Mont Blanc ascent 2009, osa III

Laskuvarjojääkärikillan alppikurssi 17.7.-2.8.2009, Chamonix, Ranska

Päästyämme takaisin laakson, purimme tavaramme levälleen ja kämppä olikin tämän seurauksena kohtuullisen sekaisen näköinen. Itseämme rentoutimme käymällä ostoksilla sekä ruokailemalla hyvin. Saattoi olla niinkin, että nautimme myös muutaman lasillisen viiniä. Ja saattoipa olla jopa niinkin, että jatkotkin pidettiin vielä yön pikkutunneilla.

Lyhyen rentoutumissession päätteeksi alkoi ankara sääikkunan kyttääminen. Keliä odotellessamme pakkasimme tavaroitamme hyvään lähtövalmiuteen. Tavoitteena oli lähteä Tete Rousselle lauantaina aamusta ja yrittää huiputusta aikaisin sunnuntaina. Hetken pohdimme kiipeävämme aina Gouterille saakka lauantain aikana, mutta kohtuullinen määrä alasvyörynyttä kiveä muutti mielemme. Nousu Tete Rousselle sujui lentäen ja olimme alle kahdessa tunnissa pystyttämässä leiriä. Sääennusteiden mukaan sunnuntaiksi oli edelleen luvassa hyvää keliä, joten olimme luottavaisella mielellä ja nautiskelimme keskikesän auringonpaisteesta Tete Roussella.


Päätimme herätä 0130 ja lähteä liikkeelle noin kello 0200. Illalla laittauduimme nukkumaan hyvissä ajoin. Käytännössä tämä tarkoitti noin kello kymmentä. Uni tuli hyvin ja nopeammin kun kukaan uskoikaan heräsimme kellojen pärinään. Yöllä oli ollut kohtuullisesti pakkasta ja puimme järjestyksessä päällemme, haukkasimme puurot aamupalaksi ja laittauduimme valmiiksi lähtöä varten. Tässä vaiheessa rinteessa oli jo muutamia otsalamppuja, mutta mistään ruuhkasta ei kuitenkaan voida puhua. Pääsimme varsin hyvään rakoon.

Saavuttuamme Grand Couloirille päätin ottaa muutaman valokuvan. Samalla hetkellä alkoi kivivyöry, jota ei tietenkään voinut havaita muuta kuin äänen perusteella. Suojauduimme ja kuvaaminen sai jäädä odottamaan parempia aikoja. Eetu sai kiven nilkkaansa, mutta vammoitta kuitenkin selvisimme. Kirosimme ja totesimme, että kuluaari kannattaa sittenkin ylittää päivällä, tai ainakin valoisan aikaan, sillä kiviä tuli alas aivan samalla syklillä lämpötiloista tai olosuhteista riippumatta. Pimeällä homma oli siinä mielessä vaarallisempaa, että kiviä ei todellakaan nähnyt. Päätimme lähteä ylittämään ränniä ilman köyttä tai muitakaan varmistuksia. Lähdin ensimmäisenä. Etsin otsalampullani hetken aikaa linjaa, josta rännin yli pinkaisisin. Pahaksi onnekseni lamppuni ei näyttänyt aivan toiselle puolelle saakka.


Pinkaisin vauhtin hakku valmiina ja eteninkin kohtuullisen vauhdikkaasti aina rännin puoleenväliin saakka. Tässä vaiheessa huomasin alustan muuttuvan jäätyneeksi hiekaksi, johon edes rautojen piikit eivät meinanneet purra. Etenin hitaasti toiselle puolelle ja toivoin kaiken aikaa mielessäni, etteivät kivet päättäisi aloittaa vyöryään juuri sillä hetkellä. Onneksemme pääsimme kaikki kuluaarin yli ilman lisävyöryjä ja pystyimme näin jatkamaan kiipeämistämme. Perässämme tulleet kiipeilijät kertoivat ylittäneensä huomattavasti omaa linjaamme alempaa. Alusta oli ollut täydellinen ja ylitys sujui nopeasti. Näin.

Kiipeäminen Gouterille sujui ilman ongelmia ja saavuimme Gouterin päälle juuri kun aurinko heitteli ensimmäisiä säteitään. Näky oli uskomattoman kaunis. Pidimme pienen tauon ja nousimme ensimmäiselle lumiharjanteelle. Menimme köyteen ja aloimme pitkän taivalluksemme kohti Mont Blancin huippua. Sää ja olosuhteet olivat täydelliset. Päivästä olisi tuleva enemmän kuin otollinen huiputusta varten. Määrätietoisella askeleella lähdimme eteenpäin.


Matka sujui kohtuullisen hyvin ja pääsimme ilman ongelmia aina 4200 metriin saakka. Ongelmat tämän jälkeenkin olivat hyvin pieniä, mutta jostain syystä koko köysistömme oli kohtuullisen hengästynyt välillä 4200-4500 metriä. Puhuminen tai juominen liikkeessä edellytti aina 30-60 sekunnin tauon pitoa suoritteen jälkeen.


Päätimme pitää suumme kiinni ja juomaletkut tupessa ja taapersimme kohti huippua. 4500 metrin jälkeen kulku jostain syystä helpottui ja loppunousu huipulle sujui kevyesti. Matkalla emme kohdanneet pahempia ruuhkia ja sää oli mitä mainioin. Otimme rennosti emmekä kiirehtineet huipulle. Huipun jo siintäessä koimme kenties hienoimman hetken koko nousun aikana; tiesimme kaikki pääsevämme hyvävoimaisina huipulle!

Pääsimme huipulle noin kello 1100 aikaan. Kuten tavallista, huipulla tuuli, mutta tuuli oli sen verran mieto, että se ei aiheuttanut suurempia viluväreitä tai muitakaan puistatuksia. Vietimme huipulla noin puoli tuntia jonka käytimme maisemien ihailuun sekä kuvaamiseen.


Pian tämän jälkeen lähdimme laskeutumaan kohti Tete Roussea. Laskeutuminen sujui joutuisasti ja pian olimme viettämässä ruokataukoa Vallotin majan kupeessa. Jatkoimme köydessä aina viimeiselle lumirinteelle saakka. Tässä vaiheessa siirryimme alppityylin laskeutumiseen ja tulimme viimeisen lumirinteen alas persmäkeä. Huomioimme toki matkalla olleet leveät ja syvät railot. En suosittele persmäkeä kenellekään jolle reitti ei ole ennalta tuttu. Tarina voi muutoin päättyä kohtuullisen synkästi.

Päästyämme Gouterin majalle, pidimme pienen tauon ja lähdimme viimeiselle etapille kohti Tete Roussea. Laskeutuminen sujui tapahtumaköyhästi aina "Death Gullyyn" saakka. Pohdimme ylitystä hetken ja päädyimme ylittämään kuluaarin pareittain pitkässä köydessä jonka varmistimme vaijeriin. Käytännössä ylitimme yksitellen siten, että kaksi tähysti kiviä ja antoi mahdollisen vyöryn sattuessa väistämisohjeita. Pääsimme kaikki yli ilman osumia. Jarin ylittäessä kivet päättivät kuitenkin lähteä liikkeelle ja hyvän valvonnan ansiosta onnettomuuksilta vältyttiin. Laskeuduimme pienen adrenaliinikuohun vallitessa perusleiriimme. Hetki oli hieno.



Päätimme onnistuneen nousun kunniaksi ottamassa yhdet Mont Blanc oluet majalla ja siirryimme nauttimaan niitä majan takapihalle. Tuota hetkeä ei kovin moni muu hetki voita. Istuimme seuraamassa ilta-auringon laskua horisonttiin, siemailimme olutta ja nautimme huiputuspäivän tuntemuksista. Olo oli täydellinen.

Nukkumaan pääsimme hyvissä ajoin. Tarkoituksenamme oli lähteä aamupäivällä laskeutumaan laaksoon ja pakata sitä ennen leiri kokonaisuudessaan. Näin myös teimme.

Laskeutumisen Nid d'Aiglelle sujui erityisen vauhdikkaasti ja pian olimmekin jo laaksossa. Itse otin pienen spurtin ja ehdin kuin ehdinkin ensimmäiseen junaan. Kossu, Mikko ja Jukkis olivat samassa kyydissä ja alas päästyämme vetäisimme kunnon mätön; täytetyt patongit sekä tölkilliset olutta. Eikä sitten muuta kun kohti kämppää. Siellä kamat kuivumaan ja mies suihkuun sekä puhtaiden vaatteiden vaihtoon. Edessä olisi pienimuotoiset huiputusjuhlat ja niihin toki pitäisi valmistautua asiaankuuluvalla tavalla. Loppureissusta lisää seuraavassa osassa IV.