Vuoden albumit 2009

Koska olemme viimeisillämme, niin on aika alkaa luoda katsausta menneen vuoden julkaisuihin. Vaisusti alkanut vuosi kääntyi jälleen kerran voiton puolelle kun syksyllä alkoi pamahdella ulos sellaisia albumeja, että aijaijai. Laitetaan tähän alle muutamia kandidaatteja joita Bantami on diggaillut, niin voitte sitten käydä äänestelemässä tai ehdottelemassa omaa suosikkianne vuoden 2009 julkaisuksi.

The Poodles "Clash Of The Elements"

Ruotsalainen The Poodles pompahti muutama vuosi sitten tietoisuuteeni komella tavalla. Uusimmallaan yhtye on jalostanut musisointiaan lähes täydelliseen kuosiin. Ei paljon puutu tästäkään albumista täydellisyyten tarvittavia jyväsiä.

Kent "Röd"

Yhtä lailla ruotalainen, ruotsiksi laulava, Kent on toiminnut jokaisella julkaisullaan laatutavaraa markkinoille. Uusimman kanssa jouduin tosin viettämään vähän enemmän aikaa ennen kun varmistuin sen pätevyydestä. Omalla listallani Kent ei kuitenkaan ui ihan kärkeen, sillä sen verran kovaa materiaalia tänä vuonna on julkaistu.

Between The Buried And Me "The Great Misdirect"

Tällä hetkellä henkilökohtainen suosikkini on Between The Buried And Me albumillaan "The Great Misdirect". Hämärän rajamailla poukkoilevaa taidokasta musisointia koko albumi täynnä. Juuri kun luulit ymmärtäneesi, vaihdetaan vaihdetta ja maisemaa. Hieno kokonaisuus, joka kaikesta poukkoilustaan huolimatta pysyy kasassa ja kantaa loppuun asti.

Swallow The Sun "New Moon"

Kotimaista tuotanatoa edustava Swallow The Sun on ollut laadun tae jo pitkään. "New Moon" ei tee poikkeusta ja onkin selkeästi yhtyeen paras tuotos tähän mennessä. Entistä monipuolisempi kattaus on oivallinen ja tunnelmat synkkiä kuten aina tähänkin saakka. Erittäin vahva kandidaatti aivan korkeimmille palleille.

Katatonia "Night Is The New Day"

Länsinaapurimme panos on jälleen tänä vuonna vahva. Pitkäaikaisen suosikkini Katatonian uusin albumi on ollut vaikea pala monille pitkän linjan diggareille, mutta itselleni se on yksi vuoden tapauksista. Tämän parempaa kokonaistunnelmaa ei ole pitkään aikaan löytynyt yhdeltäkään kuulemaltani albumilta.

Porcupine Tree "Incident"

Steve Wilsonin tuotokset kuuluvat parhaimpien joukkoon. "Incident" pyyhkii pölyjä ylistetyllä "Fear Of The Blank Planet" -levyllä ja ansaitsee näin paikkansa vuoden 2009 parhaiden levyjen joukossa. Vaikka tekelettä on arvosteltu kolossaaliseksi progehomoiluksi ja ties miksi, niin jostain syystä albumi vakuuttaa ja toimii kokonaisuutena; myös kaikkien väliosineen.

Riverside "Anno Domino High Definition"

Puolan edustaja tämän vuoden kilpailussa on "Anno Domini High Definition". Progeen taipuvainen albumi sävähdyttää hienoilla melodioillaan ja koko bändi säväyttää vieläkin enemmän taidokkaalla live-esiintymisellään. Kannattaa tsekata sekä albumi, että bändi heti mahdollisuuden tullessa.

Mustasch "S/T"

Ja taas Ruotsi. Rockjyrä Mustach jyrää itseään ihmisten tietoisuuteen ja julkaisee samalla parhaan levynsä pitkiin aikoihin. Aluksi yskähtelin hieman levyyn tutustuessani, mutta hyvin pian alkoi kiveksissä tuntua rusina.

Enter Shikari "Common Dreads"

Vuoden suurin yllättäjä tuli tällä kertaa Briteistä. Enter Shikarin käsittämätön musiikillinen cocktail säväytti niin suuresti, että veikkailin tätä albumia vuoden parhaaksi levyksi jo heti sen ilmestymisen jälkeen. Vuoden viimeiset päivät saavat siis näyttää miten pitkälle "Common Dreads" juoksuaan parantaa.

Alice In Chains "Black Gives Way To Blue"

Laynen kuoltua hautasin samalla koko Alice In Chainsin ja toivoin, että se ei enää koskaan palaisi pilaamaan hienoja muistojani yhtyeestä. Toisin kuitenkin kävin ja muutaman kappaleen kuultuani levy oli pakko hankkia. En joutunut pettämään sillä käsillä on yksi yhtyeen historian parhaista albumeista. No ei sentään paras, mutta erinomainen kuitenkin.

Mastodon "Crack The Skye"

Aikaisemmin solmimani rakkaussuhde Mastodoniin kestää yhä edelleen. Höyryävä tarjoiltu "Crack The Skye" soi komeasti ja vivahteikkaasti. Albumin kiemuroihin tutustuessa menee aikaa ja sen ajan jälkeenkin siitä löytyy yhä uusia ulottuvuuksia. Hieno kokonaisuus ja korkealla tämäkin levy tämän vuoden arvostuslistalla.

My Dying Bride "For The Lies I Sire"

Vanhan koulukunnan doomailijat Briteistä pötkäyttivät melkoisen tekeleen edellisen hienon "A Line Of Deathless King" -albumin jatkoksi. Viulut soivat komeasti ja tunnelma tulee suoraan sieltä missä kalmistojen kauneus on käsinkosketeltavaa. Vaikka joku voisi muutakin väittää, niin minä väitän, että tässä on yksi vuoden kauneimpia albumikokonaisuuksia.

Insomnium "Across The Dark"

Toinen suomalainen raskaamman musiikin edustaja Insomniun edustaa itseään albumillaan "Across The Dark". Hienoa suoraa puskeva yhtye toimitti korville sen verran mukavaa metallikarkkia, että en hämmästyisi jos kyseinen albumi nousisi monillakin listoilla varsin korkealle. Kestaa kuuntelua ja antaa lisää jokaisella uudella kuuntelukerralla.

Samuli Putro "Elämä on juhla"

Viimeisenä kilpailuun mukaan ilmoittautui Samuli Putro. Koska olen suhtautunut varsin kitsaasti miehen emoyhtyeen musiikkin, en ollut kiinnostunut koko albumista. Sattumalta kuulin muutaman veisun "Elämä on juhla" -soolodebyytiltä ja marssin samantien levykauppaan hakemaan albumin parempaan kotiin. Ja niinhän se vaan on, että elämä on juhla.

Jos sinulle tulee mieleen vielä joku albumi, joka tältä listalta puuttuu, niin voit ehdottaa sitä kommentoimalla vuoden 2009 parhaaksi levyksi. Tämä lista kun sattuu olemaan kohtuullisen raskas.

Samuli Putro "Elämä on juhla"

Ihmeiden aika ei ole vielä ohi. Sattumalta kuuntelin muutaman näytteen Samuli Putron debyyttisoololta "Elämä on juhla" ja ihastuin kovin miehen ajatuksiin sekä sävellyksiin. Olen lähes aina tuntenut suunnatonta vastenmielisyyttä suomirokkia kohtaan ja siksi en suostu suoraan kategorioimaan Putroa kyseiseen genreen. Miehen soololla tunnelma on suoraan suuresta maailmasta ja musiikki leijailee sen maailman ympärillä.

Zen Cafen yksiulotteinen, ja toistoon perustuva, musiikillinen anti ei ole rajoittanut Putron ajatuksenjuoksua tällä levyllä. Elämänmakuinen ja ilmavasti hengittävä albumi on kuin ystävän lahja. Se ei koreile puitteillaan, eikä siihen välttämättä ole sijoitettu paljoa rahaa; tärkeintä on ollut ajatus. Tuntuu siltä, että Putro jakaa omaa elämäänsä ja samalla niin monen muun elämää kaverillisessa hengessä, turhia pröystäilemättä. Akustinen ja askeettinen toteutus antaa herralle mahdollisuuden tuoda rikkauden tuntua hienoilla sanoituksilla sekä oivilla sävellyksillä. Vaikka puhtaasta "mies ja kitara" -teemasta ei ole kysymys, on kokonaisuus silti hyvin artistikeskeinen. Taustalla musisoivat loistomuusikot ovat läsnä vain silloin, ja juuri silloin, kun se on oleellista. Mikään ei ole itsetarkoituksellista.

Suomalainen musiikintekoperinne on täynnä synkkää sanahelinäkikkailua. Putro ei varsinaisesti poikkea tästä kaavasta mollivoittoisuuden osalta, mutta luo hienon ja toiveikkaan ilmapiirin kertomustensa ympärille. Niitä kuunnellessa tulee yksinkertaisesti hyvä mieli ja voi helposti todeta, että näin se muuten on.

10/10

Sawo Rumble vol2, jälkilöylyt

Kuopiolaisten vapaaotteluseurojen, Gladiator Factory ja CMB, järjestämä Sawo Rumble vol2 kamppailtiin Pohjantien koululla 5.12.2009. Itsenäisyyspäivän aattona järjestetyssä tapahtumassa nähtiin Vapaaotteluliiton sääntövalikoiman alaisuudessa käytyjä amatööri- ja ammattilaisotteluita. Päivällä kehässä esiintyivät amätöörit ja illalla sekä amatöörit, että ammattilaiset.

Tapahtuman järjestelyt olivat oivalliset ja puitteet tapahtumalle juuri sopivan kokoiset. Kuopiolaista yleisöä vapaaottelu tuntui kiinnostavan, sillä paikalla oli useampi sata lajista kiinnostunutta katsojaa. Varmuudella voidaan sanoa, että ensi vuonna on vielä enemmän. Kenties kaupungin omien poikien otteet kiinnostivat kaikkein eniten. Kehässä esiintyikin 10 paikallista nykyistä tai tulevaa paikallista lahjakkuutta.

Amatööriotteluiden yhteydessä kävi kuitenkin selväksi, että vapaaotteluliiton D- ja C- säännöt kaipaisivat päivitystä. D-säännöt siten, että niillä käytävät ottelut lopetettaisiin kokonaan ja C –säännöt siten, että polvipotkut päähän pystyssä sallittaisiin ja sukkamallisista säärisuojista luovuttaisiin. Arvostelukriteereiltään Vapaaotteluliiton säännöstö kuitenkin pesee Shooto –organisaation vastaavat. Nämä asiat korjaamalla nostettaisiin kynnystä osallistumiseen juurikin sopivasti ja kehään astuminen tapahtuisi vasta hivenen pidemmän harjoittelun jälkeen. Nykyisellään kyseiset sääntöluokat omasta mielestäni vesittävät koko vapaaottelun.

Päiväotteluissa nähtiin hyvää ja taidokasta mäiskettä. Tasoero eri otteluiden välillä oli huimaava, mutta hienoja suorituksia nähtiin niin pystyssä kuin matossakin. Erityisesti mieleen jäi Sisu Gymin Timo Perho, joka esitti hienoja otteita jo Jyväskylän Basement Beatdownissa. Päiväotteluista kiinnostavin käytiin Gladiator Factoryn Marko Laakkosen ja MMA Joensuun Jesse Pippurin välillä. Hyvään tikkiin itsensä piiskannut Laakkonen on väkivahva painija ja suorittikin voimakkaan alasviennin ja survoi tekniikan ja voiman yhteipelillä käänteisen erikoistriangelin ensimmäisessä erässä voittaen näin ottelun luovutuksella.

Laakkonen kävelee pois nujerretun vastustajan raunioilta.

Päivän käännyttyä illaksi valmistauduttiin tuleviin taistoihin kebabilla ja pitsalla sekä muutamalla oluella, joista jälkimmäiset nautiskeltiin viihtyisässä olutravintola Maljassa. 18 aikaan siiryimme taistelutantereelle ja hyvin pian ovien avauduttua sisään alkoi lapata yleisöä. Kehätyöskentely aloitettiin Mr. Lähteen johdolla pimeässä hallissa kaikui ankara ja saatanallinen musiikki jonka jälkeen kirkkaista valoista Mr. Lähde (s)piikkasi tapahtuman käyntiin. Ensimmäiset kuusi ottelua käytiin amatöörisäännöin ja jokaisessa näissä kehässä esiintyi kuopiolainen taistelija.

Itse antauduin vastenmieliseen ja haastavaan työtehtävään. Jouduin toimimaan kehätytön avustajana koko illan ajan. Tai siis tarkemmin sanottuna sen ajan kun kehätytöllä hommia oli. Suoriuduimme tehtävästä teamina, mielestäni, erittäin hienosti. Yhtään numerokylttiä ei näytetty väärinpäin koko illan aikana. Kiitokset vaan hyvästä yhteistyöstä.

Ensimmäisessä taistelussa kohtasivat Tampere ja Imatra. Tuimin ilmein käynnistynyt ottelu eteni varsin vauhdikkaissa merkeissä enimmäkseen pystyssä kunnes napakan oloinen potku kaatoi Janne Rantasen maahan ja tuomari joutuikin keskeyttämään imatralaisen rummunsoiton jo ensimmäisen erän aikana. Ilmeisesti mistään vammautumisesta ei kuitenkaan ollut kysymys, sillä tamperelainen poistui kehästä hyvävoimaisen näköisenä.


Kautonen by TKO

Otteluiden edetessä miesten koko kehässä kasvoi ja 100 kiloisissa Joensuun MMA:n Timo Karttunen sai vastaansa Viron väkivahvan Tseikon. Miesten piti kohdata jo aikaisemmin, mutta Karttusen loukkaannuttua ottelu peruuntui. Tällä kertaa latausta oli siis riittävästi. Isojen miesten ottaessa yhteen ryminä on melkoista ja ensimmäinen erä mentiinkin maan ja taivaan välissä varsin tasaisissa merkeissä. Epäselväksi ei jäänyt se, että Virossa on epäilemättä treenattu vapaapainia. Toiseen erään lähdettäessä Tseikon kaasutankki alkoi kuitenkin osoittaa melkoisia tyhjenemisen merkkejä ja näin Karttunen pääsikin ottamaan virolaisen selän, roikkuen siinä aina ottelun loppuun saakka. Voitto matkasi näin yksimielisellä päätöksellä Joensuuhun.


Karttunen by UD

Kolmannessa ottelussa Kuopion Gladiator Factoryn Teppo Lampela suoritti debyyttinsä ammattilaissäänöin käytävissä otteluissa. Vastaan asettui Niko Suotama. Ottelu alkoi hyvin tunnustelevissa merkeissä ja mattoonmenon jälkeen imatralainen osoittautui jossain määrin Teppoa vahvemmaksi ja sovitun lopetuksen kaivaminen ei onnistunut. Imatran mies pääsi lyömään päältä varsin rapsakasti ja tuomarin oli pakko keskeyttää ottelu Tepon tajunnan häivyttyä hämärän taa. Seurailin tilanteen kehitystä ja ottelun jälkeinen keskustelu vahvisti havaintoni oikeaksi; Tepon sammuttanut erittäin kova isku osui takaraivon ja niskan väliselle alueelle. Tästä johtuen Teppo ei oli täydellisen sekaisin vielä siinä vaiheessa kun hänet autettiin ulos kehästä. Tilanteelle ei kuitenkaan olisi voinut mitään, eikä se missään nimessä ollut tahallinen.


Suotama by TKO

Illan pääottelun etutiimellyksessä ajauduimme kehätytön kanssa vahvasti eri leireihin, sillä itse olin jo etukäteen vakuuttunut Mikaelin voitosta, kun taas työkumppanini oli, kirjaimellisesti, koko sydämellään Tuomo Turkian puolella. Väkivahva lappeenrantalainen onnistui nopeasti kääntämään ottelun mattoon jääden itse päällimmäiseksi. Kokenut kehäkettu, Lähteenmäki, sai kuitenkin nopeasti aseteltua tiukkaakin tiukemman triangelin kohdalleen, eikä edes Turkian hurjat ja sisukkaat slämmit auttaneet miestä pulasta. Loppu oli käsillä ja lopulta Turkia joutui taputtamaan antautumisen merkiksi. Hieno taistelu kuitenkin. Lähdesmäen veljespari jatkoi samalla voittokulkuaan.


Lähdesmäki by Submission (Triangle Choke)

Sawo Rumble oli kokonaisuudessaan hieno tapahtuma, jonka järjestelyt ja puitteet olivat hyvät. Uskon yleisön jatkossakin löytävän tapahtuman, mikäli sellainen taas ensi vuonna järjestetään.


Kuvat: Teemu Rissanen

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Hyvää itsenäisyyspäivää koko itsenäisen Suomen kansalle ja samalla iso kiitos kaikille sotiemme veteraaneille jotka ovat kaiken tämän tehneet meille mahdolliseksi.

Sawo Rumble vol2, 5.12.2009

Toista kertaa Sawonmaalla, tarkemmin Kuopiossa, järjestettävä Sawo Rumble laajentaa ammattilaissäännöin käytäviin otteluihin tiettävästi ensimmäistä kertaa. Kuopiolaisten Gladiator Factoryn ja CMB:n järjestämät iltamat ottavat paikkansa Pohjantien koululla ja luvassa on niin amatöörien kahakointia kuin myöskin ammattilaispainotteista päähänlyömistä. Kekkerit aloitetaan punnistustilaisuudella ravintola Maljassa perjantaina 4.12.2009 klo 1900. Tilaisuus on kaikille avoin ja samalla maksuton. Kannattaa siis käydä luomassa kansainvälistä tunnelmaa ja katsastamassa nuorehkoa miestä parhaassa lihassaan. Varsinaiset rytinät käynnistetään 5.12.2009 klo 1200 ja sisään pääsee vitosella. Iltaottelut alkavat klo 1900 ja sisään pääsee klo 1800 alkaen. Piletistä pulitetaan ennakkoon 12€ ja ovelta 15€, mikäli ostaa lipun ennakkoon saa sillä käydä katsomassa myös päivän ilotulitukset. Mikäli päivällä vakuuttaa ostavansa iltatapahtuman lipun ovelta, niin ei välttämättä pääsee sisään.

Päiväotteluissa nähdään yhteensä 19 taistelua, joista osa käydään vapaaotteluliiton "ei saa lyödä oikeasti" ja osa samaisen liiton "saa lyödä oikeasti säännöillä". Listoilta löytyy runsaasti paikallisia taistelijoita, joten kannattaa mennä kannustamaan oman kylän ukot voittoon. Päämatsina voidaan pitää Tehtaan Marko Laakkosen ja MMA Joensuun Pippurin Jessen kohtaamista alle 84 kilon painoluokassa. Ottelu käydään C-säännöin. Tämähän tarkoittaa sitä, että ottelu kestää 3x3 minuttia ja sen aikana matossa ei iskeä vastustajaa millään tavalla. Pystyssä saa sitten harrastaa väkivallantekoja pl. polvia ei saa napautella päähän. Räjähtävässä kunnossa oleva Marko onnistuu toivottavasti olemaan purkautumatta ennen lauantaita, jolloin Joensuun mies rävähtää nopeasti tonttiin ja joutuu lopetetuksi siellä.

Iltaotteluiden kortti on sikäli mielenkiitoinen, että Teppo Lampela, Tehtaan miehiä myöskin, debytoi ammattilaissäännöin käytävässä ottelussa MMA Imatran Niko Suortamaa vastaan. Teknisenä päähänlyöjänä ja potkijana Lampela varmastii pommittaa Nikoa heti ensimetrien tunnustelujen jälkeen, mutta ei epäröi moukaroida tätä matossakaan. En pitäisi lopetustakaan minään suurena ihmeenä. Varmaa on kuitenkin se, että Teppo vie ottelun nimiinsä ennen täyttä aikaa. Tai ainakin sellaiset ohjeet on annettu. Kuten kuvassa.


Kautosen Alpon ja Tampereen Janne Rantasen kohtaaminen on toisinto vuodelta 2006. Tuolloin ottelu tosin käytiin amatöörisäännöillä ja Kautonen vei sen täyden ajan jälkeen yksimielisellä tuomaripäätöksellä. Tälläkin kertaa luvassa on tasainen kahakka, jossa lukuisia tasaisia matseja hävinnyt Rantanen varmastikin janoaa voittoa. Molemmat ovat esiintyneet ammattilaissäännöin käydyissä otteluissa useita kertoja, joten molemmat herrat tietävät mistä illan ottelussa on kysymys.

Isojen poikien rähinässä MMA Joensuun Timo Karttunen kohtaa virolaisen Alik Tseikon. Ottelu oli jo aikaisemmin listoilla Chicago Collision V -iltamissa, mutta peruuntui ilmeisesti Karttusen loukkaannuttua. Ainakin Tseiko tyrmäsi kyseisessä tapahtumassa Lauri Rusaman toisessa erässä. Karttusen on siis syytä tiedostaa virolaisen lyönneissä olevan myös kaatoa. Tseikolla on myös menestystä vapaapainista, joten kova vastus on Karttusella edessään. Tietääkseni Karttunen debytoi ammattilaissäännöillä ja on tätä ennen voittanut kaikki amatöörimatsinsa.

Illan pääottelussa Lahden Mikael Lähdesmäki kohtaa MMA Lappeenrannan voimajyrän Tuomo Turkian. Pitkän linjan Lähdesmäki on kovin kuuluisasta suvusta, sillä hänen pikkuveljensä voitti juuri Shooton Euroopanmestaruuden. Ehtipä Matteus ottaa voiton vielä edellisenä viikonloppuna Helsingin Fight Nightissa. Lähdesmäen veljekset tietävät molemmat miten matossa toimitaan. Mikael voitti edellisessä Sawo Openissa oman sarjansa. Turkian recordi on varsin tappiollinen, joten hänkin varmasti tulee hyvin valmistautuneena otteluun ja janoaa voittoa. Luvassa on siis tekniikka vastaan voima. Asetelmat ovat hyvin mielenkiintoiset.

Lähdesmäki asettelee lopetusta.


Tapahtuman kotisivut löytyvät seuraavasta osoitteesta: www.saworumble.fi
Sääntöjä illan otteluihin voi käydä tarkastelemassa osoitteessa: www.vapaaottelu.fi
Kuopio Gladiator Factory kotisivut osoitteessa: www.gladiatorfactory.com

Kuvat www.gladiatorfactory.com ja Antti Vanne

Helsinki Fight Night 28.11.2009

Pienellä viiveellä ollaan liikkeellä, koska viikonlopulle sattui sen verran somasti erilaisia hulluttelutilaisuuksia, että pääsin kotiin vasta eilen iltapäivällä ja oli luonnollisestikin niin peloissani kaikesta, etten voinutkaan kuvitella kirjoittavani päähänlyönnistä. Luon siis näin selkeästi jälkikäteen menneeseen tapahtumaan. Siihen joka otti paikkansa Helsingin jäähallissa.

Illan ympärillä leijaili monia mielenkiintoisia ottelupareja, mutta huonon tuurin astuttua kehiin ottelukortti muuttui viimemetreillä sangen merkittävästi. Luonnollisesti pahin takaisku oli Ross Pointonin silmäkulmavamma, jonka seurauksena Heilimön Saukkia ei kehään tällä kertaa saatu. Myös Anton Kuivasen loukkaantuminen iski järjestäjiä nenänvarteen. Lopputuloksena Speed Promotionin ja Shooto Finlandin järjestämän tapahtuman kortti kuivui odotusarvoista kohtuullisen paljon. Tällä ja erittäin huonolla mainostamisella oli varmastikin osuutta siihen, että juuri se suuri yleisö ei tietään jäähalliin löytänyt. Lopputuloksena taistelut käytiin aavistuksen kolkossa tunnelmassa, sillä muutaman kokoluokan liian suuri tila söi suurimman tunnelman. Yleisöarviot osoittavat paikalla olleen noin 3000 ihmistä. Itse on osaa tähän sanoa, muuta kuin sen, että yleisön vähyys näkyi kaikella tavalla jäähallissa.

Hämmästyttävintä kokonaisuudessa oli se, että lava- ja kehärakennelmien suunnitteluun ei oltu käytetty ilmeisesti kovinkaan paljoa aikaa ja vaivaa. Shöymeininki oli minimissään ja kehään johtavat rakennlmat peittivät näkyvyyden eräistä C-katsomoista todella pahasti. Otteluohjelmaa ei jaettu missään muodossa, joten yleisö joutui olemaan Starbucksin spiikkausten varassa. Jos ei huomioidan sitä, että kehäkuuluttaja vaikutti siltä, että hän luki ensimmäistä kertaa mitä hänen oikein missäkin kohtaa piti, suoriutui mies toimistaan varsin malliikkaasti. Otteluohjelmaan on lisäksi hyvä laittaa vähän taustatietoa ottelijoista sekä lajista, sillä nämä ovat sellaisia asioita, jotka suurta yleisöä kiinnostavat. Otteluiden jälkeiset haastattelut jäivät myös kokonaan puuttumaan, samoin screenit pysyivät mustina kokoillan ajan. Ainoa suuren maailman meiningin pilkahdus koettiin kun ruotsalaisen Bielkheden kulma-avustaja Reza, haastoi Niko Puhakan otteluun seuraavan tilaisuuden tullen. Voisi itse asiassa olla hyvä ottelu. Taustalla saattaa olla pieniä jännitteitä Puhakan natsimenneisyyden (ja varmaankin nykyisyyden) kanssa. Henkilökohtaisesti en edes kyseisen aatteen kannattajia ottaisi ottelemaan, jos jostain syystä jonkun tapahtuman järjestäisin.

Ja sitten asiaan. Ottelukortin kuivumisesta huolimatta kehässä nähtiin varsin viihdyttäviä otteluita. Ilmeisellä pikakomennuksella kehään noussut Turun ja FFG:n Toni Linden kohtasi ensimmäisessä ottelusssa Mats Nilssonin, joka ainakin omaksi yllätyksekseni ottelun tasatulokseen. Tonilla petti kaasutankki pahemman kerran ja suvereeni lukkopainiosaaja joutui lähinnä passailemaan. Paremmalla cardiolla ottelu olisi päättynyt Tonille ennen täyttä aikaa.

Ja koska en mitään muistiinpanoja illan aikana tehnyt, ottelujärjestyksen osalta edes päähäni, niin kertailen illan kähinöitä satunnaisessa järjestyksessä. Espoon Kehähaiden Niko Puhakka kohtasi omassa ottelussaan ranskalaisen Johnny Fracheyn. Ottelun kulku oli varsin vaihteleva, mutta mielestäni kumpikaan ei ollut missään vaiheessa kovin lähellä ottelun lopettamista, eikä mitään päätähuimaavan hienoja suorituksia nähty. Toivon koko ottelun ajan, että Frachey saisi Puhakan lopetettua, mutta täyden ajan jälkeen espoolainen julistettiin voittajaksi. En olisi hämmästynyt vaikka tuomio olisi toisinkinpäin.

Toni Valtosen otteet muistuttivat Puhakan vastaavia ja slovakilainen Atila Vegh vastasi samalla mitalla. Jos ei vähän enemmänkin. Ympäri kehää mentiin ja matossa oltiin vaihtelevissa päällimmäisyysjärjestyksissä täyden ajan verran. Jos jossain, niin tässä ottelussa tulos olisi voinut helposti olla myös toisinpäin. Mitään oikeusmurhaa tai törkeätä kotiinpäinvetämistä ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan. Valtoselle hieno 30. ottelu ja voitto siitä.

Mikko "Rehtori" Suvanto on päässyt vakuuttavaan iskuun ja Roemer Trumpert oli alusta asti altavastaajana. Hollantilainen totesi hyvin nopeasti kyydin olevan kylmää ja joutui taputtamaan jo alkumetreillä Reksin koviin paukkuihin. Suvannon otteita on mukava nähdä jatkossakin.

Pitkästä aikaa kehään palannut Juha "Juice" Saarinen näytti, että edes pitkähkö tauko ja ruotsalainen Anders Hansson eivät vaikuta hänen edesottamuksiinsa. Vahvalla pystypainilla hienon alasviennin tehnyt Juice kipusi nopeasti vastustajansa selkään ja kuristi tämän ensimmäisessä erässä RNC:llä kolmen minuutin kohdalla. Toivottavasti Juicelle saadaa lisää otteluita lähitulevaisuudessa. Miehellä on kuitenkin kaikki ainekset menestykseen.

Shooton EM:stä ottelemassa käynyt Markus "Maaku" Halkosaari oli tärkeässä ottelussa. Vastaan asettui Klas Åkersson. Kovalyöntinen ruotsalainen ei ollut mikään eilisen teeren poika ja tämän Maakukin varmasti tiesi. Hyvän alun jälkeen ottelu kuitenkin päättyi Halkosaaren osalta ikävimmällä mahdollisella tavalla kulman keskeytykseen ensimäisen erän päättyessä. Miehen kaasutankki loppui täydellisesti ja ottelu meni täysin yksipuoliseksi päähänlyömiseksi.

Tampereen ja koko Suomen suuri elämäntapakamppailija vapaaottelu-uransa suoraan maailmalta aloittanut Jarno Nurminen otteli ensimmäistä kertaa urallaan kotimaassaan. Vastaansa hän sai ruotsalaisen Blazew Sawinskin. Blazew tyrmäsi edellisessä ottelussan MMA Vantaan Marko Patterin ensimmäisessä erässä, joten ainakin lyöntivoimaa mieheltä löytyi. Jarnon valmistautuminen otteluun oli tuskien taivalta erilaisten loukkaantumisten johdosta, mutta se ei ainakaan kehässä ehtinyt näkyä. Jarno napautti heti ensimmäisestä klinchistä napakan polven vastustajansa kylkeen, vei tämän tonttiin ja yritti kuristaa, mutta ennen kuin kuristus oli edes kiinni, ruotsalainen taputti. Jarno poistui kehästä samantien pettyneenä vastustajansa helppoon luovutukseen. Vasta myöhemmin selvisi, että Blazew oli murtanut kylkensä polvipotkun seurauksena ja joutui tästä syystä luovuttaamaan. Koska ei siis saanut happea, vaikka kuristus ei vielä valmis ollutkaan.



Äskettäin Shooton Euroopanmestaruuden voittanut Matteus "Teini" Lähdesmäki nousi kehään toista kertaa lyhyen ajan sisään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut titteliottelu. Ranskasta paikalle oli tuotu iloinen velikulta, Cedric Jouvet, joka oli voittanut lähes kaikki aikaisemmat ottelunsa luovutusotteella. Kehässä tätä ei kuitenkaan olisi voinut helposti päätellä, sillä niin dominantti lahtelainen oli matossa. Ottelu päättyi ensimmäiseen erään ja voitto matkasi käsi-triangelilla Lahteen. Matteus tuntuu olevan hurjassa kunnossa ja hänellä on kaikki ainekset nousta Suomen ja Euroopan parhaaksi ottelijaksi. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä mitä annettavaa Jerryllä olisi ollut Matteusta vastaan. Oma arvaukseni on, että ei ihan hirveästi.



Illan henkilökohtainen pääottelu oli kuitenkin ruotsalaisen David Bielkhedenin ja MMA Imatran Ville Räsäsen kohtaaminen. Illan ylivoimaisesti nimekkäin ottelija ei saanut ansaitsemaansa ennakkohypetystä, mutta näytti kehästä mikä tasoero on kysymyksessä. Räsänen, vaikkakin on sitkeääkin sitkeämpi, oli koko ottelun ajan täysin vastaantulija ja ruotsalainen paukutti vakuuttavan TKO voiton matossa. Suomessa joudutaan vielä jossain määrin työskentelemään ennen kuin isojen organisaatioiden ovista saadaan sisään kotimaamme edustaja. Jos itse joutuisin veikkaamaan, niin ensimmäinen voi olla Lähdesmäki tai Heilimö. En tosin olen vakuuttunut jälkimmäisen kiinnostuksesta riittävän infernaaliseen vapaaottelun treenaamiseen.



Kokonaisuudessaan ottelut olivat siis viihdyttäviä, mutta järjestelyt olivat täysin amatöörimaiset. Mikäli illasta halutaan tehdä ikimuistoinen tulee yleisten asioiden olla kunnossa ja ilmassa runsaasti suuren maailman meininkiä. Itseäni asia ei juuri haitannut, sillä lajille omistautuneet ja sitä harrastavat löytävät tiensä näihin iltoihin ja tietävät myös mistä on kysymys, mutta se suuri yleisö ei näillä avuilla paikalle löydä ja jos löytää, niin ei tule helposti toista kertaa. Näin se vaan menee.

Riverside, Klubi Tampere 26.11.2009

Puolalaisen Riversiden Suomen kolmen keikan miniturnee oli kovan henkilökohtaisen kiinnostuksen kohteena. Progressiivista metallia soittava yhtye taittuu Toolin, Opethin ja Porcupine Treen kaltaisten orkestereiden tuotantoon. Bändin oma soundi on kuitenkin tunnistettava ja sen tuotanto kolahtaa ainakin omaan musiikkimakuun täydellisesti. Hyllystä löytyy yhtyeen koko tuotanto ja ennen keikkaa luonnollisesti pyöräytin useammankin levyn useampaan kertaan. Biisimuistini on kuitenkin kehnonlainen, joten en pystynyt yrityksistä huolimatta tekemään täydellistä biisilistaa keikalta. Eikä tämä johtunut edes hutjakkeesta.

Saapuessamme Klubille, yleisöä oli kohtuulisen vähän. Vakiintunet soittoajat kuitenkin ovat ihmisten tiedossa ja ennen keikan alkua paikalle saapuikin kiitettävästi laatutietoista yleisöä. Pyöripä yhtyeen henkilöstökin kansan joukossa rennon oloisesti.

Keikka pärähti käyntiin Rapid Eye Movementin "Panic Room" kappaleella. Heti ensimetreiltä saakka oli selvää, että soundit olivat kunnossa ja yhtyeen soitto myös kuulosti heti kärkeen terävältä. Riversiden musiikki soljuu utuisissa tunnelmissa ja pienen Klubin tila tuntui sopivan lähes täydellisesti yhtyeen ulosannille. "Second Life Syndrome" johdatteli herkkään "Schizophrenic Prayeriin". Mariusz Dudan vokalisoinnin herkkyys oli livenäkin kuultuna jotain uskomattoman herkkää, samaan aikaan Piotr Grudzinski maalaili kiratallaan korvia hivelevän kauniita melodioita. Jos jotain puutteita yhtyeen ulosannissa hakee, niin itse olisin nähnyt lavalla mielellään toisen kitaristin.

"The Same River" ja "In Two Minds" edustivat yhtyeen varhaisempaa tuotantoa, jonka jälkeen siirryttinkin käytännössä soittamaan uusi albumi kokonaisuudessaan läpi. Ja etenkin tässä vaiheessa olisin todella kaivannut toista kitaristia maalailemaan lisäharmonioita yhtyeen sointiin. Tämä saattaa johtua myös siitä, että en ole mitenkään erityisen suuri bassolinjojen ystävä. Yhtyen soundissa ne kuitenkin ovat vahvassa roolissa, joten ratkaisu lienee oikeutettu. Klubin takahuonetilojen puutteesta johtuen yhtye totesi, ettei voi edes oikein poistua lavalta, vaan joutuu olemaan siellä kaiken aikaa. Yleiö palkitsi bändin kaikesta huolimatta lämpimillä suosionosoituksilla ja uskonkin, että keikasta jäi, niin yhtyeelle itselleen kuin yleisöllekin, erittäin positiivinen ja lämmin jälkimaku. Ainoa ankara miinus tulee siitä, että mokomat jättivät soittamatta "Loose Heart" -kappaleen. Kappaleen joka on kuitenkin yhtä kuin Riverside omassa takaraivossani.

Kokonaisuudessaan keikka oli ehyt ja kantava. Riversiden kauniit melodiat toimivat livenä erittäin hienosti ja yhtye osaa todellakin soittaa. Jos jotain jäi vaivaamaan liiankin tarkasti soitetut kappaleet, niin ainakaan itse en ollut heidän joukossaan. Ja loppuun vielä se mikä jäi puuttumaan.

Hienoja kitaristeja ja mukavaa musiikkia

Selailin aikani kuluksi netin videotarjontaa ja ajauduin kuuntelemaan sekä katselemaan eri kitaristeja. Päätin samantien listata (videoiden muodossa) heitä tähän blogiin useammastakin eri syystä. Kansan syvissä riveissä tuskin erityisemmin tunnetaan näitä henkilöitä, ja jos tunnetaankin, he eivät kosketa millään tavalla. Itse kuitenkin pysähdyin kuuntelemaan ja katselemaan. Lahjakkuuden ja osaamisen edessä on aina helppoa halitoitua ja nöyrtyä samaan aikaan. Jotenkin soittaminen tuntuu kohtuullisen pyytettömältä, kuulostaa upealta ja myös näyttää visuaalisesti kauniilta. Päätin myös samalla mennä itse kokemaan livenä jonkun näistä virtuooseista, mikäli he vaan koskaan Suomeen, tai johonkin muuhun sopivaan paikkaan ilmestyvät.

Ensimmäisenä herra, josta innostukseni oikeastaan alkoi erään satunnaisen henkilön minulle häntä suositeltua.

Carlos Vamos:



Andy McKee:



Antoine Dufour:



Jimmy Wahlsteen:



Sergio Altamura:



Craig D'Andrea:



Tiedän samalla, että maailmassa on lahjakkuutta enemmän kuin moni ymmärtää. Itse asiassa jokaisessa ihmisessä on enemmän lahjakkuutta enemmän kuin hän itse tiedostaa. Nyt on aika käydä tutkimassa omaa itseään ja kaivaa esiin lahjakkuus; se ihan pienikin sellainen.

Tomaz Humar 1969-2009

Slovenialainen alppinisti Tomas Humar on menehtynyt Langtang Lirungilla arviolta 10.10.2009. Maailman parhainpiin ekstream-alppinisteihin kuulunut Humar oli suorittamassa soolonousua Lirungin eteläseinällä (todennäköisesti ensinousu), kun hän putosi (ilmeisesti) laskeutumisensa aikana 9.10.2009 ja loukkasi itsensä vakavasti. Tomazin yhteydenotto perusleiriin oli lyhyt ja siinä hän pyysi välitöntä apua ja noutoa. Hänen tilansa oli jo tuolloin kriittinen. Humar oli sanonut heikolla äänellä viimeiseksi jääneessa puhelussaan 10.10.2009: "Jagat, this is my last." Pelastuspartio löysi lopulta Humarin ruumiin 5600 metrin korkeudelta Langtang Lirungin eteläseinältä.

Tomaz Humar oli oman aikansa suurin vuorikiipeilijä. Hänen tyylinsä oli soolo ja reittinsä vaikeimmat. Siinä missä moni muu olisi pyöritellyt päätään näki Humar mahdollisuuden. Tomazilla on listallaan yli 1500 nousua ja yksi näistä on hänen soolonsa Dhaulagirin eteläseinällä, jolla kuolleisuusprosentti on 40%. Humar otti riskejä ja tiedosti sen varmasti myös itsekin. Kuten monien muidenkin suurien vuoripkiipeilijöiden sielut asuvat vuorten rinteilla, niin Tomazin sielukin kuuluu nyt Langtang Lirungille.

"Every mountain has its soul. If the mountain doesn't accept you and you don't submit to her will, she will ruin you."

Tomaz Humar

Dhaulagiri I - 8,167m / 26,795ft

Tällä kertaa hivenen paremmalla tarkkuudella laskettuna pääsemme maailman seitsemänneksi korkeimman vuoren Dhaulagiri I:n pariin. Epähuomiossa kirjailin kahdet selostukset Cho Oyusta, mutta olkoon molemmat edelleen luettavissa. Suunnilleen samaa mieltä kun onnistuin olemaan molemmilla kerroilla..

Vuonna 1806 "Vakoista Vuorta" pidettiin vielä maailman korkeimpana vuorena. Vasta 30 vuotta myöhemmin maailman korkeimmaksi vuoreksi valittiin ansaitusti Kangchenjunga. Myöhemmät tarkastelut ovat tosin osoittaneet tämänkin aavistelun virheelliseksi. Sijaintinsa puolesta Dhaulagiri I on maailmassa ainutlaatuinen. Se sijaitsee suoraan joen varressa ja muodostaa massiivisen parin Annapurnan kanssa. Vuori tarjoaa useita massiivisia seiniä eeppisille kiipeilyretkille.

Ensimmäisen valloittajansa Dhaulagiri I tapasi vuonna 1960, kun sveitsiläis-itävaltalainen retkikunta kiipesi vuoren huipulle. Mukana matkassa oli muuan Kurt Diemberger, joka on myöhemmin noussut yhdeksi vuorikiipeilyn tunnetuimmista hahmoista. Retkikunta käytti nousussaan luoteista harjannetta, joka onkin myöhemmin vakiintunut Dhaulagiri I normaalireitiksi. Vuorelle on tosin kiivetty melkein kaikista mahdollisista ilmansuunnista. Ensimmäisen talvinousun vuorelle suoritti puolalainen Jerzy Kukuczka vuonna 1985. Reittinä oli tälläkin nousulla normaalireitti. Kukuczka, tapojensa mukaisesti, suoritti jälleen ensinousun.


Dhaulagirin massiiviset seinät ovat houkutelleet vuosien saatossa runsaasti yrittäjiä muille kun normaalireitille. Hyvin monet yritykset ovat jääneet kesken tai niiden aikana on sattunut kuolemaan johtaneita onnettomuuksia. Esimerkiksi vuonna 1969 amerikkalisen Boyd Everettin johtaman retkikunnan yrittäessä lounaisharjannetta mies itse sekä seitsemän muuta retkikunnan jäsentä menetti surmansa. 1975 puolestaan japanilaisen retkikunnan yrittäessä kaakkoisharjannetta, kuusi ihmistä kuoli lumivyöryssä.

Kuuluisin Dhaulagirin uhreista lienee ranskalainen Chantal Maudit joka menehtyi vuonna 1998 yrittäessään vuoren huipulle. Maudit oli tunnettu tyylistään, jossa hän veti itsensä hämärän rajamaille tai ylikin, ja luotti siihen, että joku auttaa hänet alas vuorilta. Tällä kertaa apua ei kuulunut ja Chantal jäi tälle matkalleen. Myöhemmin hänen kohtalostaan on käyty paljon keskusteluja ja naisen ruumis kuljetettiin lopulta löydyttyään Ranskaan. Virallisen kuolinsyyn ollessa lumivyöry, on taustalla keskusteltu myös paljon myös muista vaihtoehdoista, sillä mitään lumivyöryn merkkejä ei uhreista, eikä varusteista suoranaisesti löytynyt.

Dhaulagirin eteläseinän ensimmäisenä kiipesi slovenialainen Tomaz Humar. Ja kuten niin monesti, mylös tällä kertaa yksin ja minimaalisin varustein. Humarin suoritukset ovat usein järjen rajamailla, niin myös tämä Dhaulagirin ensinousu. Näissä tilanteissa ei enää taidolla selvitä kaikista vastaan tulevista ongelmista, joten on parempi, ettei niitä ongelmia tule vastaan..


Dhaulagiri I on ansainnut paikkansa kasitonnisten mystisempien vuorien joukossa ja se tarjoaa mahtavia haasteita niitä tosissaan hakeville.

Dhaulagiri I vuorena 8/10.

Kuvat tekstissä eivät ole omiani, vaan ne on poimittu satunnaisista lähteistä netistä.

Kent "Röd"

Laskentavasta riippuen yhdeksännellä levyllään tapaamme jälleen kerran elektronisen Kentin. Ruotsalaisen yhtyeen looginen tie on vähitellen johdattanut yhtyeen muusikoita sähköisempiin tunnelmiin. Jos alkuaikojen muutoksessa olikin havaittavissa pientä suunnan hakemista, on "Röd" vakaannuttanut bändin kompassin näyttämään oikeaan ilmansuuntaan. Kuuntelimme levyn ensimmäistä kertaa ja tarkoituksena oli kirjoittaa arvio välittömästi sen jälkeen, mutta koska intensiivinen keskittyminen jäi kuitenkin puuttumaan, siirsin omaa arviotani hivenen eteenpäin. Tällä oli jälleen kerran positiivisia vaikutuksia, sillä levy alkoi avautua aivan eri tavalla pienen tehokuuntelusession jälkeen.

Kentin musiikkiin tykästyneille ihmisille ei suurempia pettymykiä yhtyeen uran aikana ole vastaan tullut. Eikä tule tällä kerrallakaan. "Röd" on vakaa ja johdonmukainen albumi. Sen soundimaailma on lähes täydellinen ja sävellykset erinomaisen haikeita. Juuri sellaisia kuin Kentin arvolle sopiikin. Joakim Bergin vokalisointi on jälleen hienoa kuunneltavaa. Olen kuitenkin aistivinani, että fraseerauksessa on siirrytty aavistus valtavirtaa kohden. Persoonallisesta tyylistään tunnettu Berg kannattelee silti tätä levyä oivallisesti. Ja kyllä, ruotsin kieli on yhtyeelle ainoa sopiva ilmaisukanava.

Albumin avaava Intro on kokonaisuudessaan kohtuullisen turhanpäiväinen, mutta sen jälkeen tulee pitkäsoiton mitalla herkkua korville. Levyltä ei ole poimittavissa mitään yksittäistä tajunnanräjäyttävää kappaletta, mutta kokonaisuus on harmoninen ja kestää kulutusta runsaasti. Omaan korvaani sopivat erityisen hyvin "Hjärta", "Sjukhus" sekä "Svartä Linjer". Edellinen levy linkittyi omassa historiassani voimakkaasti Tampereeseen ja samaan taipuu uusinkin albumi. Kuuntelin levyä istuessani bussissa ja katselin samalla alkutalven otteeseen joutunutta kaupunkia. Mieleni teki jäädä ajelemaan bussilla pidemmäksikin aikaa. Siinä määrin tehokkaasti kuva ja ääni toisiaan täydensivät. Jos joku pohtii onko se hyvä vai huono asia, niin voin vakuuttaa, että tässä tapauksessa kokemus oli totaalisen positiivinen.



9/10

Between The Buried And Me "The Great Misdirect"

Vajaan kymmenen vuoden ajan raskaan musiikin piirejä hämmentänyt amerikkalainen Between The Buried And Me on ehtinyt kuudenteen albumiinsa. Vuonna 2001 aloittanut kokonpano ei ole koskaan oikonut yhtäkään mutkaa, eikä myöskään tehnyt tuotantoaan kevyeksi ja kaikille korville sopivaksi. Haasteita riittää kriittisemmällekin sävellys- tai soittotaiteen ystävälle. Vaikka Mike Pattonin projekteihin nähden pysytään valtavirrassa, niin jotain samoja elementtejä saattaa tältäkin albumilta löytyä. Mr. Bungle lienee niistä ilmeisin.

"The Great Misdirect" on raju paketti. Sen nielaiseminen yhdellä kertaa tuntuu aluksi mahdottomalta ajatukselta. Mutkikkaat kappalerakenteet sekä sävellykset yhdistyvät taidokkaaseen soittoon ja rankkaan dynamiikkaan albumilla vallitsevien tunnelmien välillä. Äärilaidoissa käyntejä ei vältellä missään kohdassa. Hämmästyttävintä levyllä on se, että BTBAM onnistuu pitämään suitset kädessään ilman totaalisen päätöntä ryntäyttämistä. Kappaleiden keskipituudeksi muodostuu noin kymmenen minuuttia ja jokaisen minuutin sisälle mahtuu ainakin kymmenen tyylillistä tai soittoteknistä hienoutta. Deathistä siirrytään sujuvasti metalliseen tai kovaan coreen ja sitä kautta jatketaan pehmeään progeen.

Itselleni yhtyeen albumeista "Alaska" tuotti aluksi suunnattomia vaikeuksia, eikä se koskaan onnistunutkaan täysin avautumaan. "Colors" herätti ristiriitaisia tunteita, mutta jostain syystä "The Great Misdirect" onnistui vakuuttamaan heti; joskin sen avautumiseen meni muutama kuuntelukerta. Vaikka yhtye on pysynyt "Alaska" levystä alkaneelle laukkaamiselleen uskollisena, jouduin kuitenkin vielä kertaalleen varmistamaan, että soittimessa oli BTBAM kuunneltuani uutuutta ensimmäistä kertaa. Yhtye joka vuonna 2006 julkaisi coverlevyn, jossa kyytiä saivat mm. Metallica, Queen, Pink Floyd ja Counting Crows, keittelee kerrassaan makoisaa soppaa joka ei kyytipojakseen tarvitse sen kummenpia lisukkeita. Sopassa kun on eri muotoisia, kokoisia, makuisia ja kuuloisia klimppejä aivan riittävästi. Hyvä pojat. Ja pidit sitten mistä musiikista tahansa; löydät omasi tästä keitoksesta. Ja cover -bändien ei ehkä ihan ensimmäisenä kannata tähän ryhtyä.



9/10

Swallow The Sun "New Moon"

Swallow The Sun ilmoittautuu mukaan vuoden paras albumi -kilpailuun uudella "New Moon" -kiekollaan. Jyväskyläläinen retkue julkaisee syksyn pimeyttä synkistämään neljännen täyspitkän studioalbuminsa. Jo ensimmäisestä levystään lähtien STS on ollut valmis kokonaisuus. Yhtye on tästäkin huolimatta onnistunut jalostamaan ilmaisuaan jokaisella albumillaan, eikä uralle mahdu yhtään notkahdusta. Edellinen "Hope" on takakataloogissa ehkä se heikoin lenkki, mutta yltää kuitenkin sekin kiitettävään arvosanaan.

Swallow The Sun on kokenut myös miehistönvaihdoksen kun keväällä 2009 yhtyeen rumpali Pasi Pasanen jätti yhtyeen puutteellisen motivaation vuoksi. Bändi ei jäänyt surkuttelemaan, vaan löysi rumpalinpallille parhaan suomalaisen metallirumpalin Kai Hahdon (ex Rotten Sound). Vaikka Hahto tunnetaankin ehkä parhaiten Rotten Soundin päätähuimaavista BPM -lukemista, on hän kenties kaikkien aikojen taitavin ja teknisin suomalainen rumpali. Swallow The Sun ei Hahdon presentaatiosta huolimatta ole silti lähtenyt kaahaamaan.

Jos joku musiikki sopii tähän vuodenaikaan, on se ehdottomasti Swallow The Sunin synkkä taide. Aikaisempia levyjä vivahteikkaamman albumin vahvuudet ovat moninaiset. Mikko Kotamäen örinä on ruuvautunut entistäkin tiukemmaksi ja samalla mukaan mahtuu myös runsaasti puhtaita lauluosuuksia. Ja molemmat toimivat loistavasti. Kotamäen repertuaari on kenties laajempi kuin mies itsekään on aikaisemmin ymmärtänyt. Bändin sävellykset ovat omaa luokkaansa. Uudella albumilla ryntäytetään välillä vähän rajummin, toisinaan kauniin melodisesti ja ajoittain vielä yhdistellään näitä kahta elementtiä. Väliin on ripolteltu runsaasti herkkiä, ja jopa hauraan kuuloisia, kitaramelodioita, joissa yksinäisyyden tuntu on voimakkaasti läsnä. Kenties Hahdon myötä mukaan on ujutettu myös muutamia blast beat -vaiheita.

Swallow The Sun on saanut aikaiseksi uransa tähän mennessä hienoimman albumin. "New Moon" laajentaa yhtyeen ilmaisukentän rajoja, mutta säilyttää samalla bändin selkeästi tunnistettavan soundimaailman ja tunteen. Vaikka jokainen kappale itsessäänkin on mestariteos, toimii albumi myös kokonaisuutena täydellisesti. Ja jos et vielä ole tutustunut, niin nyt sitten viimeistään.

10/10

1. These Woods Breathe Evil
2. Falling World
3. Sleepless Swans
4. ...And Heavens Cried Blood
5. Lights On The Lake (Horror pt. III)
6. New Moon
7. Servant Of Sorrow
8. Weight Of The Dead

Mustasch, Klubi Tampere 03.11.2009

Tanakkaa rokettirollia soittava ruotsalaisryhmä aloitti Suomen kierroksensa tällä kertaa Tampereelta. Tiistaina Klubille oli ilmestynyt kohtuullisesti porukkaa, mutta mistään massahysteriasta ei varsinaisesti voinut puhua. Saavuin pelipaikalle yhdeksän jälkeen ja itselleni tuntematon jyväskyläläinen Plutonium Orange oli tuolloin veivaamassa omaa settiään. Mustaschin tyylille uskollinen pumppu suoriutui tehtävästään kiitettävästi. Soundit olivat tanakat ja yhtyeen soitto kulki mukavasti. Itsessäni orkesterin veto ei kuitenkaan mitään erityisempiä ahaa -elämyksiä herättänyt. Livesoitanta oli kuitenkin vahvaa ja siinä mielessä yhtye jätti itsestään positiivisen kuvan. Kenties Swallow The Sunilla on tämän asian kanssa jotain tekemistä.

Illan pääakti aloitti aikataulun mukaisesti ja vähän kymmenen jälkeen jyrähtivät "Heresy Blasphemy" -kappaleen ensisävelet. Olin nähnyt yhtyeen muutaman kerran aikaisemmin ja muistelin sen olevan melkoinen livejyrä. Tällä kertaa moottorissa oli kuitenkin jonkun verran karstaa, sillä yhtyeen miksaus ei ollut alussa lainkaan kohdallaan, ja tuntui jopa siltä, että kaikki muusikot eivät olleet aivan saman tahdin parissa. Karstasta (negatiivisessa mielessä) kärsi myös Ralf Gyllenhammarin ääni. Ensimmäisen kolmen kappaleen jälkeen yhtye sai vähitellen juonen päästä kiinni ja soitto alkoi kulkea huomattavasti tarkemmin ja alussa häirinneet rumpusounditkin oli saatu korjattua.

Ajankohta oli ilmeisen epäkiitollinen yhtyeen annille, sillä yleisö Klubilla esiintyi varsin passiivisesti, eikä onnistunut luomaan saliin hurmoksellista tunnelmaa edes tarttuviempien Mustasch -rallien aikana. Mustaschin esiintyminen jätti lievästi väljähtyneen jälkimaun ja kokonaisuudessaan vain vajaan tunnin mittainen keikka pääsi ainoastaan niukasti plussalle. Tällä kertaa "hirven kyrvän imeminen" ei toiminut kaivattuna linkkinä yhtyeen ja yleisön välillä. Bändin kyvyt tietäen on toivottavaa, että tahti paranee Suomen kiertueen aikana. Klubilla esiintyi kankea ja väkinäinen Mustasch, joka ei tällä kertaa onnistunut killeribiiseistään huolimatta herättämään itseään ja yleisöään. Ei vaikka Ralf soitteli kitaraansa kertaalleen myös yleisön keskellä ja kirkasti ääntään Minttuviinalla.

7/10

Settilista:

Heresy Blasphemy
Mine
Damn It's Dark
Dogwash
Falling Down
Accident Blackspot
The Audience Is Listening
Bring Me Everyone
Parasite
Down In Black
I Hunt Alone
Double Nature

Katatonia "Night Is The New Day"

Omalla kohdallani yksi vuoden odotetuimmista julkaisuista on ollut ruotsalaisen Katatonian "Night Is The New Day". Vuodesta 1991 Jonas Renksen luotsaama yhtye on kulkenut pitkän matkan alkuaikojen doom/death -sävytteisestä metallista tämän päivän tunnelmallisen metalliseen ilmaisuunsa. Yhtye on hioutunut ajan puristuksessa yhdeksi metalliskenen kirkkaimmista timanteista. "Night Is The New Day" on yhtyeen kähdeksas studioalbumi. On tullut aika lunastaa kaikki tähän mennessä annetut lupaukset.

Vuonna 1998 Katatonia siirtyi käyttämään entistä enemmän puhtaita lauluosuuksia, yhtye olisi tuskin voinut paremmin valita. Tuosta ajankohdasta saakka yhtyeen musiikki on onnistunut koskettamaan kaikessa alakuloisuudessaan erityisen voimakkaasti. Bändi on luonut oman helposti tunnistettavan soundin ja jalostanut ilmaisuaan yhä täydellisemmäksi. Edellisen "The Great Cold Distance" -albumin myötä päästiin jo lähelle täydellisyyttä, mutta aavistuksen epätasainen kokonaisuus jätti vielä parantamisen varaa. Uusimmallaan yhtye ampuu keskelle maalitaulua.

En ole kovinkaan väärässä jos ennustan tässä vaiheessa, että "Night Is The New Day" on vuoden 2009 ylivoimaisesti komein albumi. Katatonian maailma on aina ollut synkkä ja tummaa, mutta uusimmallaan yhtyeen värikarttaan on ilmestynyt entistä enemmän sävyjä. Kokonaisuudessaan albumi on liikuttavan kaunis, surullinen, progressiivinen, alakuloinen ja samaan aikaan äärimmäisen lohduttava. Jos maailmassa on kaiken ahdistuksen keskellä toivoa, niin sen voi parhaiten aistia tältä albumilta. Liikutuksen kyyneleet eivät ole kaukana levyn soidessa kynttilöin valaistussa huoneessa. Se sointia ei halua katkaista; mikään ei saa häiritä täydellisyyden tunnetta. En muista kokeneeni mitään vastaavaa pitkiin aikoihin.

Epäilemättä tämä albumi tullaan tyrmäämään "katu-uskottavuutta" tunnustavien metallifanien toimesta. Ahdasmielisyydessään nämä eivät välittämättä ymmärrä sitä, että oikeasti se ensimmäinen demo oli kun olikin melkoista paskaa.

10/10

Cho Oyu

Maailman kuudenneksi korkein vuori - Cho Oyu (8,201m / 26,906ft)

Pitkään tauolla ollut maailman korkeimpien vuorien arvostelusarja jatkuu. Tällä kertaa vuorossa on maailman kuudenneksi korkein vuori Cho Oyu. Himalajalla, 20km Everestistä länteen sijaitseva, vuori kohoaa Kiinan ja Nepalin rajalla kohti korkeuksia. Vuodesta 1952 vuori on ollut kiipeilijöiden valloitusyritysten kohteena. Ensimmäinen, Eric Shimptonin johtama, yritys kukistui kuitenkin teknisiin haasteisiin 6650 metrin korkeudessa. Kaksi vuotta myöhemmin itävaltalainen retkikunta onnistui kiipeämään Cho Oyun huipulle. Retkikuntaa johti Herbert Tichy ja reittinä oli luoteinen harjanne. Cho Oyusta tuli näin viides kasitonninen vuori maailmassa joka onnistuttiin kiipeämään huipulle saakka.

Nykyisin Cho Oyuta pidetään yleisesti yhtenä helpoimmista kasitonnisista. Sen sijainti on optimaalinen, koska Nangpa Lun pass, joka mahdollistaa kohtuullisen helpon lähetymisen vuorelle. Vuoren rinteet ovat pääsääntöisesti loivia, etenkin perusreitillä, ja tästä syystä Cho Oyu onkin varsin suosittu kaupallisten retkikuntien kohde. Vuorelle kiipeävät ensivaiheessa myös monet vaativampia kasitonnisia huiputtamaan lähtevät kiipeilijät. Kuten monet muutkin kasitonniset, myös Cho Oyu, on valloitettu sekä talvella, että soolona. Maciej Berbeka ja Maciej Pawlikowski suorittivat ensimmäisen talvinousun ja Yasushi Yamanoi kiipesi ensimmäisenä ihmisenä yksin vuoren huipulle. Merkillepantavaa on se, että Reinhold Messner onnistui valloittamaan Cho Oyun huipun vasta neljännellä yrityksellään.

Vuosien saatossa Cho Oyu on vaatinut yli 40 kuolonuhria. Yleisin kuolemaan johtaneen onnettomuuden syy näyttäisi olevan yksinkertaisesti lumivyöry tai putoaminen. Valitettevasti joukkoon mahtuu myös yksi suomalainen naiskiipeilijä, Noora Toivonen, joka on menetti henkensä vuonna 2000. Toivonen oli lähtenyt huiputusyritykseen yläleiristä ilman suksia (joilla hän oli suunnitellut laskevansa alas vuoren rinteitä) ja suunnannut kohti Cho Oyun huippua. Reitin varrella Noora oli radioyhteydessä perusleiriin ja kertoi kaiken olevan hyvin. Kello 19 aikaan illalla radiosta oli vielä kuultu Toivosen ääni, mutta lähetys oli katkennut välittömästi avasukutsun jälkeen. Myöhemmin valehuipun lähettyviltä löydettiin kahdet jäljet, jotka olivat paluun aikana kääntyneet väärään suuntaan ja päätyneet todennäköisesti Nepalin puolelle. Vuoren rinteet ovat Nepalin puolella huomattavan jyrkät ja kiipeäminen sekä laskeutuminen niillä on haastavaa. Todennäköisesti huono keli johti eksymiseen ja sitä kautta paleltumiseen. Nooran mukana vuoren rinteille jäi siperiasta kotoisin oleva Pavel Bonadysenko.

Huolimatta Cho Oyun muodollisesta helppoudesta, kiipeäminen kasitonnisille ei ole koskaan mitään sunnuntaikävelyä, mutta uskon, että motivoituneella ja normaalikuntoisella ihmisellä on mahdollisuus huiputtaa kasitonninen vuori turvallisesti. Jokaisella kiipeilijällä pitää muutoinkin olla prioriteetit kohdallaan ja pääkoppa kunnossa. Muussa tapauksessa kysymyksessä on vaarallinen ja ennustamattomasti päättyvä retki.

Cho Oyu ei vuorena onnistu herättämään mitään erityisiä tunteita, mutta kaikesta huolimatta se tarjoaa samaan aikaan mahdollisuuden kiivetä yli kahdeksaan tuhanteen metriin ja haastaa itsensä vaikeilla, ellei jopa mahdottomilla, reiteillä.

Cho Oyu vuoren 7/10.

Kuvat tekstisä eivät ole omiani, vaan ne on poimittu netistä, eri lähteistä. En myöskään ole Cho Oyulle kiivennyt; vielä.

Maailman korkeimpien huippujen valloittajat

Selailin taas vaihteeksi, ja aikani kuluksi, nettiä. Vakituisiin tarkastelukohteisiin kuuluvasta www.k2climb.net -sivustosta löytyi juuri päivitetty lista henkilöistä, jotka ovat valloittaneet vähintään kuusi maailman 14:sta yli kasitonnisesta vuoresta. Lista ei erittele erikseen henkilöitä, jotka ovat suorittaneet huiputukset ilman lisähappea. Vuosien saatossa lista on venynyt melkoisen pitkäksi ja joukossa on tällä hetkellä yksi suomalainen. Kysymyksessä on luonnollisesti Veikka Gustafsson, joka tänä kesänä paketoi viimeisen kasitonnisensa. Ja kuten kaikki varmasti tietävätkin, niin Veikka on suorittanut kaikki huiputukset ilman lisähappea. Suoritus on maailman mittakaavassakin melkoinen, sillä kaikilla yli kasitonnisislla käyneitä ihmisiä on yhteensä 18. Ilman lisähappea huiputtaneita on tästä määrästä vain puolet.

Viimeisimmän päivityksen jälkeen lista näyttää seuraavanlaiselta:

UPDATED LIST OF COLLECTORS

14 Reinhold Messner (ITA)
14 Jerzy Kukuczka (POL) [deceased]
14 Erhard Loretan (SWZ)
14 Carlos Carsolio (MEX)
14 Krzysztof Wielicki (POL)
14 Juanito Oiarzabal (SPA)
14 Sergio Martini (ITA)
14 Park Young-Seok (S-K)
14 Um Hong-Gil (S-K)
14 Alberto Iñurrategi (SPA)
14 Han Wang-Yong (S-K)
14 Ed Viesturs (USA)
14 Silvio Mondinelli (ITA)
14 Iván Vallejo (ECU)
14 Denis Urubko (KAZ)
14 Ralf Dujmovits (GER)
14 Veikka Gustafsson (FIN)
14 Andrew Lock (AUS)

13 Fausto De Stefani (ITA)
13 Abele Blanc (ITA)
13 Christian Kuntner (ITA) [deceased]
13 Alan Hinkes (UK)
13 Norbert Joos (SWZ)
13 Piotr Pustelnik (POL)
13 Bianba Zaxi (TIB)
13 Cering Doje (TIB)
13 Lodue (TIB)
13 João Garcia (POR)
13 Oh Eun-Sun (S-K)

12 Félix Iñurrategi (SPA) [deceased]
12 Hans Kammerlander (ITA)
12 Vladislav Terzyul (UKR) [deceased]
12 Rena (TIB) [deceased]
12 Serguey Bogomolov (RUS)
12 Iñaki Ochoa de Olza (SPA) [deceased]
12 Maxut Zhumayev (KAZ)
12 Vassili Pivtsov (KAZ)
12 Edurne Pasaban (ESP)
12 Gerlinde Kaltenbrunner (AUT)
12 Hirotaka Takeuchi (JAP)

11 Jean-Christophe Lafaille (FRA) [deceased]
11 Nives Meroi (ITA)
11 Romano Benet (ITA)
11 Serap Jangbu Sherpa (NEP)
11 Go Mi-Sun (S-K) [deceased]

10 Viktor Groselj (SLO)
10 Benoit Chamoux (FRA) [deceased]
10 Oh Hee-Joon (S-K) [deceased]
10 Mario Panzeri (ITA)
10 Kim Jae-Soo (S-K)

09 Marcel Ruedi (GER) [deceased]
09 Michel Dacher (GER) [deceased]
09 Noboru Yamada (JAP) [deceased]
09 Anatoli Boukreev (KAZ) [deceased]
09 Akebu (TIB)
09 Ryszard Pawlowski (POL)
09 Hideji Nazuka (JAP) [deceased]
09 Jyabo (TIB)
09 Mingma I Sherpa (NEP)
09 Osamu Tanabe (JAP)
09 Jean Troillet (JAP)
09 Jorge Egocheaga Rodriguez (SPA)
09 Radek Jaros (CZE)
09 Kim Chang-Ho (S-K)

08 Siegfried Hupfauer (GER)
08 Wanda Rutkiewicz (POL) [deceased]
08 Dachung (TIB)
08 André Georges (SWZ)
08 Taro Tanigawa (JAP)
08 Yoshinobu Kato (JAP)
08 Carlos Pauner (SPA)
08 Zsolt Eross (HUN)
08 Dawa Wangchuk Sherpa (NEP)
08 Carlos Soria (SPA)

07 Marco Bianchi (ITA)
07 Nima Dorje I Sherpa (NEP)
07 Oscar Cadiach (SPA)
07 Atsushi Yamamoto (JAP)
07 Ra Kwan-Ju (S-K)
07 Andrzej Stremfelj (SLO)
07 Park Jung-Hun (S-K)
07 Juan Vallejo (SPA)
07 Alexey Raspopov (KAZ)
07 Serguey Lavrov (KAZ)
07 Mario Vielmo (ITA)
07 Martin Minarik (CZE) [deceased]
07 Fernando Gonzalez-Rubio (COL)
07 Zdenek Hruby (CZE)
07 Waldemar Niclevicz (BRA)
07 Peter Hamor (SLK)
07 Alex Txikón (SPA)
07 Alexey Bolotov (RUS)
07 Alberto Zerain (SPA)
07 Sanu Sherpa (NEP)
07 Pemba Tshering Sherpa (NEP)
07 Mario Merelli (ITA)

06 Kurt Diemberger (AUT)
06 Nima Temba II Sherpa (NEP)
06 Wangyal (TIB)
06 Vladimir Bashkirov (RUS)
06 Carlos Buhler (USA)
06 Chantal Mauduit (FRA) [deceased]
06 Jonathan Pratt (UK)
06 Michael Groom (AUS)
06 Jesus Martinez Novas (SPA)
06 Dan Mazur (USA)
06 Christine Boskoff (USA) [deceased]
06 Takashi Ozaki (JAP)
06 Ilgvars Pauls (LET)
06 Jose Antonio Garcés (SPA)
06 Tsutomu Miyazaki (JAP)
06 Fumiaki Goto (JAP)
06 Toichiro Mitani (JAP)
06 Park Mu-Taek (S-K) [deceased]
06 Kazuhiro Takahashi (JAP)
06 Dieter Albin Porsche (GER)
06 Kazuyoshi Kondo (JAP)
06 Serguey Bershov (UKR)
06 Iosu Bereziartua (SPA)
06 Phurba Chhiri Sherpa (NEP)
06 Dawa Tshering I Sherpa (NEP)
06 Kazuaki Amano (JAP)
06 Anna Czerwinska (POL)
06 Renzo Benedetti (ITA)
06 Evgeny Vinogradski (RUS)
06 José Ramon Koke Lasa (SPA)
06 Uwe Gianni Gotz (SWZ) [deceased]
06 Dodo Kopold (SLK)
06 Piotr Morawski (POL) [deceased]
06 Marco Confortola (ITA)
06 Simone Moro (ITA)
06 Kim Mi-Gon (S-K)
06 Chering Norbu Bodh (IND)
06 Dawa Chhiri Sherpa (NEP)
06 Ferrán Latorre (SPA)
06 Kinga Baranowska (POL)
06 Gleb Sokolov (RUS)
06 Juan Jose (Juanjo) Garra (SPA)
06 Tshering Dorje II Sherpa (NEP)
06 Gerfried Goschl (AUT)
06 Tshering Dorje III Sherpa (NEP)

Notes:
a) the list is updated to October/2009.
b) some sherpa names are similar, but they are different climbers. For example, Tshering Dorje II is the owner of Rolwaling Excursion, while Tshering Dorje III is the sherpa partner of Kim Jae-Soo and Go Mi-Sun this year. Both have 6x8000ers in the curriculum.
c) only confirmed main summits are accepted. Non-proved claims, fore summits (like Shishapangma Central, Broad Peak Rocky Fore Summit, Gasherbrum II Fore Summit, Makalu Fore Summit, Manaslu Fore Summit etc) and disputed summits are disregarded.
d) some summits are still being investigated, so some entries may be revisited in the following months, with possibly a few corrections to be done.

Kun miettii selviytymistodennäköisyyksiä 14 kasitonnisen huiputukselle, tulee hämmästelleeksi sitä, miten yleensä on mahdollista selviytyä kyseisestä urakasta. Annapurnan ja K2 kuolleisuuslukemat ovat merkittävän korkeat. Monilla muillakin vuorilla ihmisiä menehtyy vuosittain. Joillekin huipuille ei edes onnistuta joka vuosi kiipeämään. Todennäköisyydet onnettomuudelle eivät teoriassa kuitenkaan kasva sitä mukaan kun ihminen vuorille nousee. Kokemus saattaa vaikuttaa merkittävästi selviytymismahdollisuuksiin, mutta se ei kuitenkaan ole ainoa selitys asialle. Myös monet eritäin kokeneet, ja myös maailman parhaat kiipeilijät, ovat jääneet ikuisiksi ajoiksi jylhien vuorien rinteille. Kenties asiaan vaikuttaa enemmänkin reittivalinnat sekä riskinotto. Tyypillisesti suuria saavutuksia metsästävät ihmiset ovat valmiita ottamaan suurempia riskejä saavuttaakseen tavoitteensa. Nykysuuntaus vahvistanee tätä käsitystä, sillä koska lähes kaikki mahdollinen on jo kiivetty, joudutaan etsimään yhä haastavampia reittiä, kiipeämään niitä soolona ja luonnollisesti nykyisin aina ilman lisähappea. Lisähapella kiipeäviä on alettu pitää jo lähestulkoon huijareina.

Kaupallinen retkikuntatoiminta mahdollistaa yhä useammille ihmiselle näiden huippujen tavoittelun. Näissä yhteyksissä taidot ja tiedot eivät aina kohtaa vaatimuksia. Ihmisltä puuttuu nöyryys ja luonnon kunnioitus. Ainoa tavoite on päästä huipulle. Ja koska siitä on maksettu kymmeniätuhansia dollareita, ei keskeyttämiskynnys ole kovin matalalla. Kaupallinen kiipeily on mielestäni kaksiteräinen miekka. Toisaalta se mahdollistaa näiden uskomattomien kokemusten hankkimisen useammille ihmisille, mutta samalla kasvatta riskejä ja nostattaa luuloja siitä, että kasitonnisille kiipeäminen on viikonloppuretkeilyä.

Henkilökohtaisen näkemykseni mukaan kasitonnisille pitää kiivetä itse, omalla porukalla ja huolehtia siitä, että kaikki mukana olevat omaavat potentiaaliset edellytykset huiputtamiselle. Ilman näitä lähtökohtia on turha edes puhua vuorikiipeilystä. Ja koska tämän tavoitteen saavuttamiseksi vaaditaan pitkäjänteistä työtä, omistautumista ja kurjuuden harjoittelua, voidaan todeta, että kasitonnareilu ei oikeasti sovellu kovinkaan monille nykyihmisille. Ehkä jossain vaiheessa pääsen siihen pisteeseen, että voi ottaa siitä itse selvää.

Tulevaisuuden suunnitelmia

Jostain syystä aikaa tuntuu olevan enemmän kuin tarpeeksi. Asiaan saattaa vaikuttaa vajaa kaksi viikoa sitten operoitu polvi. Leikkauksessa tehtiin uusi eturistiside toiseen jalkaani. Olen hämmästynyt siitä, miten paljon huonompi tämä uusi side vanhaan verrattuna on. Sääri ei enää heilu vasemmalle eikä oikealle, kävelmiseen tarvitsee keppejä, olemiseen rankkoja kipulääkkeitä ja ajan kuluttamiseen mitä erilaisimpia kikkoja. Olkoon tämän blogin kirjoittaminen yksi niistä.

Ensimmäinen lähitulevaisuuden tavoite on luonnollisestikin polven kuntouttaminen. Kepeillä pitäisi kevittää vielä pari viikkoa. Ensi viikolla kuvittelen pääseväni salille tekemään miehelle tärkempiä lihaskuntoliikkeitä. Ne ovat tietenkin penkki ja haulis. Ensiksimainittua kysytään aina ja jälkimmäinen on se mikä paidan hihojen alta näkyy useimmissa tilanteissa. Kokonaisuutta voi tietenkin tehostaa ottamalla apuliikkeeksi viparit. Saa sitten vielä olkapäätkin hyvään pumppiin. Kylkeen lisätään vielä vesijuoksua sekä aktiivista ja passiivista jalan liikeradan laajennusta. Siitä se sitten toivottavasti lähtee.

Päätin samalla tehdä paluun kehään ja jatkaa lukkopainin ja vapaaottelun tuomitsemista. Ensimmäinen mahdollisuus tarjoutuikin jo ensi kuussa, kun Jyväskylän hurjat järjestävät Shooto -kisat kotipaikkakunnallaan. Sinne siis kaikki ottelijat innolla kamppailemaan ja loput lähtevätkin yleisöksi. Fight Clubin -miehethän ovat aina osanneet järjestää hyvät puitteet päähänlyönti tai päästävääntökilpailuille.

Marraskuun ehdoton huipputapahtumahan on tietenkin Fightnight 28.11.2009 Helsingin jäähallissa. Siellä näkyy. Kortti ja puitteet tulevat olemaan hienot. Lisäinfoa löytyy www.fightnight.fi -sivustolta.

Polven ankaran kuntoutusmotivaation takana piilee muutamia hankkeita, jotka ovat enemmän tai vähemmän virellä. Ensimmäinen näistä tullee olemaan heinäkuussa 2010. Tarkoituksena ja tavoitteena on läpäistä Alpine Pass Route kaverin kanssa kahdestaan, mahdollisimman nopeasti ja ilman ulkopuolista tukea. Tämä tarkoittaa kaikkien tavaroiden kantamista mukana. Emme aio hankkia matkalta mitään täydennyksiä. Vettä toki otamme vuoristopuroista ja jos oikein paha tilanne tulee vastaan, niin sitten saatamme syödä multaa. Ellei se ole liian jäässä.

Alpine Pass Route kulkee Sveitsin halki Sargansista Montreuxiin. Matkaa kertyy arviolta kaikkiaan 350 kilometriä. Ja jotta homma ei olisi liian helppoa, niin reitin varrella on korkeuseroa kohtuullisesti. Reitin suunnitteluun joudumme käyttämään aikaa ja vaivaa, jotta voimme yöpyä mahdollisimman alhaalla ja ylittää korkeimmat kohdat lähtökohtaisesti valoisan aikaan. Aamuisin saattaa esiintyä myös sumuja ja matalaa pilvisyyttä, joten pyrimme synkronisoimaan kulkumme näiden reunaehtojen mukaisesti. Alimmillaan reitillä käydään noin 500 metrin korkeudessa, korkeimpien kohtien ulottuessa aina 2800 metriin saakka. Vuorikiipeilyä itsessään emme matkan aikana pääse harrastamaan. Reitiltä löytyy muutama jyrkempi kohta, mutta niistäkin selvitään ilman kiipeilyllisiä suoritteita.

Korkeus tulee vaikuttamaan suorituskykyyn merkittävästi, sillä vaikka emme ylitä 3000 metriä, joudumme sopeuttamaan elimistöämme korkeaan ilmanalaan ennen suoritusta. Elimistön ollessa kovan rasituksen alaisena vuoristotaudin riski kasvaa jo alle 3000 metrin korkeuksilla merkittävästi. Taudin kehittymistä voidaan toki ehkäistä nauttimalla mahdollisimman paljon nestettä ja pyrkimällä nukkumaan mahdollisimman matalalla. Samalla mahdollistamme elimistölle mahdollisimman hyvän palautumisen päivän rasituksista. Suunnitelmissamme on kantaa mukana vain välttämätön materiaali. Emme lähtökohtaisesti käytä telttaa, vaan turvaudumme ainoastaan kevyisiin bivisäkkeihin.

Raportoin hankkeen etenimisestä myöhemmin lisää. Ja yksityiskohtaisemmin. Saattaapa siitä olla mainintoja joissain muissakin medioissa. Edessä on joka tapauksessa ankarasti työtä ja kovaa harjoittelua.

Vuorikiipeilyyn liittyen suunnitteilla seuraavan kahden vuoden aikana on retkikunnat Aconcagualle (6962m/22,841ft) sekä Denalille (6194m/20.320ft). Etelä-Amerikan korkein huippu on tähtäimessä vuodenvaihteessa 2011 ja Pohjois-Amerikan korkein huippu todennäköisesti kesällä 2011. Elättelen vielä pieniä toiveita Denalin retkikunnasta kesälle 2010, mutta sen suhteen ollaan vielä varsin epävarmalla pohjalla. Deadline suunnittelun käynnistämiselle on marraskuun alku. Välipaloina tavoitteena on valloittaa Afrikan korkein huippu Kilimanjaro (5882m/19,298ft) ensi keväänä käytännössä heti kun jalan kunto sen mahdollistaa. Ja koska Euroopan korkeimman huipun sijainnista ei ole olemassa täydellistä yhteisymmärrystä, kutsuu Kaukaasia jossain vaiheessa Elbrusin (5642m/18,510ft) merkeissä.


Kaikki nämä reissut on tarkoitus suorittaa itsenäisesti ilman kaupallisen retkikunnan mukaan tuomia lisärasitteita. Denalilla tavoitteena on West Buttres -route ja Aconcagualla Polish Glacier -route. Jään itsekin odottelemaan tulevaa.


Talveen mahtunee myöskin varusteiden testaamista Lapissa. Ensimmäinen session osuu jo joulukuun alkuun ja Leville (kyllä), jonne tietenkin toivotaan kovaa pakkasta. Kyseessä on enemmänkin staattinen skenaario. Helmikuussa suuntana on Lemmenjoki ja siellä tarkoituksena on myös rasittaa itseään fyysisillä suoritteilla palelemisen lomassa. Näistäkin myöhemmin lisää.

Twilight - Houkutus

Katsoin sitten emännän kanssa amerikkalaisen, vuonna 2008 tehdyn elokuvan, nimeltään Twilight. DVD -kotelon takakannessa toki varoitellaan elokuvan olevan suurin mahdollinen rakkaustarina sitten Titanicin, mutta tästäkin huolimatta kävin rohkeasti sohvalle, avasin Ben&Jerry jäätelöpurnukan (joka oli ostettu TURTOLAN CITYMARKETISTA ja oli kauttaaltaan kertaalleen sulanutta) ja ryhdyin ottamaan työvoitto amerikkalaisesta romanttisesti trilleristä (luonnehdinta myöskin DVD -kotelon takakannesta).

Tässä vaiheessa lienee syytä varoittaa kirjoitukseni paljastavan joitakin juonen käänteitä. Jos siis haluat säilyttää romanttisen trillausmahdollisuuden; katso ensin elokuva (itse suosittelen, että et katso) ja palaa tähän tekstiin vasta sen jälkeen.

Bella on amerikkalainen tyttö, jonka äiti hengaa baseballaajan kanssa ja jonka isä asuu pienessä kaupungissa toimien poliisina. Jotta kaikki olisi mahdollista, pitää Bella saada muuttamaan tuohon pieneen kaupunkiin ja menemään siellä uuteen kouluun. Näin myös tapahtuu äidin halutessa matkustella uuden miehensä mukana pelireissuilla. Tästä alkaa melkoinen kliseekokoelma, ja ennen kaikkea sen esittely.

Forksin pikkukaupungissa on kaikki hyvin. Siellä asuu kaiken rotuisia ihmisiä ja tulevat avoimen hyvin toimeen toistensa kanssa, jopa seurustelevat yli roturajojen. Kylän vampyyritkin ovat niin mukavia, että nautiskelevat ainoastaan eläinten verta. Ja toimivat siinä samalla aktiivisesti kaupungin eri toimialoilla. Kukaan ei tietenkään polta tupakkaa eikä juurikaan juo olutta. Bella on lisäksi kasvisyöjä ja hänen isänsä taas puolestaan jurottava lihansyöjä. Pienehkö kontrasti luotu siis tähänkin. Ja tietenkin kaiken keskellä paikkaillaan kadoksissa ollutta isä-tytär -suhdetta.

Koulussa kaikki ottavat Bellan sydämellisesti vastaan ja hän integroituu välittömästi kouluun ja saa tietenkin paljon kavereita. Erityisesti tyttöä kiinnostaa Edward, joka kohta paljastuukin vamppyyriksi. Tästä alkaa opettavainen tarina, josta käy ilmi, että hyvinkin erilaiset ihmiset voivat olla parisuhteessa ja olla onnellisia. Tässä vaiheessa esitellään sarjan pahikset, jotka tietenkin ovat periaatteessa "rumia" verrattuina muihin, hyvinkin täydellisiin, hahmoihin. Pahuus jää kuitenkin välittymättä katsojalla; vaikka epäilemättä se on ollut tarkoitus välittää. Bella paljastuu erittäin kovalle pahis-vamppyyrille ja tästä alkaa valtavan hieno kliimaksi, jonka aikana ollaan valmiita uhraamaan oma henki toisen puolesta (Bella), ylittämään omat rajansa toisen vuoksi (Edward) sekä toimimaan joukkona yhden puolesta (koko Cullenin perhe). Välillä käydään läpi ihmisen mielen pahoittamisen periaatteet (Bellan jättäessä isänsä).

Lopuksi pahis tietenkin lahdataan, Bella päättää jäädä isänsä luokse ja toinen pahis kyttää viimeisessä kohtauksessa Bellaa ja Edwardia. Ei liene epäselvää, että jatko-osalle pedattiin jo valmiiksi hyvin otolliset lähtökohdat.

En todellakaan kuulunut elokuvan kohderyhmään, mutta en silti voi käsittää
miten tyhminä kohderyhmään kuuluvia ihmisiä oikein pidetään. Houkutuksessa ei siis ollut
mitään houkuttavaa, kiinnostaavaa, romanttista tai jännittävää. Dialogit olivat kenties yhdet
heikoimmista mitä olen koskaan nähnyt. En siis hämmästele sitä, miksi elokuva on niin hyvin
menestynyt.. Vaivaa kun tämän eteen ei oltu yhtään nähty. Edwardin näyttelijä, jonka oletin
olevan hyvinkin karismaattinen, oli yhtä tylsä kuin koko elokuva.