Matterhorn ja Eiger

Matterhorn 4478m

Tavoitteita pitää aina olla ja tällä kertaa ne lyhyellä tähtäimellä sijaitsevat Matterhornin ja Eigerin huipulla. Alppikiipeilyhän on kenties hienointa mitä maailmassa voi lumen, jään ja kivien keskellä harrastaa, joten on luontevaa ottaa tuntumaa muutamaan klassiseen vuoreen. Polvileikkauksesta kuntoutuminen tuntuu etenevän kohtuulisen hyvin ja nyt vuoden alusta on mahdollista aloittaa kunnon kasvattaminen ensi kesää silmällä pitäen. Moni asia on vielä auki, mutta uskon, että mahdollisuus Matterhornille ja Eigerille kuitenkin aukeaa.

Henkilökohtaisesti tarvitsen vielä huomattavasti lisää kokemusta ja opastusta, sekä tietenkin rutiinia, omaan kiipeilyyni. Tästä syystä (kuten jo aikaisemminkin mainittu) pohjoisseinät saavat jäädä odottamaan ja haluan keskittyä vähemmän haastaviin reitteihin. Olen pohdiskellut Matterhornin kohdalla Hörnli Ridge -routea mahdolliseksi vaihtoehdoksi. Reitti ei ole teknisesti liian haastava, mutta tarjoaa kuitenkin ilmavuutensa, pituutensa ja irtonaisuutensa vuoksi runsaasti haasteita, mahdollistaen kuitenkin huipulle yrittämisen ilman turhan suuria riskejä.

Reitti alkaa käytännössä Zermatista ja ensimmäinen päivä kulunee kokonaisuudessaan Hörnlin majan saavuttamiseen. Toinen päivä kuluu itse huipulle kiipeämiseen ja laskeutumiseen. Matterhorn nousee 4478 metrin korkeuteen, joten akklimatisoituminen pitää olla kunnossa ennen nousun yrittämistä. Varsinainen reitti lähtee Hörnlin majalta ja seuraa harjannetta lähes koko matkan huipulle saakka. Mikäli kaikki menee hyvin huippu pitäisi saavuttaa noin viiden tunnin kiipeämisen jälkeen. Laskeutumiseen aikaa kuluu suunnilleen saman verran. Jälleen kerran kannattaa muistaa, että huipulla ollaan vasta puolivälissä ja voimia on löydyttävä myös laskeutumiseen. Tässä tapauksessa alaskin on kiivettävä.


Eiger (3970m)

Yksi Alppien kenties legendaarisimmista nousuista on Eigerin kuuluisa pohjoisseinä. Lukuisia kuolonuhreja vaatinut reitti haastaa edelleenkin nykypäivän kiipeilijöitä asettamaan itsensä koitokseen vuoren kanssa. Tämä voimanponnistus edellyttää erinomaisia kiipeilytaitoja sekä yhtä erinomaisia kunto-ominaisuuksia. Nousun aikona on käytännössä pakko viettää yksi yö seinällä. Alhaalta katsottuna Eigerin pohjoisseinä näyttää julmalta.

Onneksi myös Eigerille pääsee monia muitakin reittejä pitkin. Varteenotettavin vaihtoehto itseni kannalta lienee joko South Ridge tai Mittellegi Ridge -route. Molemmat reitit ovat varsin pitkiä ja kohtuullisen ilmavia, mutta eivät teknisyydellään estä huipulle pääsyä. Aikaa on syytä varata jälleen kaksi päivää. Ensimmäinen päivä kuluu lähestymiseen ja seuraavaa luonnolisesti itse kiipeämiseen. Molemmat reitit vievät kokonaisuudessaan arviolta 14 tuntia. Matkan varrella on kaikkea mitä alppikiipeilyyn kuuluukin; lunta, jäätä ja kiveä. Alapuolella olevassa kuvassa South Ridge -route.

Ja seuraavassa kuvassa Mittellege Ridge -route (joka seuraa vasenta harjannette huipulle).

En oikeastaan toivo tässä vaiheessa muuta kuin, että terveys mahdollistaisi järkevän treenaamisen ja saisin itseni siihen kuntoon, että pääsisimme kesällä yrittämään näitä kahta hienoa vuorta. Aikataulujen suhteen on myös syytä toivoa parasta; työ kun saattaa joskus haitata harrastuksia. Molemmat vuoret reitteineen ovat kuitenkin itselleni kohtuullisen vaativia, joten ainakaan kunnon puolesta ei ole varaa antaa tasoituksia näille legendaarisille ja kauniille Alppien jättiläisille. Onni olkoon pitkästä aikaa kanssani!

Onnittelut Argentiinaan!

Juuri saamani tiedon mukaan suomalainen retkikunta, johon kuuluivat Mikko ja Jaakko Järvi, Jarmo Assell, Antti Siltala ja Markku Salonen on huiputtanut Etelä-Amerikan korkeimman vuoren Aconcaguan (6962m). Retkikunta tarkoituksena oli kiivetä Polish Glacier routea, mutta yksityiskohtaisempaa tietoa en ole vielä Argentiinasta saanut. Keliolosuhteet vuorella ovat olleet hyvät, mutta ovat nyt muuttumassa huonommiksi. Tästä ei kuitenkaan ole retkikunnalle haittaa, koska he ovat todennäköisesti jo perusleirissä. Lisää raporttia myöhemmin, kunhan yhteys Argentiinaan saadaan muodostettua.

Kuvassa Jaakko, Jarmo, Antti ja Mikko Mönchin huipulla (4107m).

Ulkoilua ja treeniä pikkupakkasessa

Tänään oli se päivä kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa harjoitteeseen, jota myös harjoitteeksi voi sanoa, polvileikkauksen jälkeen. Lähdimme kaverini kanssa samoilemaan talvisiin metsiin tarkoituksenamme heittää 4-5 tunnin mittainen päivävaellus poluilla ja umpihangilla. Aamuinen pirtsakka pakkanen (-24) ei pahemmin suunnitelmia muuttanut, vaan lähimme matkaan kymmenen aikaan aamupäivällä. Suuntasimme nenämme kohti Birgitan polun polveilevia reittejä. Matkalla rämmimme läpi umpihangen, seurasimme latu-uria, lumisia teitä sekä polkuja. Oli ilahduttavaa huomata, että joku muukin oli samoja polkuja taivaltanut, sillä monilla reiteillä oli selkeä, valmiiksi tampattu, polku. Lunta on kuitenkin tuiskutellut useampanakin päivänä, joten jäljet eivät kovin vanhoja voineet olla.

Suunnitelmissamme oli siis taivaltaa kohtuullisen yhtenäisellä matkantekotavalla 3-4 tuntia, sekä käydä nimeltämainitsemattomassa kodassa tekemässä tulet ja paistamassa makkarat. Näin myös onnistuimme tekemään. Halusin tällä kertaa sisäänkävellä La Sportivan Olympus Moms -ylävuoristokenkiä ja olinkin sonnustautunut näihin kevyen askeltamisen apuvälineisiin. Miltei alusta saakka sain huomata, että valinta ei ollut paras mahdollinen. Kovilla pohjilla ja muutaman kilon lisäkuormalla ei ollut kovin positiivista vaikutusta leikkauksen jäljiltä heikkona olleeseen vasempaan jalkaani. Jouduin ajoittain oikeasti pinnistelemään päästäkseni sopivasti upottavalla alustalla (etenkin) ylämäkiä eteenpäin. Jopa umpihangessa eteneminen oli helpompaa ja kevyempää. Ensi kerralla valitsen kyllä aavistuksen verran kevyemmät jalkineet tai paremman jalan..

Pakkasesta huolimatta matkanteko oli mukavaa ja ympärillä levittäytyvä metsämaisema kaunis lumisessa puvussaan. Partaan pääsi myös kertymään melkoinen määrä jäätä matkan varrella. Voin vakuuttaa, että suomalainen talvinen metsäluonto on mahtava näky. Hiljaisuutta, välillä sähkölinjojen surinaa ja seurana kaiken aikaa mukava narske kenkien alla. Levillä pääsin lisäksi telttailemaan vähän kylmemmissä olosuhteissa ja saatoi todeta ekstratäytetyn Joutsenen pussini varsin toimivaksi, vaikka olinkin yksin kolmen hengen teltassa ilman mitään lämmittimiä.

Kaverini, joka vanhana ja nykyisenä huippusuunnistajana, etenee metsässä ja maastossa kuin maastossa kuin hirvi, piti välillä johtoa ja minä välillä perää. Kyllä saa taas setä vähän treenailla, että pääsee entiseen iskuunsa. Ja se alkoi tänään. Samantyylisiä lenkkejä on tarkoitus heittää pitkin kevättä ja välillä käydään tekemässä myös vähän pidempiä, muutaman päivän mittaisia, harjoituksia, joissa ainoana tarkoituksena on edetä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman tasaisesti. Tavoitteena on kuitenkin vetää Alpine Pass Route kohtuullisen nopealla askeleella läpi. Tavoite muuttunee realismiksi kenties vasta ensi vuonna, johtuen lähinnä huonosta rutiinistani (=kunnosta) polviongelmien jälkeen. Kaverini sen sijaan saattaa pinkaista yhden kappaleen alppimaratoneja jo ensi kesänä.

Itse olen suunnitellut lähteäväni kiipeämään Eigerin ja Matterhornin ensi kesänä. Samalla reissulla voimme sitten kumpikin akklimatisoitua ja käydä ensin vaeltelemassa alppimaisemissa. Ja koska en omaa vielä mitään kummoista kiipeilyrutiinia, niin kuntoa kohotetaan koko kevät ja matkalle yritetään houkutella itseäni aavistuksen pätevämpi kaveri.. Emmekä suinkaan ole säntäämässä norteille. Ne saavat odottaa vielä muutaman vuoden. Näin.

Vuoden 2009 parhaat albumit

Huiman(!) suosion saavuttanut äänestys on päättynyt ja selvyyttä vuoden parhaasta levystä ei siitä huolimatta saatu. Kaikkiaan äänestyksessä annettiin seitsemän ääntä ja näistä jokainen meni eri levylle.

Joudun siis itse astumaan mukaan kuvaan ja julistamaan mielipuolisella yksinvaltiaan oikeudella vuoden parhaiksi levyiksi seuraavat tuotokset:

1. Between The Buried And Me "The Great Misdirect"
2. Swallow The Sun "New Moon"
3. Katatonia "Night Is The New Day"
4. The Poodles "Clash Of The Elements"
5. Alice In Chains "Black Gives Way To Blue"

Näin tällä kertaa ja ensi kerralla sitten jotain muuta.

Vuonna 2010 Into The Wild tulee keskittymään vuorikiipeilyyn, kamppailu-urheiluun, ulkoiluun yleisesti sekä läsnäolemiseen.

Tunnelmia vuodenvaihteen Levin ympäristön pakkasista.