Karmakanic "Who's The Boss In The Factory"

Pitkästä aikaa löytyi jotain uutta ja mielenkiintoista. Ja jälleen kerran se löytyi Ruotsista. Länsinaapurimme musiikillisella kentällä on ammattitaitoisia temmeltäjiä uskomaton määrä. Monet näistä temmeltäjistä ovat vähemmän tunnettuja ja heidän löytämisensä vaatii sekä tuuria että vaivannäköä. Nykyaikana on tyypillistä kuulla radiosta pelkkää paskaa ja nähdä televisiosta pelkkää paskaa. Tavallaan tämä onkin aivan oikein valtavirran seuraajille, mutta samalla huutava vääryys kaikkia loistavia musiikkia tekeviä artisteja kohtaa.

Kirjoittamani kappale on kyllä melkoista kliseetä, mutta näin se nyt vaan on.

Jonas Reingold, joka saatetaan tuntea myös Flower Kingsin riveistä, työstää Karmakanicin nimen alla loisteliasta progressiivista jazzilla maustettua kevytmetallia. Metallin liittäminen mukaan tähän levyyn on pienoista liioittelua itseltäni. Näin tulin kuitenkin tehneeksi. Jos Flower Kings on pärjännytkin ilman Reingoldin sävellyksellisiä ansioita, niin hämmästellä sopii mistä ihmeesta mies on sitten Karmakanicin soitettavaksi taikonut näin jumalaista kappalemateriaalia. "Send A Message From The Heart" avaa pelin ja pitää kiinni otteessaan koko 19 minuuttisen kestonsa ajan. Kappale soljuu omaa uomaansa eteenpäin, mutta matkan varrella on paljon kiintoisaa kuunneltavaa. Sinfoniset elementit nostavat ajoittain päätään, mutta yhtye pysyy kuitenkin hienosti maltillisella linjalla. Oikeastaan avauskappaleen pidättyväinen massiivisuus on leimallista koko levylle.


Levyn nimikappale on myös massiivinen ja synkän tunnelman varjosta mestariteos. Tyylilajien pienellä variaatiolla edetään kohti albumin päättävää hienoa "Eternally" -biisiä. Kahteen osaan jaettu teos toi ensivaikutelmaltaan mieleen Green Carnationin "Child's Play" -kolmikon. Haikean tunnelmallinen teos, joka on omistettu (käsittääkseni) Reingoldin edesmenneille vanhemmille. En muista koskaa kuulleeni kappaletta johon haitari sopisi musiikillisesti ja tunnelmallisesti yhtä hyvin.

Vaikka musiikillisesti kuljetaan periaatteessa jo valmiiksi tallattuja polkuja, niin vivahteissa ei kuitenkaan säästellä. Itse en ole äärimmäisen progen ystävä, mutta Karmakanic on maustanut soppansa juuri sopivalla tavalla; kappaleet etenevät omilla ehdoillaan, eikä niitä ole tarvinnut hukuttaa ylenpalttiseen kikkailuun. Kuuntelukertojen myötä Karmakanicin musiikki onnistuu kasvamaan ja antamaa vielä lisää itsestään. Niin kauan kun tämä kasvu jatkuu tulee "Who's The Boss In The Factory" soimaan tiiviisti soittimessani.

10/10

The Sounds "Crossing The Rubicon"

The Sounds "Crossing The Rubicon"

Popmusiikki on siitä merkillinen taiteenlaji, että useimmat sitä esittävät artistit ja yhtyeet muistuttavat toisiaan. Musiikki on tyypillisesti helppoa kuunnella, eikä siihen varsinaisesti tarvitse keskittyä oivaltaakseen mistä on kysymys. Ja koska musiikkia on tehty jo niin pitkään, on uutta vaikea ellei mahdoton keksiä. Mutta aina se ei ole edes tarpeen. Ruotsalainen The Sounds ei todellakaan ole keksinyt pyörää uudelleen, vaan seuraa uskollisesti Blondien viitoittamaa musiikillista polkua. Vuonna 2002 debyyttinsä julkaissut yhtye ei ole kiirehtinyt albumeidensa kanssa, sillä "Crossing The Rubicon" on vasta bändin kolmas pitkäsoitto.

Uusimmallaan The Sounds tekee juuri sen mitä siltä varmasti odotetaankin. Käsillä on harvinaisen ehjä ja täydellinen kokonaisuus. Albumia voi huoletta kuunnella kerrasta toiseen ilman pelkoa kyllästymisestä. Ensimmäisen kappaleen alkaessa odottaa jo innolla seuraavaa ja kun se pääsee käyntiin odottaa taas seuraavaa. Tästä voi helposti vetää johtopäätöksen jossa voi todeta albumin olevan alusta loppuun saakkaa täynnä laadukasta popmusiikkia. Maja Ivarsson on karismaattinen ja seksikäs laulajatar, jonka johdolla bändin on hyvä edetä kentällään. Maja, joka haluaa tulla yhdeksi maailman parhaista naisvokalisteista, on vakuuttava ja uskottava keulahahmo bändille jonka musiikki hyväilee sävelkorvia ympäri maailmaa.

Ja koska eräät ihmiset eivät kuitenkaan ymmärrä näin helppoa ja huoletonta musiikkia, voin hyvillä mielen iskeä arvostelupöytään täyden kympin. Ei tässä musiikissa tarvitse olla mitään muuta kuin hömppää ja helppoa melodiaa.

10/10

Ihminen korkealla

Suurin osa meistä elää lähes merenpinnan tasolla. Tämä tarkoittaa luonnollisesti sitä, että elimistömme on tottunut tiettyyn ilmanpaineeseen ja hapen määrään. Elimistö toimii vallitsevassa korkeudessa juuri niin kuin sen pitääkin. Mikäli ihmisen elintoiminnot syystä tai toisesta siirretään pois niille otollisista olosuhteista alkavat ongelmat.

Vuoristotauti on sairaus jonka syntymistä ei täydellisesti osata selittää. Suurin osa ihmisistä, jotka ovat tottuneet elämään alavilla mailla, kärsivät vuoristotaudin oireista noustuaan nopeasti 3800 metrin korkeuteen. Jopa 80%:lla ihmisistä ilmenee akuutin vuoristotaudin oireita tällä korkeudella, mikäli sinne on noustu nopeasti ilman akklimatisoitumista. 2400 metrin jälkeen ihmiset, jotka syystä tai toisesta ovat herkkiä sairastumaan vuoristotautiin, saavat oireita. Näitä oireita ei varsinaisesti voida parantaa ja niiden huomioimatta jättäminen on hengenvaarallista. Ainoa tapa välttää vuoristotauti on suorittaa nousu hitaasti ja totuttaa elimistö korkeaan ilmanalaan.

Havintojoukko Paikka Korkeus Oireiden esiintyvyys
Vaeltajat Colorado 2000-2500m 15–25%
Alpit 3000-3650m 13–34%
Nepal 3500-5500m 43–63%
Suora turistilento Nepal 3860 metriin 84 %


Akuutin vuoristotaudin oireet: (AMS - Acute Mountain Sickness)

- Lievä pahoinvointi
- Ruokahaluttomuus
- Hengästyneisyys
- Unettomuus
- Lievät hengityshäiriöt nukkuessa
- Nousuhumalan tapaista "kevytoloisuutta"
- Lievää heikkoutta

Nämä oireet ovat ensimmäinen varoitus siitä, että oma elimistö ei ole vielä sopeutunut vallitsevaan korkeuteen. Ainoa oikea tapa reagoida näihin oireisiin on keskeyttää nouseminen ja tarvittaessa laskeutua alemmas. Usein jo muutaman sadan metrin laskeutuminen auttaa. Mikäli oireet eivät poistu 24 tunnin kuluessa, on syytä jatkaa laskeutumista mahdollisimman alas ja tämän jälkeen hakeutua varmuuden vuoksi lääkärin vastaanotolle. Pahin mahdollinen virhe oireiden ilmettyä on jatkaa kiipeämistä ja heikentää tilannetta vielä entisestää käyttämällä nukahtamislääkeitä unen saamiseksi. Huonoimmassa tapauksessa aamulla herääminen ei onnistu ja ihminen on tullut astuneeksi toiseen maailmaan.

Akuutin vuoristotaudin oireiden ilmentyessä ja kiipeilijän jättämättä ne huomoimatta on edessä nopeasti hengenvaarallisia ongelmia. HAPE ja HACE ovat luonnollisia jatkumoja akuutille vuoristotaudille. HAPE - High Altitude Pulmonary Edema on tila, jossa ihmisen elimistön nesteet tihkuvat verestä suonien läpi keuhkoihin. Lopulta ihminen tukehtuu tai hukkuu omiin nesteisiinsä. Mikäli akuutti vuoristotauti pääsee kehittymään ödeemaksi saakka, saattaa toimintakyky kadota alle kahdessa tunnissa. Tämän jälkeen ei ole enää omin avuin mahdollista päästä liikkumaan vuoristossa alaspäin.


HACE - High Altitude Cerebral Edema on samankaltainen tila kuin HAPE, mutta siinä nesteet tihkuvat aivoihin ja aiheuttavat sinne painetta, joka aiheuttaa kovaa päänsärkyä, huimausta ja näköhäiriöitä. Molemmat tilat ovat HENGENVAARALLISIA ja edellyttävät VÄLITÖNTÄ laskeutumista sekä lääkärihoitoa.



HAPE ja HACE -oireet:

- Huohotus levossakin, yli 25 hengitystä/min
- "Märkä", kupliva hengitys
- Pahoja, toimintaa rajoittavia yskänpuuskia
- Punertavia tai rusehtavia ysköksiä
- Nopea lepopulssi, yli 110 lyöntiä/min
- Kasvojen ja huulten sinerrys
- Virtsantuotos alle 0,5 litraa/vrk
- Jatkuvaa oksentelua
- Kova päänsärky
- Äärimmäinen väsymys tai välinpitämättömyys
- Tasapainon häviäminen, horjahtelu
- Sekavuus, tajunnan menetys

Miten sitten selvitä korkealla? Ainoa mahdollisuus on totuttaa elimistö vähäiseen hapen määrään. Akklimatisoitumisella tarkoitetaan juuri tätä elimistön totuttamista korkeaan ilmanalaan. Ihmisen elimistö alkaa tuottamaan lisää punasoluja noin 90 tunnin kuluttua korkeuden vaihdoksen jälkeen. Tätä ennen leposyke ja hengitystahti yleensä kiihtyvät ja tekeminen tuntuu raskaalta. Aikasemmin mainituista oireista myös lievä päänsärky ja pahoinvointi ovat yleisiä. Sopeutumisen tapahduttua oireet poistuvat ja nousua voidaan jatkaa. Nyrkkisääntönä voidaan pitää 300 metrin korkeuden lisäystä vuorokaudessa oltaessa yli 3000 metrin korkeudessa. Korkeuserolla tarkoitetaan nukkumispaikkojen välistä korkeuden muutosta. Jokaista noustua 900 korkeusmetriä kohden tulisi pitää yksi lepopäivä.

Ihmisen elimistö kykenee tottumaan aina 5500 metrin korkeuksiin, mutta tämän yläpuolella sopeutuminen heikkenee merkittävästi. Yhtenä merkkinä tästä on se, että pysyvää asutusta mainitun korkeuden yläpuolella ei tavata. Mentäessä yli 7600/8000 metrin ihmisen elimistö ei kykene pitämään elintoimintoja yllä, vaan se alkaa hitaasti mutta varmasti kuolemaan. Syystäkin yli 8000 metrin korkeuksista käytetään termia "death zone" -kuolemanvyöhyke.


Miten sitten on mahdollista kiivetä yli 8000 metriä korkeille vuorille? Ensimmäinen vastaus on hyvä fyysinen kunto. On myös erittäin tärkeää nauttia runsaasti nesteitä ja pitää itsensä ravittuna. Jokaista kiivettyä korkeuskilometria kohden tulisi nesteen määrää lisätä yhdellä litralla merenpintatasoon verrattuna. Korkealla ihmisen ruokahalu kaikkoaa ja kaikki ruoka sekä neste pitää pakottaa alas. Verenkierron turvatessa tärkeimpiä elimiä, ei vatsa ole listalla ykkösenä. Hyvä nesteytys kuitenkin ehkäisee vuoristotaudin lisäksi myös paleltumia. Veren paksuntuessa ja ääreisverenkierron heiketessä varpaat ja sormet ovat todellisessa paleltumisvaarassa. Monet kiipeilijät ovatkin menettäneet varpaitaan ja sormiaan paleltumien vuoksi.


Akklimatisoitumisen tapahduttua on siis mahdollista nousta ylöspäin. Aikaisempaa mainittua tahtia noudatten kiipeäminen 8000 metriin ei tästäkään huolimatta onnistuisi. Ihminen kykenee kuitenkin kiipeämään vuorokaudessa enemmänkin korkeusmetrejä mutta joutuu palamaan mahdollisimman nopeasti takaisin alaspäin. Isoille vuorille kiivettäessä kiipeilijät tekevätkin näitä akklimatisoitusmisnousuja yläleireihin ennen huiputusyritystään. Hyvä ja toimiva yleisohje onkin - kiipeä korkealle ja nuku matalla. Näin menetellen vuoristotaudin ja etenkin HAPE/HACE -riski voidaan minimoida. Ongelmat alkavatkin yleensä nesteytyksen jäädessä liian vähälle ja sään estäessä laskeutumisen turvallisiin korkeuksiin huiputuksen jälkeen. Vuoristotauti ei katso henkilöä, vaan se voi iskeä myös sellaiseen ihmiseen joka tietyllä korkeudella ei koskaan aikaisemmin ole mitään oireita kokenut. Vuoret ovat ottaneet omakseen monia maailmanluokan kiipeilijöitä juuri ödeemien iskettyä korkealla. Tietä alas ei ole ja kukaan muukaan ei toista pysty alas tuomaan.

Puhtainta vuorikiipeilyä, ilman lisähappea, pystyvät harrastamaan ainoastaan harvat. Hapella voidaan pienentää vuoristotaudin oireita ja lisäksi se auttaa pitämään yllä parempaa tahtia. Usein ilman lisähappea kiipeävät lähtevät huiputusyritykseensä hapen kanssa kiipeäviä huomattavasti aikaisemmin. Huipulla kohdataan. Yksi näistä ihmisistä on Veikka Gustafsson, joka tänä kesänä lähtee yrittämään Gasherbrum I:n huiputusta. 2008 Veikka kävi jo 100 metrin päässä huipusta, mutta sääolosuhteet pakottivat hänet kääntymään takaisin. Onnistuessaan Veikka on kiivennyt maailman kaikki kasitonniset ilman lisähappea. Maailmassa on noin kymmenen ihmistä jotka ovat pystyneet samaan. Ihmettelen edelleen koska vuorikiipeily alkaa saada Suomessa ansaitsemaansa arvostusta.


Jokaisen korkeille vuorille tähyävän kannattaa muistaa muutama perusasia:

-Liiku rauhallisesti ja itseäsi säästellen
-Pidä taukoja
-300m/vuorokausi
-Nauti riittävästi nesteitä
-Huolehdi riittävästä energiansaannista
-Oleta oireiden johtuvan aina vuoristotaudista ja toimi sen mukaan
-Älä koskaan aja itseäsi "piippuun" nousun aikana
-Seuraa ryhmäsi muita kiipeilijöitä ja kysele heidän tuntemuksiaan
-Oireiden ilmettyä; pysähdy tai laskeudu välittömästi alemmas
-Lievien oireiden poistuttua kiipeilyä voidaan jatkaa 1-2 vuorokauden kuluttua
-Henkilö joka joudutaan kantamaan alas ei koskaa saa jatkaa kiipeämistä

Ja muista aina: "Vuori on siellä ensi kerrallakin; sinä et välttämättä." Huipulle pääseminen on siis mahdollisuus, mutta alas pääseminen on pakollista.

Lähteet: Heikki Karinen, Kim Mustonen, Heikki Tikkanen "Liikkuminen ja sopeutuminen ohuessa ilmanalassa"

Kuvat jutussa eivät ole omiani vaan ne on poimittu netistä eri lähteistä.

Diary of Dreams "(if)"

Vuodesta 1994 elektronista darkwave -musiikkia työstänyt saksalainen Diary of Dreams pääsi yllättämään allekirjoittaneen täydellisestä tuntemattomuudesta. Jälleen kerran satunnainen pistäytyminen levykauppaan johti rahanmenoon, kun mukaan tarttui Diary of Dreamsin uusin albumi "(if)". Viimeisimmillä levyillään hienosti tuotettua tummaa aaltoa luonut yhtye tuntuu osuvan täydellisesti omaan kuulohermooni. Synkät ja melodiset kappaleet luovat intensiivisen ja voimakkaasti läsnäolevan tunnelman ensikuuntelusta lähtien. Jotenkin Diary of Dreams on saanut kaikki palaset loksahtamaan täydellisesti kohdalleen. Harva levy on kuulostanut näin hyvältä heti ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien. "(if)" ei tule luovuttamaan otettaan useammankaan kerran jälkeen, vaan se ohjaa mielen joka kerta synkille ja tutkimattomille vesille.


Adrian Hates, joka vastaa koko yhtyeen tekemisistä, on alunperin klassisen koulutuksen saanut kitaristi ja pianisti. Molemmat instrumentit ovat voimakkaasti läsnä "(if)" -albumilla. Konemainen tunnelma on selkeästi aistittavissa, mutta silti soudissa on pehmeää ilmavuutta. Epäilemättäkin tuotantoon on panostettu, ja herra on tehnyt melkein kaiken itse niin, että musiikki on todella täyteläistä ja mitään häiritsevää mukana ei ole. Tämän tyylisessä musiikissa on aina vaarana puutumisen tunne albumimitassa annosteltuna, mutta Diary of Dreams ei tähän yhdeksännellään sorru. Maanisen toiston seassa on runsaasti kevyitä koukkuja ja ne kaikki on sijoiteltu nerokkaasti. Levyn kuunteleminen aiheuttaa hymyn suunpieliin. Tämä on sikäli erikoista, että kyseessä on kuitenkin pohjimmiltaan synkkä levy. Mitä tästä oikein voi sanoa; täydellinen suoritus.

10/10

Devin Townsend Project "Ki"

Metallimusiikin "hullu professori" Devin Townsend on aloittanut massiivisen projektin työstämisen. Ensimmäinen näyte tästä saagasta, joka tulee sivuamaan metallimusiikin kaikki ulottuvuuksia, on juuri ilmestynyt "Ki". Pitkään erilaisten riippuvaisuuksien ja mielenahdistusten kanssa kamppaillut multi-instrumentalisti ja laulaja on suurten kokonaisuuksien äärellä. Kyseessä lienee yksi laajimmista itsensäparantamisprojekteista. Poissa ovat harottavat hiukset miehen päälaelta, ja tällä levyllä myös yltiöpäinen runttaus, ja niiden tilalla on tasapainoinen ja kokonainen mies sekä albumi.


"Ki" on täynnä harmoniaa. Se ylettyy välillä jopa ambientteihin tunnelmiin. Pääosassa on kuitenkin progressiivisella otteella toteutettu, vähäeleinen, mutta täyteläinen tunnelmointi. Townsendin tunnistaa levyltä vaivatta ja kaikki on viiimeistä piirtoa myöden niin kuin pitääkin. Irtiottoja on kuitenkin tehty. Albumia on vaikea verrata miehen aikaisempaan tuotantoon, jonka tunnusmerkkinä karkailevat raivonpurkaukset ovat olleet. Tällä levyllä mieli pidetään aisoissa ja tunnelmaa pidätellään koko albumin mitan. "Ki" ei ole helposti lähestyttävä levy. Se on haastava, mutta jää mieleen jo ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien. Neljän levyn saagaa olisi tuskin osuvammin voinut aloittaa.

9/10

01. A Monday
02. Coast
03. Disruptr
04. Gato
05. Terminal
06. Heaven Send
07. Ain't Never Gonna Win...
08. Winter
09. Trainfire
10. Lady Helen
11. Ki
12. Quiet Riot
13. Demon League