Mont Blanc ascent 2009, osa II

Laskuvarjojääkärikillan alppikurssi 17.7.-2.8.2009, Chamonix, Ranska

Alkuhämmennyksien, muutaman oluen ja yhden nukutun yön jälkeen pakkasimme tavarat ja painuimme kohti korkeuksia. Tällä kertaa tavoitteena oli ainoastaan totuttaa elimistöä ohuempaan ilmaan. Lähes koko kööri oli liikkeellä samoilla ajatuksilla. Huomasimme myös monien muiden suuntaavan kohti Tete Roussen jäätikköä, sillä siinä määrin paikallisliikenteen bussiin oli ihmisiä kertynyt. Onnistuimme kuitenkin änkemään itsemme täyteen bussiin ja matkasimme kohti Les Houchesia ja sieltä edelleen Bellevuen junaseman kautta Nid d'Aiglelle.



Päästyämme, ensin kabiinilla ja sitten junalla Nid d'Aigelle, aloitimme vaelluksemme kohti määränpäätämme Tete Roussen jäätikköä. Reitti kulki yllättäen ylämäkeen melkoisen kivikon läpi ja matkalla kohtasimme monia kanssakiipijöitä sekä itseämme huomattavasti paremmin liikkuvia eläimiä. Hätäisimmät olivat aloittaneet reittinsä niin kovalla sykkeellä, että ensimmäinen kyltti, jossa kohtuullisen selkeästi lukee Tete Rousse, jäi huomaamatta.. Matka kulki tämän osaston osalta hivenen pidemmän kautta. Oma nousumme sujui kohtuullisen mukavasti, vaikkaki aikaa kului lopussa melko reilusti. 3000 metrin jälkeen pystyi havaitsemaan vallitsevan hapen osapaineen olevan huomattavasti totuttua pienempi. Tämä aiheutta ajoittaista hengästymistä.. Vinkkinä voin kertoa, että sauvat ovat oiva apuväline kivikkoa noustessa. Itse en tosin moisia sortunut käyttämään. Enkä sorru.




Alkuillasta pääsimme jäätikölle ja aloitimme toiminnan valtaamalla itsellemme telttapaikan. Lunta alueella ei ollut juuri nimeksikään ja lapioimmekin sitä teltan alle oikein urakalla. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ollut rakentaa tyylikäs kivilattia, mutta tällä kertaa päädyimme lumisempaan vaihtoehtoon. Vointimme oli pääosin kohdallaan, mutta Kalle kärsi kohtuullisen ankarista jalkakrampeista. Pienen tankkaamisen ja huilaamisen jälkeen myös nämä oireet jäivät historiaan. Samaan aikaan maailman vahvimman kiipeilijän Markun retkue suunnitteli hyökkäävänsä huipun kimppuun jo seuraavana aamuna. Hanke kuitenkin kariutui myöhemmin olosuhteiden karuuteen jossain 4000 metrin tietämillä.

Ensimmäinen suunnitelmamme oli akklimatisoitua Tete Roussella neljä päivää ja lähteä sitten takaisin laaksoon huilaamaan päiväksi tai pariksi. Olosuhteiden oltua erittäin epävakaat, muutimme suunnitelmaamme ainakin kymmenen kertaa; olihan tarkoituksemme kuitenkin kiivetä huipuelle kolmen huipun reittiä. Köysistöt pähkäilivät ruokansa riittävyyttä ja ilmassa oli muutenkin hötkyilyn makua. Onneksi emme lopulta lähteneet ahnehtimaan, vaan otimme aikamme.

Suunnitelmien muuttamisen ohella ehdimme pelaamaan ihan vähän korttia, lukemaan, syömään ja käpistelemään kiipeilytarvikkeita. Saimme todistaa myös yhden kaasukeittimen räjähdyksen aivan telttamme vieressä. Onneksi vahingoilta kuitenkin säästyttiin. Suurta hämmästystä herätti myös Garnd Couluarin ylittäminen, sillä ihmiset kulkivat tiiviissä jonossa rännin yli. Seurasimme toimituksia mielenkiinnolla ja olimme varmoja siitä, että kohta sattuu turisti-Juhoja ja -Jaanoja leukaan. Jossain vaiheessa oleskeluamme kävi selväksi, että teltassa asuminen tulee pidemmän päälle käymään jännittäväksi, joten päätimme lopulta lähteä takaisin laaksoon torstaina. Ja mielellään ennen luvattua ukkosmyrskyä... Ennakkotietoihin perustuen vietimme keskiviikon viimeiset valoisat tunnit kivimuureja teltan ympärille rakentaen. Onneksi näimme vaivan sillä...

Torstai koitti erittäin myrskyisän yön päätteeksi. Useat teltat hajosivat ja osa lensi taivaan tuuliin, mutta onneksemme Helsport pysyi pystyssä. 140km/h:n voimalla, tai nopeudella, puhaltanut tuuli koetteli ankarasti jokaista majoitetta. Aamulla havaitsimme muutamien narujen katkeilleen ja teltan kaarien muuttaneen hivenen luonnollista muotoaan. Koko yön aikana nukuin kenties neljä minuuttia. Junan lailla kouhkaava tuuli varoitti itsestään etukäteen ja heti perään telttakangas painautui naamaa vasten kyseisen junan ajaessa teltan yli. Tätä jatkui läpi koko yön.

Ennen paluutamme jätimme vielä ruokaa, kaasua, keittimen ja teltan Tetelle odottamaan jälleennäkemistä. Ajatuksenamme oli kulkea koko traverse tai huonoimmassa tilanteessa mennä Gouterin kautta huipulle. Molemmissa tapauksissa käyttäisimme varastoamme, eikä sitä tarvitsisi erikseen lähteä hakemaan. Matka alas laaksoon sujui ankaran tuulen puhaltaessa ja saimme olla tarkkana ettemme olisi paiskautuneet sen mukana laaksoon suunniteltua nopeammin. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja saimme patikoida miltei laaksoon saakka, sillä kovista odotuksista huolimatta juna ei kulkenut kyseisenä päivänä. Bellevuelta pääsimme kuitenkin jatkamaan hissillä alas, joten ihan perille saakka ei tarvinnut tällä kertaa kävellä. Maisemien hienouden perusteella harkitsin tätäkin vaihtoehto kohtuullisen pitkään, mutta päädyin lopulta apuvoimien käyttöön.

Jónsi & Alex "Riceboy Sleeps"

Koko syksyn hienoimmasta yllätyksestä on ehdottomasti vastunnut Sigur Rosin Jón Þór Birgisson yhdessä Alex Somersin kanssa. Sivuprojektissaan miehet palaavat etäisesti Sigur Rosin hienon debyyttilevyn tunnelmiin. Toisintoa ei silti ole luvassa, sillä "Riceboy Sleeps" on Sigur Rosia huomattavasti vähäeleisempää, ja jos mahdollista, vieläkin kauniimpaa musiikkia. Siitä voisi yhtä hyvin puhua visuaalisena taiteena, sillä niin vahvasti musiikkinsa luo mielikuvia. Vielä vahvemmin se luo melankolisen kauniita tunnelmia. Ambientit tunnelmat suorastaan leijailevat ilmassa kappaleiden soidessa. Ja vaikka voisi helposti kuvitella albumin musiikin soveltuvan unimusiikiksi, ei se voimakkuutensa ja kiehtovuutensa takia sitä kuitenkaan ole. Kaiuttimista purkautuvat huokauksenomaiset melodiat ja kaiut pakottavat keskittymään ja maalailemaan oman pään sisäisen maailman ääriä.

Jos jossain yhteydessä on julkaistu syksyn tunnelmiin paremmin sopivaa musiikkia, joka on niin lähellä luonnollisuutta ja luontoa sekä täydellistä harmoniaa kuin "Riceboy Sleeps" on, niin haluaisin todellakin kuulla sitä. Tämän musiikin voimalla lahjattomampikin osaa tehdä elämänsä visuaalisen taideteoksen.


11/10

Riverside "Anno Domini High Definition"

Puolalaisen Riversiden albumit ovat tähän mennessä herättäneet voimakkaita posiitiivisia väreitä aina ilmestyttyään levyhyllyyni. Jostain syystä olin kuitenkin menettänyt uskoni yhtyeen uusimpaan albumiin jo ennen sen kuuntelemista. Lukuisat arvostelut lähestulkoon lyttäsivät koko tuotoksen. Huomattuani albumin lojuvan levykaupan hyllyssä, en kuitenkaan voinut jättää sitä ostamatta. Ja mitä sainkaan huomata..

Neljännellä albumillaan yhtye kuulostaa edelleenkin entistä isommalta ja se myös soundaa aikaisempaa selvemmin. Monet ovat arvostelleet yhtyettä siitä, että se on hylännyt entisen herkän ja hauraan ilmaisunsa. "Anno Domini High Definition" ei kuitenkaan jätä moitteelle juuri sijaa. Vaikka aikaisempien levytysten herkkä ja jopa huojuva tunnelma ei toistu aikaisemman kaltaisena, on yhtye löytänyt ilmaisuunsa uutta ulottuvuutta ja samalla onnistunut säilyttämään tunnistettavuutensa. Raskaammat elementit istuvat luontevasti yhtyeen musiikkiin ja Mariusz Dudan herkkä vokalisointi luo sopivaa dynamiikkaa. Tutut melodiat ja harmonia on tallella. Riverside on jälleen kerran luonut albumillisen hienoa musiikkia.


9/10

Mont Blanc ascent 2009, osa I

Laskuvarjojääkärikillan alppikurssi 17.7.-2.8.2009, Chamonix, Ranska

Heinäkuu oli hädin tuskin ehtinyt puoleen, kun jo koitti aika pakata tavarat uudelleen ja kääntää katseet kohti Mont Blancia. Jos oli ensin odotettu Kebnen keikkaa, niin nyt sitä vasta odottettiinkin tätä tulevaa reissua. Pitkin kevättä jatkunut kamahomoilu olisi kenties saava kirkkaimman kruununsa. Tavoitteenahan oli kantaa mahdollisimman paljon kaikkea kiipeilykamaa oikean Euroopan korkeimmalle huipulle. Sitä ennen oli kuitenkin tärkeää käydä tapaamassa rakasta Ahvenanmaan kauniilla kesäsaarella. Uhrasin tähän kaikkiaan neljä päivää.

Aikaisemmin matkaan lähetetyt tavarat kiisivät kuvaa vauhtia kohti Långnesin satamaa ja samoin tein itsekin. Oli aikainen lauantai-aamu ja bussiksikin kutsuttu taksi kuljetti minua ja välttämättömyystavaroitani kohti omaa lähtöpistettäni. Yöllinen laivaan astuminen oli maaginen kokemus; pimeyden keskeltä ilmestyi valtava alus. Henkilökunta ohjasi minut ystävällisesti alukseen ja ojensi hyttiavaimen kouraan. Nopea tavaroiden dumppaus hyttiin ja kohti yökerhoa. Täysin vastoin kaikkia odotuksia paheiden pesästä löytyi kohtuullisen runsas määrä kanssamatkaajia. Vietimmekin miellyttävän ja osin tapahtumarikkaan yön. Aamulla väsymyksen lisäksi painoi hienoinen krapula. Kaikki edellytykset hienolle bussimatkalle olivat siis olemassa. Ja jos Kebnen reissulla tuli bussitiimaa, niin nyt sitä vasta tulisikin..


Allekirjoittaen kokiessa unia, valveunia, horrosta jamuita epämääräisiä olotiloja, vaihtuivat maat reitin varrella kuin osat Suomi-filmissä. Tunti tunnin perään eteenpäin. Ja aina neljän tunnin jälkeen tokkurainen jaloittelutauko. Jossain välissä ehdimme kuitenkin tekemään paljon erilaisia solmuja. Ja lukemaan. Kaikkea mahdollista aiheeseen liittyvää tai liittymätöntä kirjallisuutta ja artikkeleja. Ja kun oikein kauan tekee tätä kaikkea, niin lopulta pääse perille. Ensimmäisten vuorenhuippujen piirtyessä etäiseen horisonttiin työntyivät monet nenät ikkunalaseihin ja sormet osoittelivat samoihin suuntiin kun mihin nenät näyttivät. Vihdoinkin.

Chamonixiin pääseminen ei vielä ollut lopullinen voitto, sillä jouduimme tovin aikaa etsimään leirintäaluetta, joka suostuisi majoittamaan porukkamme. Sen löydyttyä pystytimme teltat ja heti perään kävimme tarkastamassa kylän tärkeimmät kohteet. Pistäydyimme infossa ja kiipeily-infossa. Kävimme myös syömässä jotain erittäin ranskalaista ruokaa. Pastaa. Tai no, eivät kaikki välttämättä käyneet syömässä pastaa. Saatoimme suorittaa myös viimehetken kamahomoilua sekä ruokavarantojen täydennystä, sillä olisimme lähtevät Tete Roussen jäätikölle jo seuraavana päivänä. Illan mittaan tuli pistäydyttyä muutamassa ravintelissa ja sitä kautta oli mukava mennä nukkumaan seuraavaa aamua ja lähtöä odotellessa.





Ja olipa taas mukava köllähtää telttaan nukkumaan. Pienehkö kuumuus vaivasi ensimmäisinä hetkinä ja makuupussi oli luonnollisesti melko turha kapistus. Sää Chamonixissa oli varsin helteinen...

Matti Ristinen - Jumalan kosto huonon viihteen ystäville

Matti Ristisen jumalainen tulkinta alla olevasta tekstistä jätti kaikki niin sanattomiksi, että siihen on turha lisätä mitään. Hieno mies.

Aleksis Kivi "Pohjatuuli"

Syyskuun päivä on ja raikas pohjatuuli

Vuorten harjanteilta huminalla kiitää,

Pilvivuorii harmait’ alas kiiritellen

Summan Pimentolan maasta. Hurja leikki

Onpi taivaan kannen alla: sumutornit

Siellä nousee, kaatuu, koska taistelevat

Sotasankarit ja hirveet louhikäärmeet.

Ankarasti Tapiolan kannel kaikuu;

Lempeen koivun seppele, tuo kellastunut,

Alas riistotaan ja lehdet sinkoilevat

Ympär’ avaruutta, koska myrskyt riehuu,

Kosket kuohuvina jyskyy, paimensavu

Niitun kantoisella kummull’ levotonna

Tuonne tänne kiertelee, ja kurkiliuta,

Niinkuin lumiaura, sineyttä kyntää,

Kiirehtien päivän maihin helteisihin. –

Ulos kohti pohjaa nuorukainen lähtee

Temmellykseen myrskyjen, ja sydämmensä

Urheasti sykkyy, ylös rinta kohoo,

Hengittäen ilman viileätä virtaa,

Veden väljän aaltoa kuin hauki nielee,

Koska paahtehesta pataman hän pääsee.

Uljaasti hän astuu, kultanummen povi

Alla kumahtelee; ylös kunnahalle

Käypi vastavirrassa hän pohjatuulen.

Ja hän seisoo viimein kunnaan kiirehellä,

Josta katse kauvas Pohjolahan ehtii;

Näkeväsi luulet tarinojen mailman,

Siintävät siell’ Lapin sammaleiset vuoret.

Jalon kartanon myös näät ja halaviston

Juhlallisen, tuulessa mi kumartelee;

Neito nuori, ihana kuin kevät-aamu,

Väikkyilevi halaviston hämärässä,

Ruusu kauniin kartanon tän kukastossa.

Kenpä poimasee tän ruusun? Kelle suotiin

Onni häntä kiinnittämään povehensa?

Nuorukainen, joka kunnahalla seisoo

Pohjatuulessa, hän neidon lemmen voitti.

Heidän sieluns’ yhdessä käy lakkaamatta

Sekä laaksoiss’ että vuotehella pilvein

Iankaikkisuuden sinitanterelle.

Kaunis ruusu halavien hyminässä

Päänsä uneksien alas kallistavi,

Unissansa hymyilee, ja nuorukainen

Pohjatuuless’ kultanummen kunnahalla

Ylös päänsä nostaa; kirkkaast’ otsa loistaa;

Lemmen hourauksessa hän lausuilevi:

»Riehu, onnen tuuli, raikas pohjatuuli,

Riehu vapaast’ ympär’ poskieni tulta,

Puhaltaen kultain kotokartanosta.

Hänen nä’in, hämärässä yrttitarhan

Korkeen halaviston suojass’ astelee hän

Ylkää muistellen, ja kultakiharansa

Loiskeilevat tuiman tuulen siipein alla.

Riehu vapaast’ ympär’ poskieni tulta,

Puhaltaen kultain kotokartanosta».

10/10

Kebne 23, osa V

Laskuvarjojääkärikillan jäätikkovaelluskurssin osa II, Kebnekaise, Ruotsi 3.-12.7.2009

Puolikurssijuhlien jälkeinen aamu valkeni kohtuullisen ankeissa tunnelmissa ja ehdin jo lupaamaan, että en nouse koko teltasta kyseisen päivän aikana, mutta lopulta singahdin kertausharjoituksiin seitsemässä minuutissa siitä kun lopullinen päästös oli syntynyt. Päivän agendassa oli kaiken aikaisemmin tekemättä jääneen kertaaminen ja kaiken aikaisemmin tehdyn kertaaminen. Puuhastelimme itseämme kuntoon, jolla olisi mahdollisuus läpäistä perjantaina edessä oleva loppukoe. Päivän fyysinen rasitus jäi onneksi minimiin ja puuhastelimme taljaa, solmuja ja kaikkea muuta perusjuttua aivan leirin tuntumassa. Edellisen illan rytkeissä osumaa ottanut polvi ei olisi edes mahdollistanut kahlaamista hangessa tai etenemistä rinteessä. Näillä perusteilla otinkin iltapäivän vapaata muiden lähtiessä railoille tekemään lisää taljoja.



Iltapäivä kului varsin mukavissa merkeissä, sillä iskeydyimme isommalla porukalla komentotelttaan (Kossu ja Mylläri) paistelemaan lettuja ja juomaan Kossun kolat. Ei siis kossukoloja tällä kertaa. Olihan seuraavana päivänä edessä, kokeen lisäksi, vielä marssi Nikkaluoktaan, joten tavaroiden esipakkaamisellekin piti toki varata muutama minuutti aikaa.

Rauhallisen välipäivän ja kohtuullisesti nukutun yön jälkeen koitti viimeinen päivä suurella jäätiköllä. Aamu valkeni kertakaikkisen ankeana, sillä vetta, lunta ja räntää tuli vaakasuorassa ja köysistössä näki juuri ja juuri edellä kulkevan jäätikkövaeltajan. Suoritimme loppukokeen hyväksytysti ja sitä valvoi oman köysistömme osalta Markku "maailman vahvin kiipeilijä" Salonen. Jos Markku sattuikin jotain pientä huomautettavaa löytämään, ei se ainakaan tullut esille missään vaiheessa loppukoetta. Näin olimme ansainneet jäätikkövaletajan kannuksemme.



Ensimmäistä kertaa koko reissun aikana keli oli niin kertakaikkisen kostea, että jopa kameran linssi lisäsi huurteista vaikutelmaa loppukokeen aikana otettuihin kuviin. Onnistuimme kuitenkin pakkaaman tavaramme suunnilleen kuivina kasaan ja kiikuttamaan kiipeilyvarusteet ja roskat helikopterin kyyditettäviksi. Loput lyötiikin sitten kantoon ja nenä suunnattiin kohti Nikkaluoktaa. Olimme varanneet jo etukäteen mökin viimeisen illan rientoja varten ja se osoittautuikin erittäin hyväksi toimepiteeksi.

Marssittavaa matkaa kertyi kaikkiaan noin 25 kilometria ja taitoimme sen Anun kanssa ensimmäisten joukossa. Kuljimme suunnilleen koko matkan kahdestaan ja ainoastaan Jukka ja Matti pyyhälsivät ohitsemme vähän ennen puoliväliä. Matkalla harkitsimme laivan käyttöä, mutta koska olimme aikataulujen suhteen väärään aikaan liikkeellä, tyydyimme marssimaan koko matkan hamaan loppuun saakka. Marssi sujui kokonaisuudessaan hyvin ilman suurempia ongelmia ja olimmekin Nikkaluoktassa hyvissä ajoin. Näin onnistuimme hankkimaan itsellemme aikaa viettää mukava ilta. Samoin pääsimme suihkuun ensimmäistä kertaa kahdeksaan päivään. Kokemus ei ollut aivan odotusten veroinen ja totesin, että ensi kerralla pitää kerätä vielä vähän enemmän pestävää...




Viimeinen ilta Nikkaluoktassa kului varsin leppoisissa merkeissä ja sen jälkeen oli hyvä suunnata aamusta nauttimaan aamupalaa ja istumaan aurinkoiselle terassille hyvää matkakuntoa hakien... Edessa olisi vielä kuitenkin kohtuullisen armoton bussimatka, jolle ei alkumetreillä loppua ollut näkyvissä..


Hienonkin matkan on joskus päätyttävä; jotta seuraava voi alkaa..

Kiitokset:

Laskuvarjojääkärikilta - Mahtavasta kurssista ja kaikesta vaivannäöstä sekä pyyteettömästä tiedon jakamisesta
Jukka - Kurssin ammattitaitoisesta johtamisesta
Kossu - Lettukesteistä
Markku - Maailman vahvimman kiipeilijän ominaisuuksien esittelystä
Myllys - Reippaasta meiningistä
Anu - Telttakumppanuudesta läpi koko kurssin
1.köysistö - Henkeäpelastavan hyvästä yhteistoiminnasta ja aktiivisesta otteesta
Koko kurssi - Hienon kokemuksen järjestämisestä

Camu
Klinikka Vida
Pokerimarketti
FitFlow
Perinnepalvi

Varusteista:

Alusasut - Ortovox ja Devold (2x)
Sukat - Lorpen (3x)
Hanskat - Guide talvityörukkanen
Soft Shell - Millet W3 Pro
Kuorikerros - Millet K Expert Evo
Untuva - Marmot Greenland Baffled jacket
Kengät - La Sportiva Trango Prime ja Crocs saappaat
Gaiterit - Millet
Raudat - Simond Makalu Speed (auto)
Hakku - Black Diamond Viper
Valjaat - Ocun
Kypärä - Black Diamond
Aurinkolasit - Julbo
Makuupussi - Joutsen QTM 1500
Alustat - Therm-A-Rest (2x)
Keitin - MSR Reactor (kaasu) ja Primus (bensa)
Rinkka - Deuter 50+10
Päiväreppu - Osprey Talon 33
Termos - Thermos
Juomapullot - Nalgene

Kebne 23, osa IV

Laskuvarjojääkärikillan jäätikkovaelluskurssin osa II, Kebnekaise, Ruotsi 3.-12.7.2009

Ääretön nopeus ei ilmeisesti koskaan ole ollut vahvin puoleni; sen verran pitkään tähänkin laaduttomaan romaaniin, ja sen osien työstämiseen, on kulunut aikaa. Osaltaan syy löytyy retkestä, joka suuntautui Ranskaan. Kävimme pinkaisemassa Mont Blancin huipulle ja kiipeämässä myös muutamia muita mielenkiintoisia reittejä kyseisellä massiivilla. Näistä myöhemmin lisää...

Ruotsissa olimme siis päässeet puolikurssiin ja köysistömme suuntasi nokkansa kohti irtokivistään kuuluisaa pientä ja kivistä kukkulaa. Leiristä lähdön jälkeen saimme jo kuulla kuinka kivet kolisivat rinteitä pitkin kun Myllärin retkue porhalsi huippua kohti. Radion välityksellä kävi myös selväksi, että reitin löytäminen ei ollut niin helppoa kuin olisi voinut kuvitella. Suunnista nyt sitten poulderikiven kokoisella nyppylällä, kun olet juuri tottunut vähän toisiin maisemiin..


Oman köysistömme taittoi matkaa Kirsin johdolla. Koska Jukka herrasmiehenä oli sitä mieltä, että naiset ensin vaikka heikoille jäille.. Päästyämme Halssin sivustasta ensimmäiseen kosketukseen kiven kanssa jouduin toteamaan edessä oleva kärsimysten tie. Jokainen kivi oli irti ja jokaista otetta piti mallailla ainakin 30 sekuntia, ennen kun uskalsi ottaa otteen ja ponnistaa ylöspäin. Tehtävää hankaloitti lisäksi se, että en suinkaan ollut köysistömme viimeinen ja näin ollen olin vastuussa siitä, että perässähiihtelijätkään eivät saa mitään televisiota suurempaa kiveä otsaansa. Jukan arvion mukaan tulisimme kuitenkin olemaan hyvissä ajoin viettämässä paljon odotettua puolikurssijuhlaa. Vaan vähämpä tiesimme tuossa vaiheessa..


Edettyämme muutaman tunnin kuului takaamme melkoista ähellystä ja huomasimmekin leikkisien puolalaisten, jälleen kerran, tunkeutuvan samoille apajille. Olimme juuri päässeet kiinnittämään itsemme porukalla kallioon, kun pahin mahdollinen oli tapahtumaisillaan. Ehdimme hädin tuskin kohottaa ääntämme samalla kun yksi jalkapallon ja yksi television -kokoinen kivi oli matkalla kohti takana tulevaa köysistöä. Jyrähdysten ja pomppujen saattelemana pienempi näistä kivistä katosi jyrkänteen taakse ja jäimme kauhulla odottelemaan seuraamuksia. Raportin saavuttua kävi ilmi, että erästä herraa oli kolahtanut takaraivoon. Selvittelimme tilannetta ja loppujen lopuksi onni oli mukana tällä kertaa; pienellä päänsäryllä ja hetken huililla selvittiin. Tarjosimme köyttämme ja ständiämme uhrille, joka liidasi porukkansa huilaamaan. Vaikka tällä kertaa kivi ei ollutkaan köysistömme liikkeellelaittama, jatkoimme matkaa entistä varovaisemmalla ja samalla hitaammalla tahdilla. Reitille muodostui näin ollen useampiakin kohtia, joissa odottelimme seuraavan köysistön pois tulilinjalta, ennen kuin jatkoimme matkaa. Jukka raivasi ansiokkaasti pahimmat pommit pois matkan varrelta.


Suurin yllätys odotti vasta viimeisillä kymmenillä metreillä Jukan huomatessa osan reitistä puuttuvan kokonaan.. Edellisinä vuosina tallella ollut pätkä kalliota oli kadonnut kuin tuhka tuuleen ja päädyimme vaihtoehtoiselle reitille joka piti sisällään yhden lumitraversen kohtuullisen pudotuksen yläpuolella. Varmistimme tämän pätkän lumeen, koska köysi ei aivan riittänyt koko laipan yli vastakkaiselle kalliolle. Ylitettyämme tämän lumiosuuden kapusimme harjanteen päälle ja näin reitti oli lopultakin kiivetty. Vielä viimeisillä metreillä kohtasimme pienen yllätyksen kun suoraan reittimme päällä ollut television kokoinen kivi olikin kalliossa kiinni ainoastaan jäätyneellä lumella. Tässä vaiheessa jopa Jukka joutui korottamaan ääntään aavistuksen verran..


Huolimatta reitin päättymisestä johtuneesta helpotuksesta tiesimme edessämme olevan vielä Halsin lumirännin, joka oli jo kertaalleen vyörynyt kyseisen päivän aikana. Ripeää tahtia ja running belaytä hyväksikäyttäen suoritimme etureisijumpan kohtuullisessa ajassa ja pääsimme aloittamaan viimeisen osuuden marssimalla kohti leiriä. Puolikurssijuhlat olivat alkamaisillaan..


Ja koska puolikurssijulhlissa kaikilla meillä oli niin mukavaa, niin lienee turhaa alkaa erittelemään illan kulkua sen tarkemmin. Raotettakoon salaisuuksien verhoa kuitenkin sen verran, että ohjelmaan kuului hengailua, tsillailua, diskoa ja pystybaaria, tarjoilua, musiikkia, capoeiraa, lukkopainia ja tietenkin infernaaliset jatkot...



(Ihan kaikki kuvat eivät ole omiani ja jos joku tunnistaa omakseen ja haluaa poistettavaksi, niin kommentilla onnistuu...)