Musiikin arvostelua

Blogihiljaisuuden aikana levykokoelma on karttunut varsin merkittävästi. Mitään varsin jumalaista viime aikoina ei kuitenkaan ole vastaan tullut. Käydään siitäkin huolimatta läpi muutamia uusimpia tulokkaita.

Samuli Putro "Älä sammu aurinko"

Toisen soololevynsä julkaissut, entinen Zen Cafe -nokkamies, Samuli Putro pitäytyy tutuksi tulleessa kaavassa. "Älä sammu aurinko" on pienieleinen ja tekijänsänäköinen albumi. Akustisen säestyksen lomaan on sijoiteltu aikaisempaa reilummin muitankin soittimia kuin kitara. Musiikin perusluonne on kuitenkin pysynyt debyytin kaltaisena. Pikkunokkelat sanoitukset ovat leimanneet Putron tekemisiä alusta saakka. Viime aikojen laulaja/lauluntekijä -buumi tuntuu jatkuvan kansallisessa musiikkikulttuurissamme vahvana. Jarkko Martikaisen, Samael Koskisen, Matti Johannes Koivun ja Samuli Putron muodostama nelikko nivoutuu varsin tiiviisti toisiinsa. Ylitarjonta uhkaa.

"Älä sammu aurinko" on ihan mukava ja hyväntuulinen levy. Loistava se ei kuitenkaan ole. Putron mestarillisiksikin kehutut lyriikat eivät onnistu kannattelemaan levyä loppuun saakka. Ärsyttävyyteen saakka rasittavat, jankkaavat sävelkulut ja kappalerakenteet jopa pakottavat hyppimään muutamien kappaleiden yli. Pahimpina esimerkkineinä voidaan mainita albumilla peräkkäin sijoitetut "Siri ja Kanttu", Mimmejä saa aina odottaa" ja "Rämpytimies" ovat sen verran luokattomia esityksiä, ettei levyä kiitettäväksi voi missään olosuhteissa kehua.

Putro onnistuu kuitenkin päättämään uutuutensa sen verran komeasti, että hyvä mielihän tästä kokoanisuudesta näin kesän kynnyksellä jää.

7/10

Solitude Aeturnus "Adagio"

Amerikkalainen pitkän linjan doom-jyrä Solitude Aeturnus on itselleni täysin uusi tuttavuus. Mielenkiinto heräsi ensimmäisen kerran havaittuani "Alone" -albumin viehättävän surullisen kansitaiteen, jossa yksinäinen henkilö roikkuu hirttäytyneenä yksinäisen puun tanakalla oksalla. Pakkohan tuollaisesta on kiinnostua.

Totaalisen masentavasta laahauksesta ja silloin tällöin vaihtuvista soinnuista ei Solitude Aeturnuksen tapauksessa ole kysymys. Bändin ilmaisu on itse asiassa jopa varsin vivahderikasta ja täynnä nyansseja. Robert Lowen puhdas vokalisointi toimii enemmän kuin komeasti. Pieni ahdistus on tyylilajille uskollisesti kaiken aikaa läsnä. Heti ensimmäisestä kappaleesta asti kyyti on kylmää. Mainiot riffit höystävät komeasti kulkevaa kokonaisuutta. Soundillisestikin onnnistunut "Adagio" tempaa mukaansa koko painavalla olemuksellaan. Olin onnesta mykkyrässä löydettyäni tämän teoksen vielä hienona tuplavinyylinä. Juuri oikeassa formaatissa. Ehkä yhtyeen tasosta kertoo jotain, että Black Sabbathin "Heaven And Hell" -cover on niin loistava, ettei alkuperäistä edes rinnalle kaipaa. Hienot 63 minuuttia.

10/10

Graveyard "Hisingen Blues"

Toinen täysin uusi tuttavuus Graveyard, kuuluu kevään positiivisiin yllätyksiin. Retrorockia Ruotsista. Mitä helvettiä? Sen verran pahalta kuulostava yhdistelmä, että pakkohan se on tarkastaa. "Hisingen Blues" -albumin kansi vastaa oikeastaan varsin täydellisesti yhtyeen musiikista muodostuvaa kuvaa. Kevyillä psykedeelisillä vaikutteilla maustettua groovaavaa, boogaavaa ja jopa bluesahtavaa rokkia. Tummilla ja valoisimilla sävyillä väritettynä. Mainitsen Led Zeppelinin tässä yhteydessä, vaikka suoranaisia yhteyksiä näiden kahden yhtyen välille ei suoraan voida vetää. Graveyardin musiikki sopii hikisille ja hämyisille klubeille. Se sopii myös vinyylille. Siinä on kokeilevia osasia. Se on siis kaikkiaan varsin mielenkiintoinen soppa. Joakim Nilssonin vokalisointi kasvaa volyymin mukaan ja näin ollen "Hisingen Blues" onkin nautittava levynkannen ohjeiden mukaisesti; perkeleen kovalla äänenpaineella. Kannattaa tutustua.

8/10

This Empty Flow "Magenta Skycode"

Jori Sjöroosin varsin kirjavassa tuotantohistoriassa This Empty Flow hämyisille alkumetreille. Maltillisen kenkiintuijottelun merkeissä musisoiva kollektiivi on jäänyt elämään Sjöroosin myöhempien aikojen yhtyeessä Magenta Skycode. En ole aikaisemmin törmännyt vinyyliformaatissa tämän yhtyeen tuotantoon, mutta nyt Record Store Dayn aikana erikoinen, 500 vinyylin painos tästä herkusta oli saatavilla. Alunperin 1996 julkaistu "Magenta Skycode" on hyvin lähellä loistavan ja upean Slowdiven aikanaan luomia tunnelmia. This Empty Flow ei kuitenkaan ole mikään halpa kopio, vaan kuuluu ehdottomasti oman genrensä huippuihin. Uskomattoman vähälle huomiolle jäänyt ryhmittymän raunioista syntyi siis nykyisin kohtuullisen tunnettu Magenta Skycode. Meniköhän tässä nyt selitys jo riittävän sekavaksi?

Kenkiintuijottelun aikana ei tyypillisesti kuulu tapahtua paljon mitään. Ja koska This Empty Flow edustaa shoegazingia, on sen musiikki luonnolisestikin hyvin rauhallista ja rauhoittavaa. Tylsäksi sitä ei kuitenkaan eeppisyytensä vuoksi voi luonnehtia. Varsin tunnelmallisissa sävyissä soljuva "Magenta Skycode" edustaa niitä harvoja suomalaisia ryhmittymiä, jotka onnistuivat tekemään kansainvälisestikin tarkasteltuna varsin laadusta jarruttelumusiikkia. Jos jotain vertauskuvia pitää etsiä, niin mainittakoon saman lajityypin edustajista Slowdive ja Julee Cruise. My Bloody Valentine menee tässä tapauksessa jo aivan liian rajuksi.

9/10

Ja loppuun vielä yksi näyte:



Eiköhän tämä nyt ollut tässä. Käydään ne loput sitten vasta seuraavassa jaksossa. Jos vaikka uusin Blackfield olisi ehtinyt siihen kelkkaan mukaan.

Hankintoja levyhyllyyn

Pitkästä aikaa pientä avautumista viimeisimmistä musiikkihankinnoista. Päivitystä tapahtui vielä tänään Record Store Dayn kunniaksi. Mukaan tarttui sekä hopeista että mustaa formaattia niin, että eurot vaan viuhuivat. Kaikki on ehditty jo aikaisemmin koekuunnella, joten seuraavassa pientä arviota.

Amon Amarth "Surtur Rising"


Vanha totuus siitä, että kukaan ei tee niin hyvää melodista death metallia kuin ruotsalaiset, pitää edelleen paikkansa. Ties kuinka kauan ryöstöretkiään toteuttanut Amon Amarth ampuu jälleen kerran täyslaidallisen suoraan kuulijan tärykalvoille. Edellisestä "Twilight Of The Thunder God" -albumista ruuvia on kierretty pari naksua kireämpään suuntaan. Johan Hegg murahtelee koukuttavien melodioiden päälle kerrassaan komeasti. Puhtaita lauluja ei tässä veneessä kiivaiden kiemuroiden tueksi kaivata. "Surtur Raising" on ajoittain jopa varsin suoraviivaista kuolometallia, mutta tutut kitaramelodiat ja koukerot soivat edelleen usein ja komeasti. Jos oli edellinen levy täysosuma, niin ei siitä kauas jäädä tälläkään päivityksellä. Viikinkilaivan on näillä eväillä hyvä käydä kohti uusia taistoja.

9/10

Foo Fighters "Wasting Light"

Maailman mukavimmaksi rockstarbaksikin tituleerattu Dave Grohl on työstänyt yhdessä Foo Fightersin kanssa jo seitsemän albumia. Monissa liemissä keitetty ja monessa mukana ollut mies on ehtinyt vierailla niin monella albumilla (mm. QOTSA, Juliette And The Licks...), että niiden luettelemista voisi luoda jo kokonaan oman postauksensa. "Wasting Light" on merkillinen Foo Fighters albumi, sillä siltä ei löydy yhtään stadionit räjäyttävää superhittiä. Butch Vigin (mm. Nevermind) johdolla työstetty albumi onkin lähempänä Seattlea kuin yhtyeen viimeisimmät tuotokset. Akustiset balladit on kuopattu ja vanha kuoma Pat Smear (Nirvana, The Germs) on mukana kitaroimassa. Näin muodoin Foo Fighters on kasvanut klubeilta ja Grohlin yhden miehen orkesterista melkoiseksi instituutioksi. Uudella levyllä mennään eteenpäin hyvällä vauhdilla, eikä matkalla juuri turhia mutkia tehdä. Kokonaisuus onkin varsin tasapainoinen, mutta alkaako Foo Fightersin matka jo tuntua biisien sisällössä?

9/10

Glasvegas "Euphoric /// Heartbreak \\\"

Erinomaisen debyyttinsä jälkeen yhden ep:n työstänyt Glasvegas esittelee kierosti nimetyn kakkosensa keväänkorvalla. Tuplavinyylinäkin julkaistu levy on suurten odotusten kohteena. Niin kuin aina erinomaisen debyytin jälkeen julkaistut kakkoset tuntuvat olevan. Vertailu on siinä mielessä epäreilu, että harva bändi haluaa tehdä unohtumatonta debyyttiään uudelleen. Samaan aikaan tyyli pitäisi kuitenkin säilyttää, jotta vasta yhtyeeseen tutustuneet ihmiset eivät karkaisi. Ja uudetkin voisivat ihastua. Ärsyttävyyteen asti tarttuneella debyytillä ei juuri heikkoja sointuja ollut, eikä niitä uudelta odoteta löytyvän. Mutta miten sitten asian laita mahtaakaan olla?

"Euphoric /// Heartbreak \\\" -nimimulkero soi komeana ja muistuttaa ajoittain jopa naapurimaan Kent -nimistä laulu- ja lyömäsoitinyhtyettä. Itse asiassa pidän tästä albumistä oikein kovasti. Debyytin iloittelut ja hassuttelut on hassuteltu ja nyt ollaan huomattavasti vakavammalla asialla. En kuule Skotlantia, mutta kuulen upean kauniit melodiat ja sujuvasti soljuvat heleätkin taustat. Kuulen kaipuuta ja syksyä, ehkä pieniä valonpilkahduksia. En tiedä jaksaako nimihirviö elää pitkään, mutta ainakin nyt se kuulostaa hyvältä.

9/10

Seuraavassa jaksossa mm. Samuli Putro "Älä sammu aurinko", Tenhi "Airut:Aamujen", Michael Monroe "Sensory Overdrive", Solitude Aeturnus "Adagio", Graveyard "Hisingen Blues" ja This Empty Flow "Magenta Skycode".