Koska Porcupine Tree on nykyään kaikkien mielestä niin loistava bändi, saattaa olla jopa turhaa arvottaa sen albumeja yhden ihmisen toimesta. Ihmisen joka on pitkän linjan PT -diggari ja ihmisen jonka hyllystä löytyy ja tulee löytymään yhtyeen koko tuotanto, toimesta. Päätin tällä kertaa tutustua etukäteen muihin albumista julkaistuihin arvioihin ja kirjoittaa omani vasta sen jälkeen. Samalla voin tarkastella kriitikkojen ja musiikinkuluttajien näkemyksiä Wilsonin joukkion viimeisimmistä tekemisistä.
www.imperiumi.net -sivusto on varsin asiantunteva ja usein kanssani hyvin samoilla linjoilla arvioissaan, sivusto on luonnehtinut "The Incident" -albumia mm. seuraavilla tavoilla:
"Useissa The Incidentin lyhyistä pätkistä olisi ainesta enempäänkin. Nyt kokonaisuus tuntuu hajanaiselta, kun hyvä säkeistö tai melodia osoittautuukin vain lyhyeksi välipalaksi, irralliseksi palaseksi, eikä saa koskaan riittävästi lihaa luidensa ympärille. Pariin otteeseen The Incident sisältää kokeellisinta ja monimuotoisinta Porcupine Treetä pitkään, pitkään aikaan. Välillä yhtye flirttailee alkuaikojen Marillionin hengessä (Drawing The Line), välillä kuuntelija saa ihmetellä Ayreon-henkisiä kosketinvihlaisuja (The Séance), ja tarjoillaanpa hetkittäin jopa alkuaikojen Porcupine Tree -materiaalista tuttuja konemusiikkivaikutteitakin (The Incident -osa).
The Incident on erittäin kunnianhimoinen kappale, josta on näennäisesti helppo pitää - se on selkeästi tunnistettavaa, taatun laadukasta Porcupine Treetä, vaikkakin aiempaa vähämetallisempaa, alakuloisempaa ja monipuolisempaa. Mutta kun fanilasit riisuu silmiltä, 55-minuuttisessa kappaleessa on havaittavissa pöhöä ja ilmaa. Samainen "ilma" menisi aivan täydestä esimerkiksi lyhyemmän kappaleen väliosana, mutta näin massivisessa kappaleessa huomio herpaantuu helpommin ja muusta kappaleesta eroavat osiot hyppäävät silmille huomattavasti nopeammin. Kappaleeseen on ängetty liikaa hyvääkin tavaraa, moni minuutin-parin mittainen pätkä olisi helposti laajennettavissa kokonaiseksi kappaleeksi. Kokonaisuus kärsii, vaikka sävellykset itsessään olisivat loistavia, kun kappale säntäilee sinne tänne.
Pilkkopimeässä, kuulokkeilla kuunneltaessa The Incident tempaa kokonaisvaltaisesti mukaansa. Kappale vaatiikin aktiivista, intensiivistä kuuntelua. Pelkällä passiivisella taustakuuntelulla kappale tuntuu välillä vain poukkoilevalta äänimassalta.
Kokonaisuutena The Incident -levy tarjoaa kaikkien aikojen melankolisinta ja edellisjulkaisuja kevyempää Porcupine Treetä. Alakuloisuudesta huolimatta levy on selkeästi tunnistettavissa tutuksi Porcupine Treeksi, joskin materiaali on aiempaakin monisyisempää ja hankalampaa. The Incident -kappalejärkäle on selkeästi "taiteellinen ratkaisu", josta tosifanit pitävät aivan kympillä - mutta satunnaisempia tai kappaleorientoituneempia kuuntelijoita pamautetaan päin pläsiä Mount Everestin kokoisella äänimassalla.
Levylle tekisi mieli antaa täysi kymppi - ihan vain siksi, että kyseessä on Porcupine Tree. The Incident on kuitenkin todella raskasta kuunneltavaa, eivätkä aivan kaikki tämän 75-minuuttisen palapelin palaset sovi toisiinsa tai kokonaiskuvaan. Helpommin lähestyttävänä pakettina tismalleen samat sävellykset saisivat vielä pisteen enemmän, nyt raskassoutuisuus verottaa nautintoa.
Jos olet koskaan Porcupine Treestä digannut, The Incident on täysin takuuvarma nappiostos ja kestää viikkojen mittaista yhtäjaksoista kuuntelua. Taustamusiikiksi levyä ei kannata ostaa. Ja jos yhtye on vielä tuntematon, mutta melankolinen ja progressiivinen musiikki kuulostaa mielenkiintoiselta, yhtyeen edellinen albumi Fear Of A Blank Planet tai huomattavasti kevyempi mutta helpommin lähestyttävä Stupid Dream ovat varmasti otollisempia levyjä uudelle kuuntelijalle."
Suosikin paikalle kovasti kampeava Soundi, arvioi Porcupine Treen uutuutta seuraavin sanankääntein:
"Alussa on tyhjästä ilmestyvä tiesulku, vankka äänipanssari. Se toistuu pari kertaa, hetken päästä vielä uudestaan, yskäisten käyntiin sisäistä matkaa, kun ulkoinen tie ei kerran vie minnekään. Levyn kansi on mukaelma Hitchcockin Psykon kuuluisasta stillkuvasta, jossa säikky Norman Bates torjuu kädellään kammoa.
Steven Wilson on saanut idean välikohtauksen teemaan juututtuaan liikenneruuhkaan tiellä sattuneen onnettomuuden jäljessä. The Incident on Porcupine Treen kymmenes albumi ja ainakin bändin viime vuosien levyjä astetta haastavampi, hitaammin, jopa tahmeasti syvistä vesistään avautuva kokonaisuus. Lazarusin (joka yhdessä biisissä kiteytti taidokkaasti jotain, mitä etsiessään Coldplay turhautuu kokonaisessa tuotannossaan) kaltaista keidasta ei ole tarjolla.
Tarjolla on sen sijaan pelkistymistä. Edellisen Fear Of A Blank Planetin (2007) vastaisesti kunniavierailijoita ei ole mukana. Nelikko hoitaa kaiken itse, jälleen myös tuotannon.
The Incident koostuu 55-minuuttisesta nimiteoksesta, joka jakautuu 14 keskenään varsin epätasaiseen osaan. Sopan hämmennykseksi lisälevyltä löytyy neljä omaehtoista biisiä. Jo itse teemakokonaisuudenkin hahmotus on raskasta työtä. Wilson käyttää lyriikoissa uhkarohkeaa otetta: minämuotoista kokemusta, mutta eri ääniä, jotka kertovat eriasteisten välikohtausten jättämistä jäljistä – elämästä, joka ei palaa ennalleen.
Mukana on myös Wilsonin omaa taustaa. Ilmeisin esimerkki on raidoista pisin ja kokonaisuuden keskellä ikään kuin uuden elämän aloittava Time Flies, jonka alussa nyt 41-vuotias Wilson puhelaulaa syntyneensä Sgt. Pepperin ja Are You Experiencedin vuonna. Trivialuettelon vaara on kiusallisen lähellä, mutta väistyy vaivihkaa taka-alalle kunnon nostalgisen popharhan tavoin.
Silti The Incident lupaa enemmän kuin antaa. Osaset herättävät mielenkiinnon, mutta jäävät pikemminkin aihioiksi, harhailemaan suhteessa toisiinsa. Sillä, että vatsa ei täyty vaan menee sekaisin, on luonnollisesti myös oma tyhjentävä viehätyksensä."
Musiikkisivusto www.noise.fi toteaa seuraavaa:
"CMX:n scifi-eepos Talvikuningas kohahdutti jo ennen julkaisuaan. Tuolloin ilmassa leijaili skeptismiä ja huolia Yrjänän katoamisesta omaan persereikäänsä. Albumin tullessa ulos, ihmiset sijoittivat sen luonnolliseksi jatkoksi yhtyeen diskografiaa ilman sen kummempia mutinoita. Omalla 55-minuuttisella magnum opuksellaan, The Incidentillä, Porcupine Tree koettaa järkälemäisen 14 osaan jaetun teoksen rakentamista. Kuten Talvikuningas, The Incidentin osat toimisivat yhtä hyvin kappaleina normaalilla teemalevyllä. Yhtä suurta, koherenttia teosta tästä ei jää mieleen ja miten jäisikään, kappaleet eivät kummemmin vaikuta toisiinsa. En tiedä, josko jättimäisen eepoksen markkinointi on järkevämpi ratkaisu kuin normaalin teemalevyn, mutta sisällön kontrasti luvattuun on ristiriitaista.
Toki The Incident kertoo tarinaa. Levyn nimikko-osa luo tilannekuvan kohtalokkaasta onnettomuuspaikasta. Time Flies maalaa kuvan ajan ja elämän vääjäämättömyyden ymmärtävästä miehestä. Samanmoisesti, jokainen osa kertoo jonkinlaisesta elämää muuttavasta tapahtumasta. Steven Wilsonin (laulu, kitara) sanoitukset sopivat kiemuroineen ja kielikuvineen hyvin levyn kunnianhimoiseen teemaan. Yllättävän useasti ensimmäisestä persoonasta lauletut osat saavat helpot loppusoinnutkin kuulostamaan toimivilta.
Wilsonin ääni myötäilee osien vaihteluita asiaankuuluvasti. Kertojan ja tilanteen vaihtuessa muuttuu myös laulun tunneskaala ja tyyli. Sanoituksien ja laulun suhde elävöittääkin levyä huomattavasti. Valitettavasti Wilson tyytyy pariin otteeseen puhelaulamaan sanoituksiaan, kadottaen osan tehostaan. Tästä huolimatta The Incident kuuluu niihin harvoihin albumeihin, jotka pistävät selailemaan kansilehtistä sanoituksien tarkemman syynin vuoksi.
Sanoituksien ja laulun luomat tilannekuvat saavat komean taustan itse musiikista. Eri osien skaala heijastuu musiikkiin monimuotoisuutena. The Incident kokoaa yhtyeen uran eri tyylisuuntaukset yhteen – albumilla voi kuulla alkuaikojen progeilevaa elektronista soundia myöhempien julkaisujen metallivivahteiden ohessa. The Incidentin itse tuottanut Wilson tuo instrumentit esiin juuri oikealla tavalla, kuten häneltä voi jo odottaakin.
Hittibiisejä tältä opukselta ei kannata odottaa, mutta kuuntelukertojen kasvaessa tiettyjen osien kauneus pääsee oikeuksiinsa. Esimerkiksi levyn päättävä I Drive the Hearse lukeutuu ehdottomasti Porcupine Treen parhaimmistoon. Albumin mukana julkaistu extra-CD neljän kappaleensa kanssa on myöskin positiivinen yllätys. The Incidentin ulkopuolelle jääneet kappaleet eivät ole mitään B-puolia vaan täysveristä Porcupine Treetä.
The Incidentistä ei ole helppo muodostaa kokonaisvaltaista mielipidettä. Albumia pitää sulatella ja tarkastella sen sisäistämiseksi. Päivän päätteeksi, oli se sitten kymmenen tai sadan kuuntelukerran jälkeen, The Incident kuitenkin palkitsee kuuntelijansa."
www.viihdeimperiumi.net kertoo seuraavaa:
Piikkisika pulassa
"Täydellisen Fear of Blank Planet -albumiin (2007) jälkeen oli paha lähteä odottamaan Porcupine Treelta rimanylityksiä. Eikä The Incident sellainen olekaan. Nyt nauretaan räkäisesti käsitteille ”kappalerakenne” ja ”kokonaisuus”. Se on kai sitä kokeellisuutta.
The Incident on tuplalevy, jonka ensimmäinen puoli koostuu yhdestä 14 osaan jaetusta osasesta. Toinen levy on parinkymmenen minuutin pläjäys pääteemaan sopimattomia progeiluja. Ensipyörityksellä levystä ei jää käteen mitään, myöhemmillä ärsyttää.
Levy on prototyyppi; koelaboratorio, jossa hulluinkin ideapahanen liimataan kiinni runkoon ennen lopullista poishiontaa. The Incident yrittää vakuuttaa sinisillä tunnelmillaan, mutta sössii sen juosten kuseskellen.
Nyt kun Steve Wilson on epäonnistunut kahdesti pitkien kokonaisuuksien säveltäjänä (edellisen kerran tänä vuonna julkaistulla soolollaan Insurgentes), sopisi toivoa, että mies kipparoisi pääbändinsä takaisin kurssiin."
Tässä tapauksessa siis 3/4 satunnaisista musiikkimedioista päätti hyväksyä Porcupine Treen uuden albumin. 1/4 puolestaan on sitä mieltä, että hypetys saa nyt riittää ja koska edellinen albumi tuli julistettua maailman parhaaksi alallaan, on nyt aika vaihtaa äänensävyä. Sillä, minkälaista musiikkia "The Incident" sisältää ei ole mitään merkitystä. Näin se vaan menee. Asian voi havainnoida myös siitä, kun valtavitamediat tuovat yhtyeen esille. Toimittajat ovat lukeneet jotain "vitun UG -makasiineja" ja siellä on hypetetty tätä ja tätä bändiä, joten pakkohan siitä on tehdä juttua. Ai, ne on myyneetkin vielä ihan komeesti, no hyvä, laitetaan kanteen.
"The Incident" on parasta Porcupine Treetä sitten "Stupid Dream" -albumin. Alkumainingeissa hullaannuin itsekin edelliseen levyyn, mutta kuuntelukertojen saatossa sen tehno on osittain kadonnut. Kokonaisuuden kannalta ei ole merkitystä sillä, onko "The Incident" massiivinen kappale vai tavallinen albumi. Se toimii molemmilla tavoilla erinomaisesti. Albumilla on runsaasti keveyttä, melankoliaa, raskautta ja oivallisia musiikillisia suorituskykynäyttöjä. Harrisoin rumpalointin on todellakin oikeuksissaan tällä levyllä. Samaa voi sanoa koko yhtyeestä. Vaikka bändi on viime vuosina noussut myös suuren yleisön tietoisuuteen, ei se ole suostunut alistumaan yleisönsä armoille. (ja tiedoksi, että minulle on aivan saatanan sama onko yhtye suosittu vai ei)
Steven Wilson on jälleen kerran onnistunut tavoitteessaan ja toimittanut albumillisen loistavaa musiikkia. Siitä sopii olla ylpeä. Oli sitten se hypessä trendikästä tai ei.
10/10
Vuosien saatossa Cho Oyu on vaatinut yli 40 kuolonuhria. Yleisin kuolemaan johtaneen onnettomuuden syy näyttäisi olevan yksinkertaisesti lumivyöry tai putoaminen. Valitettevasti joukkoon mahtuu myös yksi suomalainen naiskiipeilijä, Noora Toivonen, joka on menetti henkensä vuonna 2000. Toivonen oli lähtenyt huiputusyritykseen yläleiristä ilman suksia (joilla hän oli suunnitellut laskevansa alas vuoren rinteitä) ja suunnannut kohti Cho Oyun huippua. Reitin varrella Noora oli radioyhteydessä perusleiriin ja kertoi kaiken olevan hyvin. Kello 19 aikaan illalla radiosta oli vielä kuultu Toivosen ääni, mutta lähetys oli katkennut välittömästi avasukutsun jälkeen. Myöhemmin valehuipun lähettyviltä löydettiin kahdet jäljet, jotka olivat paluun aikana kääntyneet väärään suuntaan ja päätyneet todennäköisesti Nepalin puolelle. Vuoren rinteet ovat Nepalin puolella huomattavan jyrkät ja kiipeäminen sekä laskeutuminen niillä on haastavaa. Todennäköisesti huono keli johti eksymiseen ja sitä kautta paleltumiseen. Nooran mukana vuoren rinteille jäi siperiasta kotoisin oleva Pavel Bonadysenko.
Vuosien saatossa Cho Oyu on vaatinut yli 40 kuolonuhria. Yleisin kuolemaan johtaneen onnettomuuden syy näyttäisi olevan yksinkertaisesti lumivyöry tai putoaminen. Valitettevasti joukkoon mahtuu myös yksi suomalainen naiskiipeilijä, Noora Toivonen, joka on menetti henkensä vuonna 2000. Toivonen oli lähtenyt huiputusyritykseen yläleiristä ilman suksia (joilla hän oli suunnitellut laskevansa alas vuoren rinteitä) ja suunnannut kohti Cho Oyun huippua. Reitin varrella Noora oli radioyhteydessä perusleiriin ja kertoi kaiken olevan hyvin. Kello 19 aikaan illalla radiosta oli vielä kuultu Toivosen ääni, mutta lähetys oli katkennut välittömästi avasukutsun jälkeen. Myöhemmin valehuipun lähettyviltä löydettiin kahdet jäljet, jotka olivat paluun aikana kääntyneet väärään suuntaan ja päätyneet todennäköisesti Nepalin puolelle. Vuoren rinteet ovat Nepalin puolella huomattavan jyrkät ja kiipeäminen sekä laskeutuminen niillä on haastavaa. Todennäköisesti huono keli johti eksymiseen ja sitä kautta paleltumiseen. Nooran mukana vuoren rinteille jäi siperiasta kotoisin oleva Pavel Bonadysenko.
Cho Oyu ei vuorena onnistu herättämään mitään erityisiä tunteita, mutta kaikesta huolimatta se tarjoaa samaan aikaan mahdollisuuden kiivetä yli kahdeksaan tuhanteen metriin ja haastaa itsensä vaikeilla, ellei jopa mahdottomilla, reiteillä.
Cho Oyu ei vuorena onnistu herättämään mitään erityisiä tunteita, mutta kaikesta huolimatta se tarjoaa samaan aikaan mahdollisuuden kiivetä yli kahdeksaan tuhanteen metriin ja haastaa itsensä vaikeilla, ellei jopa mahdottomilla, reiteillä.
