
Vuonna 1984 alkunsa saanut The Black Crowes on tehnyt mittavan pituisen ja menestyksekkään uran. Kahdeksanteen studiolevyynsä ennättyänyt amerikkalaisbändi on myynyt maailmanlaajuisesti yli 20 miljoonaa levyä. Se äänestettiin Rolling Stones -lehdessä jo vuonna 1990 parhaaksi uudeksi amerikkalaiseksi yhtyeeksi. Bändissä on jäseniä riittänyt vuosien saatossa, mutta yhä edelleen Chris ja Rich Robinson ovat yhtyeen kantava voima. Karheaa blues- tai hard rockia soittava yhtye onnistuu uusimmallaan "Before The Frost..." pitkästä aikaa erinomaisesti.
Alkuaikojen albumit "Shake Your Money Maker" ja "The Southern Harmony And Musical Companion" ylsivät moninkertaiseen platinamyyntiin ja jälkimmäinen jopa Billboard listan kärkeen saakka vuonna 1992. Onnistuin itse pääsemään tähän kyytiin jo heti alkmetreillä ja levysoittimessa pyörivät bändin albumit kohtuullisen tiheään. Vuosien saatossa The Black Crowes painui kuitenkin unholan yöhön, joskin onnistui aina välillä näyttämään valoa pimeyteen satunnaisten kertauskuunteluiden muodossa. Ja nyt vuonna 2009, yhtye iskee jälleen.
"Before The Frost.." on varmaakin varmempaa Black Crowesia. Kaikki tutut elementit ovat kohdallaan ja yhtyeen musiikillinen koskettavuus sai minut jälleen kerran levyostoksille. Hipahtavien eteläntunnelmien luojana bändi on ylitse muiden. Tiukasti yhteen soittava ja asialleen omistautunut jyrä kulkee tasapainoisesti koko albumin mitan. Tunnelman luojana Chris Robinsonin ääni on omiaan tähän musiikkiin. Ja koska yhtye on onnnistunut pysymään kasassa kaikki nämä vuodet ja myllerrykset, ei ole ihme, että musiikista huokuu rentoa itsevarmuutta ja se kolahtaa voimakkaasti mielihyväkeskukseen. Tästä on varisparven hyvä jatkaa liitoaan.
9/10

1 kommentti:
mahtava levy!
Lähetä kommentti