Los Kyherös "Gunrock"

Etelä-Karjalan oma superyhtye Los Kyherös on julkaissut toisen albuminsa "Gunrock". Popahtavaa rockia, miedoilla postrock -vaikutteilla, soittava bändi on askeltanut pitkän matkan debyytistään "Poltto Palaa". Yhtyeen perusidea on säilynyt samana, mutta poljennon raskauteen on kiinnitetty kiitettävästi huomiota. Kappaleet jyräävät esikoista selvästi raskaampina ja henkivät samalla kapinaa enenevissä määrin. Tohtorin vokalisointi naulaa yhtyeen teesit tärykalvoille komealla tavalla.

Los Kyheröksen missio ja visio on kulminoitunut pitkän historiansa alusta saakka hauskapidon maksimointiin. Yhtyeessä esiintyneiden soittajien määrä lukematon, mutta kaikesta huolimatta Kyheröksen otteen tunnistaa ensi kuulemalta. Musiikin tulviessa ämyreistä tuntee suorastaan olevansa juovuksissa siinä määrin vahvasti, että tekee mieli laittaa käsi jonkun olkapäälle ja kertoa kuinka saatanan hyvä kaverin onkaan kyseessä. Auktoriteetit saavat samassa keskustelussa kyytiä; niistä tosin puhutaan enimmäkseen kuiskaten.

"Gunrock" on komea levy. Se alkaa viitekehykseensä täydellisesti sopivalle introlla ja siirtyy nopeasti epätoivon alhon kautta ympärivuorokautiseen puurtamiseen. Kärmeksen rumpalointi, jota on treenattu aina Hollannissa ja tajuttomuuteeen saakka, on kovassa terässä ja voin ainoastaan odottaa ensimmäistä tuplabasarointiliveä tapahtuvaksi. Rytmiryhmän paalutuksen jämäkkyyden varmistaa Hulkin tiukka bassolinjailu. Mitä muuta voikaan odottaa mieheltä, jonka uidessa uimari pysyy paikallaan ja uimahalli liikkuu? Bändin munat tai tyhmin jätkä (=basisti) vastaa myös "Gunrockin" tyylikkäästä kansitaiteesta.

"Marraskuu" luotaa synkkiin vesiin. Tohtorin ja Otuksen junttaavat kitarat saavat heikkohermoisimmat hakeutumaan auttavan puhelimen äärelle. Synkän ja kolean kuukauden lisät ovat jälleen kadoksissa. Ja koska pimeys kuuluu syksyyn, ja koska albumi julkaistaan syksyllä, ja etenkin koska kiven sisässä on pimeää, on orkesterin kosketinvelholle Metelille annettu mahdollisuus saada sanansa (onneksi jonkun muun suulla) ja soittimensa kuuluviin. "Redlandin" tunnelma onnistuu tunkeutumaan herran ajatuksenjuoksun kirkkaimpiin hetkiin ja paljastaa samalla herkän ja haavoittuvan nuoren miehen aidoimmillaan. Sanat saavat varmuudella kaikki lajitoverinsa kyynelehtimään.

Osittain täytepalalta maistuvan "Muuttolinnun" jälkeen Kyherös paljastaa anarkistisemman puolensa. "Kauhava" luotaa monen tuntoja syvältä ja viiltävästi. Pri.Sportin omaelämäkertaan perustuva teksti osuu napakymppiin. Yhtyeen historian energisimpiä hetkiä on eittämättä ollut Pri.Sportin mieletön live-luenta kyseisestä biisistä. Tohtori ei aivan ole onnistunut vangitsemaan ensiesityksen räkäistä kapinaa. Jos jotain pitää moittia, niin kappaleeseen sovitetut tauot joiden aikana Kärmes fillittää kliseisesti, olisivät saaneet jäädä toteuttamatta. Albumin kääntyessä loppuun kohti intoutuu bändi vielä kenties uransa hienoimpaan vetoon biisissä "37". Maantieteelliseen tietämykseen pohjautuva kappale paljastaa yksittäisen ihmisen kateuden ja ahneuden aiheuttamat traumat. Melun kasvaessa heikoimmat alkavat pillittämään ja nöyrinä konttaavat takaisin bunkkereiden suojaan. Perkele!

Spädän kaikkia koskettavassa "Utin henki" kappaleessa "Gunrock" saatetaan moraaliseen ja henkiseen päätökseensä. Pateettisuuden kirot oivallisesti välttävä sanoitus on yksi yhtyeen historian hienoimpia ja pakottaa rinnan kaarelle. Viimeiseksi jätetty "Telma" on sanoitukseltaan ja livehurmoksen aiheuttajana ilmeinen, mutta levyllä sen paikkaa on vaikea puolustella. Kokonaisuudessaan Kyherös on astunut isoon liigaan ja samalla asettanut itselleen kovat standardit. Skelen sormien näppäryyttä tullaan varmasti koettelemaan seuraavana viikonloppuna loppuunmyydyllä levynjulkaisukeikalla. Sitä odotellessa "Gunrock" toimii oivallisena tunnelman virittäjänä.

9/10

Guns n' Roses "Chinese Democracy"

Nyt se on todellista; Guns n' Rosesin uusi albumi on ilmestynyt. Se jaksaako kukaan olla siitä kiinnostunut tai ihastunut on kokonaan eri asia. Maailman kusipäisin vokalisti ja rockstara Axl Rose on hieronut "Chinese Democracy"-albumiaan vuosikymmenen. Rahaa ja hermoja on palanut melkoinen määrä. Odotukset levyn suhteen ovat olleet moninaiset. Valitettavasti Rose ei kuitekaan ole mikään Mike Patton.

80 -luvun Guns n' Roses oli monelle ihmiselle sitä mitä Led Zeppelin oli omalla aikakaudellaan; maailman hienoin ja suurin rockyhtye. GnR iski "Appetite For Destruction" -albumillaan pöytään sellaiset teesit, että ne hakevat vertaistaan koko rockhistoriasta. Axl, Slash, Izzy, Duff ja Steven saivat aikaan maailman kovimman rokkialbumin. Levyn taika ei ole vieläkään kadonnut; toisin kuin koko Guns n' Roses sellaisena yhtyeenä kuin minä sen tunnen. "Chinese Democracy" on käytännössä paska levy. Vuosien hierominen on ajanut tekijänsä tilanteeseen, jossa jokaiseen biisiin on pitänyt tunkea helvetillinen määrä pieniä piippauksia ja muuta paskaa. Parasta antia levyllä on Axlen ääni. Vokalisoinnit on luonnollisesti tuplattu ja niitä on epäilemättä korjailtu studiossa muutoinkin. Muuta mieleenpainuvaa "Chinese Democacy" ei tarjoa.


Axl onnistuu varmasti markkinoimaan tuotettaan runsaasti, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että Guns n' Rosesia yhtyeenä ei enää ole olemassa. Kappaleet itsessään ovat mitäänsanomattomia ja osa suorastaan naurettavia. Tai itkettäviä. Balladiosastolla mennään syvälle metsään ja levyn lopussa ollaan jo niin syvällä, että aurinkokaan ei enää edes pilkota puiden lomasta. Tässä muodossaan "Chinese Democracy" on kilkuttava ja tiluttava keskitason AOR -albumi. Aikanaan maailman hienommalle rockyhtyeelle se ei ole mitään. Punk, kapina, vaarallisuus, biisit, koukut, riffit ja taianomainen yhteensoittaminen ovat gone for good. Mr. Rose on varmasti ylpeä tästä levystä.

5/10

1. Chinese Democracy
2. Shackler’s Revenge
3. Better
4. Street Of Dreams
5. If The World
6. There Was A Time
7. Catcher N’ The Rye
8. Scraped
9. Riad N’ The Bedouins
10. Sorry
11. I.R.S.
12. Madagascar
13. This I Love
14. Prostitute

Apulanta "Kuutio (Kuinka aurinko voitettiin)"

En ole juuri kuunnellut suomenkielistä musiikkia aikoihin. Jostain syystä Apulannan levyt ovat pakottaneet ilmestymisensä yhteydessä perehtymään aiheeseen yhden yhtyeen musiikin verran. Etukäteismaistiaisilta välttyminen saa "Kuution" kuulostamaan heti välittömästi erinomaisen hienolta levyltä. Apulannalla ei ole mitään niistä pointeista, joita olen viime aikoina painottanut mieleiseni musiikin ollessa kyseessä. Se ei tässä tapauksessa haittaa. Lisäpontta innostukselle on saattanut antaa tulevalta Los Kyheröksen "Gunrock" -albumiltakin löytyvä loistava coveri "Kauhavalle kadonnut". "Gunrock" on säästynyt vuodoilta ja sitä onkin varjeltu tarkemmin kuin Metallican Ulrich on omaa musiikkiaan vahtinut. Los Kyheröksen uuden albumin arvio ilmestyy näillä sivuilla heti kun promo postiluukusta kolahtaa.

"Kuutio" on levy joka avautuu heti. Ilman ennakko-odotuksia levyyn on ehkä helpompi suhtautua. Hyvin usein Apulannan ikään ehtineet orkesterit eivät ole saaneet mitään mieltäylentävää aikaan. Apulannan kymmenes stuodioalbumi on tietenkin myynyt kultaa jo hyvissä ajoin ennen ilmestymistään ja se osuu vielä sopivasti joulumarkkinoillekin. Sekään ei tässä tapauksessa haittaa.


Toni Wirtasen laulutyyli(?) tuskin sopisi mihinkään muuhun yhteyteen. Apulannassa se on kuitenkin yksi kantava voima. Jodlaus yhdistyy varsin merkillisiin sanoituksiin, ja etenkin tällä levyllä on käytetty mitä ihmeellisimpiä yksittäisiä sanoja kokonaisuuden aikaansaamiseksi. Kenties tarkoitushakuisestikin luotuja sanotuksia ei kuitenkaan jää liiaksi pohtimaan. Tärkein ja oleellisin osa, musiikki, kuitenkin toimii kuin tauti. Levylle ei ole päässyt lipsahtamaan yhtää heikkoa esitystä. Sillä ei myöskään ole mitään yltiöpateettisia hoilotuksia tai merkittäviä tyylillisiä irtiottoja. Perusasiat. Hienot kertosäkeet ja vähitellen kasvavat kappaleet saavat homman toimimaan. Jollain merkillisillä tavalla yhtye saa kaiken vaikuttamaan helpolta ja luonnolliselta, vaikka mukana onkin kaikki mahdolliset musiikinlajit kelpuutettu. Vivahteita tuomaan. Nääs.

Wirtanen ja koko bändi pysyy tyylilleen uskollisena ja hyvä niin. Mitään poikkitaiteellisia kokeiluja ei tämä yhtye enää kaipaa. Alkuaikojen punkkirähinä on todellakin kadonnut jonnekin kaukaisuuteen. Sitä en jää kaiholla kaipaamaan. Apulanta on astunut isoihin saappaisiin ja tiennyt täyttävänsä ne jo etukäteen. Saappaisiin astuminen ei tässä yhteydessä merkitse kenenkään paikan täyttämistä; ainoastaan aikaisemmin esitettyjen lupausten lunastamista.

9/10

1. Kaikki sun pelkosi
2. Vauriot
3. Ravistettava ennen käyttöä
4. Airut
5. Elämänviiva
6. Pakkomielle
7. Freestylemeikit
8. Puolet
9. Kuution palaset
10. Kirous