylsyys on meinaa käydä kylässä.


Koska odotusten luominen ja asettaminen etukäteen oli haasteellista, voidaan todeta Kellyn onnistuneen debyytillään sen verran hienosti, että jatkoa on syytä toivoa. Vaikka synkkien tunnelmien kruunaamiseksi olisi mielellään kuullut pianoa tai jopa huuliharppua käytettyjen soittimien listalla, niin "The Wake" on sellaisenaankin hankinnan arvoinen. Aika näyttäköön, jälleen kerran, miten hyvin albumi sitä itseään kestää.

8/10

My Dying Bride "For Lies I Sire"

Brittiläisen My Dying Briden uusin albumi ei jätä selittelyn varaan. Tyrmäävän tyylikkäillä kansilla varustettu digipäkki houkuttelee ostoksille, vaikka kyseisestä musiikista ei ymmärtäisi mitään. Bändin pitkään jatkunut itsetutkiskelu ja suunnan hakeminen näyttää olevan tällä erää ohi.

"For Lies I Sire" palauttaa My Dying Briden tunnelmallisesti jopa aivan bändin alkuaikoihin. Aikaisemminkin yhtyeen levyillä maalailleet viulut ovat jälleen mukana. Vaikka ensimmäinen kuuntelukerta ei vielä vakuuttaisi, niin muutaman kerran jälkeen kappaleet alkavat avautua ja niistä ponnahtaa jatkuvasti uusia tunteita esiin. Päällimmäisenä kaiken kruunaa Aaron Stainthorpen herkkä, hauras ja valittava vokalisointi. Taustalla laahataan suunnattoman painavaa kivirekeä; sen verran harvakseeltaan iskuja minuutin sisään osuu. Yksinäisyyttä huutavat kitaramelodiat yhdessä Aaronin vokalisoinnin kanssa ovat ennenkin olleet yksi My Dying Briden kantavista voimista. Tällä erää niiden merkitys tuntuu vielä aikasempaakin suuremmalta.



Edelliseen, kolme vuoden takaiseen, albumiin verrattuna My Dying Briden uusin onnistuu toimimaan hienona kokonaisuutena. Yhtye on samaan aikaan kaunis ja ruma, herkkä ja pelottava. Kauniiksikin luonnehdittavat melodiat etenevät rauhallista tahtiaan. Albumi ottaa kuulijan vahvaan puristukseensa. Se avaa itseään vähän kerrallaan, mutta jo hyvin nopeasti käy selväksi käsillä olevan yksi 2009 parhaista raskaan musiikin julkaisuista.

10/10

Lunatic Soul "S/T"

Mikäli puolalainen musiikki on jäänyt tähän saakka vähemmälle huomiolle, on viimeistään nyt aika perehtyä aiheeseen. Riversiden riveissä vokalisoivan Mariusz Dudan sooloprojekti on mannaa korville. Emoyhtyeensä raskasta ja metallista ilmaisua huomattavasti kevyemmillä linjoilla liikkuva debyyttialbumi on ladattu täyteen kauniin melankolisia tunnelmia. Syntikoiden ja akustisten soittimien varaan rakentuva kokonaisuus on yhtäältä yksinkertainen ja toisaalta monikerroksinen paketti, jossa nautiskeltavaa riittää useampaan kertaan.

Upean koskettavalla äänellä operoiva Duda on levyllä elementissään. Kauniit kappaleet ovat ajoittain päällekäyvän synkkiä, mutta miehen sametinpehmeä ääni tuo lohtua jokaiseen niistä. Kevään valon lisääntyessä ja kesän lähestyessä Lunatic Soul ei saa luonnolta itselleen sopivinta taustavaloa, mutta onnistuu silti liikuttamaan kuulijansa helposti syksyn pimeisiin hetkiin. Ja taas kerran; kynttilöiden ääreen. Vaikka Lunatic Soulia on jossain arvosteluissa luonnehdittu ankeaksi ja tylsäksi; ovat näissä tapauksissa arvostelijat olleet totaalisen hakoteillä. Tämä selviää helposti hankkimalla levy ja antamalla sen viedä mukanaan.

9/10

Chris Cornell "Scream"

Mitä vittua? Samaa ovat kysyneet hyvin monet Chris Cornell, Audioslave, Soundgarden ja Temple Of The Dog -diggarit. Yksi koko 90-luvun hienoimmista rockäänistä on ryhtynyt puuhastelemaan Timothy "Timbaland" Mosleyn kanssa. Mistä tässä kaikessa on oikein kysymys? Ja joutuuko kokonainen sukupolvi hautaamaan aatteensa yhdessä idolinsa kanssa?

"Scream" on kokonaisuudessaan hieno levy. Sen soinnista tunnistaa sekä Cornelin, että Timblandin. Niin uskomattomalta kuin tämä kaikki saattaakin tuntua ja kuulostaa, niin Cornell istuu uuteen muottiinsa enemmän kuin komeasti. Mike Pattonin kohdalla tätäkään irtiottoa tuskin olisi jääty sen enempää murehtimaan. Cornell on suuren yleisön keskuudessa kuitenkin leimaantunut niin vahvasti rock-mieheksi, että muutos saattaa monille olla liian suuri. Ennakkoluulojen voittaminen tässä tapauksessa kuitenkin kannattaa.


Vaikka albumilla kuullaan selkeästi Timbalandin tavaramerkiksi muodostuneita kilkatuksia ja napsutuksia, ovat laulumelodiat Cornellia itseään. Ja kyllä, kaikki on ihan niin kuin aikaisemminkin. Kehykset vain ovat muuttuneet vähän toisenlaiksi. Ja tämä kaikki tarkoittaa sitä, että Cornell on onnitunut tekemään täysin uuden tyylistä musiikkia kokonaisen albumillisen. Ja on onnistunut siinä lähes täydellisesti. Miehen tulkinnat ovat siinä määrin komeaa kuunneltavaa, että ennakkoluuloisimmankin puritaanin kannattaa laittaa levy soittimeen ja todeta oman musiikillisen maailmankuvansa ahtaus.

9/10

U2 "No Line On The Horizon"

U2 on omassa maailmassani ollut aina enemmän kuin pelkkä musiikkia tekevä yhtye; sen kappaleet ovat luoneet voimakkaita tunnetiloja ja jääneet niiden kautta elämään. Tästä syystä uuden U2 -albumin arvosteleminen on aina enemmän kuin hankalaa. Subjektiivisuuden taakkaa ja samaan aikaan kohtuuttomat odotukset nollaavat musiikillisen annin liian helposti. Kaiken uhallakin päätin kuitenkin tarttua uuteen U2 -albumiin ja kertoa mitä siitä itse ajattelen.

"No Line On The Horizon" ei ole millään mittakaavalla mullistava U2 -tuotos. Sen synnyttämisen aikana käydyt kamppailut eivät ole heijatuneet musiikkiin erityisen positiivisella tavalla. Pitkällisen prosessin, jonka keskipisteessä oli tuottajavalinta, jälkeen käsillä on tyydyttävä ja ennalta-arvattava levy. Lopulta tuottajiksi valikoituivat Daniel Lanois ja Brian Eno. Jokainen U2 historiikin tunteva musiikinystävä arvaa jo tässä vaiheessa mitä tulevan pitää..

Siinä missä koko 2000 luku on ollut tasaisten ja yllätyksettömien U2 -levyjen aikaa; ei uusinkaan albumi tee poikkeusta. Vuonna 1997 ilmestynyt "Pop" oli kohtuullisen epäonnistunut irtiotto tutusta kaavasta, mutta muutoin jälki on viimeaikoina ollut varsin ennakoitavaa. "NLOTH" kappalemateriaali on tasaista ja sen seasta on vaikea löytää U2: mittakaavassa helmiksi luettavia kappaleita. Ilman The Edgen tyylitajuista kitarointia albumilla olisi kovin vähän annettavaa. Bonon lyriikat liikkuvat tutuissa aihepiireissä ja mies laulaa tutulla tyylillään. Komppiosastolla turvallisuuden tuntu on tätäkin korostuneempi. Pitkän uran aikana muutoksia tai edistysaskelia ei juurikaan ole tapahtunut.


"No Line On The Horizon" täyttää sille asetetut odotukset, lähtökohdat huomoiden, mutta ei jätä suuria jälkia U2:n historiaan. Toivottavasti yhtyeellä on vielä annettavaa ennen kuin lopullinen jatkuvien kokoelmien paraati alkaa yhdessä maailmakiertueiden kanssa. Laatutakuu on toki aina ennenkin ollut voimassa ja yhtye tulee tuskin koskaan sortumaan Rolling Stonesiksi; soittamaan paskaa musiikkia miljoonayleisölle.

7/10

01. No Line On The Horizon 4:12
02. Magnificent 5:24
03. Moment Of Surrender 7:24
04. Unknown Caller 6:03
05. I'll Go Crazy If I Don't Go Crazy Tonight 4:14
06. Get On Your Boots 3:25
07. Stand Up Comedy 3:49
08. FEZ-Being Born 5:17
09. White As Snow 4:41
10. Breathe 5:00
11. Cedars Of Lebanon 4:13