Musiikillinen kevät etukäteen tunnusteltuna

Anathema "Weather Systems"

Brittiläisen Anatheman kehityskulku alkuhistorian hämyn tummasta örinästä on johtanut kohti valoa ja heleyttä. Vaikkakin pitkään odotetun, ja loistavaksi osoittautuneen, "We're Here Because We're Here" -albumin jälkeen ilmestynyt, kevennetty painos vanhemmasta materiaalistaan, osoittautui lopulta aavistuksen ohueksi. Ajatuksena levy oli suorastaan loistava, mutta toteuksessa kaikki ei kuitenkaan ollut täysin kohdallaan.

"Weather Systems" on jo tässä vaiheessa ehdolla yhdeksi julkaisuvuoden 2012 parhaaksi albumiksi. Anathemalle tunnustuksellisiksi muodostuneet tunnelmat on jalostettu niin pitkälle, että jos niitä vielä tästä viedään eteenpäin, on oireilun mahdollisuus huomattava. Levyn avaava "Untouchable" -kaksikko johdattaa suoraan Anatheman sielun ytimeen. Yksinkertaisiin asioihin luottavat taustat antavat melodioiden kuljettaa kuulijaa kohti täydellisyyttä. En voi olla ihailematta Lee Douglasin ja Vincentin harmonisia duetointeja. Tällä levyllä kaikki tuntuu täydelliseltä. Juuri sellaiselta kun pitääkin. Anathema on lajinsa valioyksilö; mestari vailla haastajia.

Albumi kaupoissa 18.4.2012

10/10

Meshuggah "Koloss"

Ruotsin raskaan veneen soutajat ovat jälleen ilmoittaneet läsnäolostaan. Monitahoisen "ObZen" -albumin jälkeen korvia piiskaa "Koloss". Meshuggahia tuntemattomat ihmiset tuskin uskovat, jos väitän, että ehkä kahta mutkaa on vedetty aikaisempaa suoremmaksi.. 8-kielisten kitaroiden tummista syövereistä matalia tuntoja esiinkaivavat mestarit ovat tällä kertaa läsnä vielä aikaisempaankin voimakkaammin. Mårten Hagström ja Fredrik Thordendahl ovat tällä kertaa antaneet mahdollisuuden myös 7-kielisille ja jopa aivan normaalille kielikompositiolle. Mikäli joku erehtyy kuvittelemaan, että tämä tarkoittaisi heleyttä ja keveyttä, voin kertoa toista.

Meshuggahin ultimaattisuutta koetteleva tekninen osaaminen ja täydellisen murskaava tyyli on edelleen voimakkaasti läsnä. Tällä(kään) levyllä ei jarrutella. "Koloss" on ehkä kaikista koskaan julkaistuista metallilevyistä lähimpänä täydellisyyttä itseään. Osaamisen jumalat ovat vielä itseäänkin parempia. Jos väitän näiden soittajien olevan yksiä maailman arvostetuimpia, niin uskallan jo itsekin todeta, että en ole väärässä. Meshuggahin soitannollista kompleksisuutta ja etevyyttä kuvaa ehkä parhaiten erään muusikkoystäväni kommentti: "Oli vaan ihan pakko pysähtyä oksentamaan. Kun en kerta kaikkiaan saanut palasia päässäni järjestykseen." Ja tämä kaikki on vielä liitetty huimiin biiseihin.

Albumi kaupoissa 28.3.2012

11/10

Levyhyllystä

Pariisin Kevät "Kaikki on satua"




Arto Tuunelan omana työnäytteenään käyttämä Pariisin Kevät on muuttunut oikeaksi yhtyeeksi. "Kaikki on satua" on samalla ensimmäinen Pariisin Kevät -levy, johon olen oikein asioikseni käynyt käsiksi. En ole pitkään aikaan kuunnellut suomenkielistä musiikkia, mutta kuluneen puolen vuoden aikana soittimessa ovat viihtyneet Minä ja Ville Ahonen, Matti-Johannes Koivu ja Freeman. Melko erikoista.

"Kaikki on satua" on tyypillinen indie-pop-mikälie-trendikäs -albumi. Se vastaa suunnilleen kuvitelmaani kriitikoiden hypettämästä tulokkaasta, joka tulee helisevin soundein kaatamaan kansaa. Paitsi, että Pariisin Kevät ei enää ole tulokas. Musiikkinsa on lähes kliinistä, mutta melodioiltaan loistavaa poppia. On erikoista, ellei yhtye nouse aikaisempaa laajempaan tietoisuuteen tämän albumin myötä. Albumilta löytyy oikeastaan vain ja ainoastaan radiosoittoon sopivia kappaleita. "Saari", "Kesäyö" ja "Vanginvartijan uni" ovat kuin suoraan Täydellisten pop-kappaleiden kaavakirjasta napsaistuja. Lopputulemana levy kuitenkin soi täydellisenä, mutta samalla hajuttomana ja värittömänä.

8/10



Earth "Angels of Darkness, Demons of Light, part II"

Earth on myöskin tavallaan uusi tuttavuus. Vaikka olenkin yhtyeeseen ajoittain törmännyt ja aikaisemminkin rahalla musiikintekoon kannustanut, niin en oikeastaan ole yhtyeen musiikkiin koskaan paneutunut. Olen pyörittänyt 45 kierroksen minuuttinopeudella parhaiten soivaa tuplavinyyliä aina kun keskittymiskykyni on siihen riittänyt.

Nyt kun näin olen menetellyt, huomaan etten osaa sanoa oikeastaan mitään. Olen hidas ja rauhallinen, vailla adjektiiveja. Maltilliset äänet kantautuvat kaiuttimista ja luovat raukeaa tunnelmaa. Mikään ei tunnu häiritsevän. Vertailukohtia on vaikea löytää. Orgaaninen soundi huokuu lempeyttä, mutta piilottaa samalla sisäänsä aavistuksenomaisen rosoisuuden. Häiritsemättä. Tyylikkäästi. Tämän levyn ääreen on suorastaan pakko pysähtyä. Sulkea silmänsä ja olla juuri siinä hetkessä läsnä. Muutoin se menee ohi.

9/10

Barren Earth "The Devil's Resolve"

Kaksi vuotta sitten debyyttinsä julkaissut suomalainen Barren Earth täräyttää soittimen täytteeksi vallan jumalattoman hienon kakkosalbumin. "The Devil's Resolve" on lähes täydellinen metallilevy. Monipuolisuudessaan verraton tuotos sisältää korvakarkkia, jota suolletaan vuoroin kevyesti ja vuoroin raskaasti. Jumalankin rooliin kelpaavan Mikko Kotamäen (Swallow The Sun) vokalisointi on vaan niin sanoinkuvailemattoman hienoa ja siinä toimivat molemmat ääripäät. Yhtyeen muu miehistä tukee stemmoilla ja uskomattomalla groovella läpi koko albumin. Akustisia elementtejäkin kuullaan tyylitaitoisesti toteutettuna.

Ja koska Barren Earthin kokoonpano ei ole mikään salaisuus, niin paljastetaan vielä, että miehistön taustoilta löytyy mm. seuraavia yhtyeitä Swallow The Sun, Amorphis, Kreator, Waltari, Mannhai, Rytmihäiriö, Moonsorrow ja Chaosbreed. Näillä evälillä lähtee. Kuulet sen heti levyn avausraidasta "Passing of the Crimson Shadows" alkaen.

Niin se vaan on. Hienoa.

10/10