Helio Gracie 1913-2009

Gracie jiu-jitsun luoja ja kaikkien kamppailulajien mestarien mestari Helio Gracie nukkui nukkuessaan ikuiseen uneen 29.1.2009 Rio de Janeirossa. Jiu-jitsun grandmaster poistui tästä maailmasta toivollaan tavalla; nopeasti ja kivuttomasti.

Legendaarinen Helio Gracie loi Gracie jiu-jitsun maineen jo 1950 -luvulla. Suhteellisen pienikokoinen Helio oli todennut ettei pärjää voimalla ja koolla, sekä ymmärtänyt samalla (pääosin) judo-tekniikoiden vaativan voimaa toimiakseen. Gracie alkoi tästä syystä modifioida tekniikoita sellaiseksi, että ne toimivat myös heikomman ja pienikokoisemman taistelijan käyttäminä. Tästä kehittyi Gracie jiu-jitsu joka yleisemmin saatetaan tunnistaa myös brasilian jiu-jitsuna.

Maailmanmaaineeseen Gracien suku sekä jiu-jitsu nousivat 1990 -luvulla kun Helion poika, Royce Gracie, voitti kaksi ensimmäistä UFC -turnausta näytösluonteisesti. Tuolloin monet kamppailu-urheilijat eivät olleet tietoisia mistään jiu-jitsun tekniikkarepertuaarista ja tulivat yksi toisensa jälkeen yllätetyiksi erilaisilla lopetuksilla. Royce päihitti saman illan aikana monia itseään suurempia vastustajia.

Heliolla oli seitsemän poikaa Rickson, Rolker, Royce, Relson, Robin ja Rorion sekä kaksi tytärtä Rerika ja Ricci. Jiu-jitsu oli koko perheelle elämäntapa ja kaikkien kohtalot sekä elämäntarinat muodostuivat ja kietoutuivat jiu-jitsun ympärille. Vaikka monet ihmiset muuta väittävät on Gracie jiu-jitsun ja brasilian jiu-jitsun vaikutus kamppailu-urheiluun ollut mullistavin koko kamppailuhistorian aikana.

Suurin mestari on poissa.

Tukkahevi 80-luvulta; niin kuin minä sen koin - Part 2

80-luku oli siksi kultaista aikaa, että siirrymme tukkaheviä käsittelevän artikkelin osaan 2. Tällä kertaa käsittelyssä ovat Poison, Mötley Crue ja Cinderella. Kolmikolla ei voida sanoa olevan kovinkaan paljon yhteistä, mutta jokainen näistä yhtyeistä on kuitenkin saanut huomioni menneinä vuosina; osa on jopa yllättänyt vielä ihan viime vuosinakin.

Poison

Poisonin voidaan sanoa syntyneen vuonna 1984 jolloin bändi otti ensiaskeleensa Los Angelesissa. Yhtyeen muodostivat Brett Michaels (vocals), CC DeVille (guitar), Bobby Dahl (bass) ja Rikki Rocket (drums). Sattuneesta syystä koko bändin jäsenistö oli mieltynyt kohtuullisen voimakkaaseen meikkien käyttöön ja kulutti myös hiuspehkoihinsa enemmän lakkaa kuin yksikään toinen orkesteri ennen sitä. Poison solmi levytyssopimuksen itsenäisen Enigma -levy-yhtiön kanssa ja bändin debyytti "Look What Cat Dragged In" julkaistiin vuonna 1986. Albumi oli kokonaisuudessaan varsin mainio. Sen suurimmiksi menestyksiksi nousivat kappaleet "Talk Dirty To Me", "I Won't Forget You" sekä "I Want Action". Muistan hankkineeni kyseisen teoksen kasettina heti sen ilmestyttyä. Huomasin alkuperäisen nauhoitteen säästyneen kaiken epämääräisen materiaalin hävitystalkoiden jälkeenkin. Mielenkiintoni oli herännyt; en kuitenkaan koskaan ollut meikkaamisen perään ja vielä vähemmän olin kykenevä kasvattamaan pitkää tukkaa.


Poisonin nousukiito alkoi voimakkaammin toisen albumin "Open Up And Say Ahh" jälkeen. Levy julkaistiin vuonna 1988 ja se nousi aina sijalle kaksi saakka Yhdysvaltojen albumilistalla. Myöhemmin albumi tulisi myymään yli 8 miljoonaa kopiota ympäri maailmaa. "OUASA" oli epätasainen tuotos jolla kuitenkin oli kirkkaat hetkensä. Kappaleet kuten "Fallen Angel", "Every Rose Has It's Thorn" sekä "Nothin' but A Good Time" nousivat kaikki listan kärkikymmenikköön. "Every Rose Has It's Thorn" komeili jopa kolme viikkoa listan kärjessä ja siitä onkin tullut Poisonin ylivoimaisesti suurin hitti. 1980 -luvun lopulla bändi oli noussut jopa maailman viidenneksi suurimmaksi tukkaheviorkesteiksi. Tätä voidaan pitää kovana saavutuksena. Poisonin levynmyynti on kokonaisuudessaan yltänyt yli 25 miljoonaan.

Yhtyeen kiito loppui käytännössä vuonna 1990 julkaistun "Flesh & Blood" albumin jälkeen. Kokaiini ja alkoholi kiinnosti bändin kitaristia siinä määrin, että Richie Kotzen korvasi hänet ja samalla bändin linja muuttui juurevampaan suuntaan. "Flesh & Blood" oli Poisonin viimeinen suuri kaupallinen menestys. Kuten kaikki muutkin kaltaisensa bändit, niin myös Poison oli jäävä grungen jalkoihin. DeVillen kauden viimeinen julkaisu oli "Swallow This Live". Tuntemani Poisonin taipaleen voidaan katsoa päättyneen tähän aikakauteen. Nykyisellään yhtye esiintyy edelleen alkuperäisessä kokoonpanossaan, mutta sen nykyiset tekemiset eivät ole enää herättäneet mielenkiintoa itsessäni.

Mötley Crue

Jokaisella genrellä on suurin ja kaunein edustajansa. Tukkahevin ja glamrockin puolella se on yksinoikeutetusti Mötley Crue. Yhtye jonka kaikki tuntevat tietävät ja yhdistävät automaatisesti maailman rajuimman bändin titteliin. Orkesterin sekoilut 80 -luvulla ovat kaikkien tiedossa ja toista vastaavaa instituutiota tällä saralla ei ole vielä löytynyt.

Mötley Cruen syntyi 1980 -luvun alussa Nikki Sixxin ja Tommy Leen toimesta. Pian mukaan löydettiin myös Mick Mars sekä Leen ihailema Vince Neil. Yhtyeen synty ja historia on niin laajalti ja tarkkaan dokumentoitu, että sen toistamisessa tässä yhteydessä ei liene tarpeellista. Yhtyeen ensimmäinen albumi "Too Fast For Love" ilmestyi jo vuonna 1981 ja nosti yhtyeen pieneen kulttisuosioon. Monet varmasti vierastavat tätä sanaa Mötley Cruen yhteydessä, mutta näin se vaan oli. Bändi tuli hyvin nopeasti tunnetuksi elämäntavoistaan, jotka asettivat uudet standardit kaikelle mahdolliselle ja mahdottomalle sekoilulle. Kannattaa tarkastaa "Dirt". Jos siis et jostain syystä vielä ole tarkastanut. Muuta suositeltavaa lukemista ovat Nikki Sixxin "Heroin Diaries" sekä Tommy Leen "Tommyland". Ensiksi mainittuun liitty myös mainio samanniminen soundtrack.

Debyyttinsä jälkeen bändi julkaisi vielä varsin kelvollisen "Shout At The Devil" -albumin. Näin siis useimpien muusiikkikriitikkojen mielestä. Myöhemmät albumit pitävät kuitenkin sisällään hienoja kappaleita ja osa niistä on jopa albumimitassakin erinomaisia. Enemmän kuin musiikkia, Mötley Crue oli elämäntyyli. Yhtyeen sekoilut muutuivat arkipäiväisiksi ja lopulta jäsenten välit alkoivat rakoilla kaiken panemisen ja huumeilun lomassa. Nikki oli kaiken aikaa niin pihalla, että vuonna 1987 tapahtunut heroiinin yliannostaminen oli johtaa miehen kuolemaan. Muut herrat pystyivät edes jollain tavalla kontrolloimaan aineiden käyttöään. Nikki oli kuitenkin liian kaukana todellisuudesta. Kaiken aikaa.


Mötley Cruen tekemisiin on ollut aina vaikea suhtautua. Yhtye on muodostunut itselleni instituutioksi. En ole bändin musiikin suurin mahdollinen fani, mutta pidän sita kaikkien aikojen parhaana rockbändin ilmentymänä. Sen imago on kokonaisuudessaan niin lähellä sitä, mitä itse haluaisin oman bändini olevan ja tekevän; jos minulla siis sellainen olisi. Olen aina ihaillut Mötley Cruen imagoa yli kaiken. Nämä jannut ovat maailman viileimpiä rockstaroja. Ikinä. Piste. Ja näistä neljästä Tommy Lee on maailman ylivoimaisesti viilein yksittäinen rockstara. Itse haluaisin rockstarana olla täsmälleen yhtä cool. Piste.

Erikoisinta yhtyeessä on se, että sen kaikki jäsenet ovat edelleen hengissä ja soittavat edelleen yhdessä. Bändi jopa julkaisi hienon "Saints Of Los Angeles" albumin viime vuonna. Pitkästä aikaa yhtyeen levy pyöri soittimessa ja kuuntelin sitä ihan oikeasti. Uskomaton suoritus. Kaikkien näiden vuosien jälkeen. Jos jonkun bändin olisin halunnut nähdä livenä voimiensa tunnossa, niin yksi niistä yhtyeistä on itseoikeutetusti Mötley Crue. Onhan yhtyeen levyjäkin myyty; arvoiden mukaan noin 50 miljoonaa kappaletta. Se ei ole ihan huonosti.

Myös Mötley Cruen kohdalla voidaan vuosien sanoa näkyvän yhtyeen naamalla. Onko siitä todellakin jo näin kauan? Ja onko todellakin trendikästä kasvattaa pieni maha ja olla vähän pöhöttynyt? Pitäisikö asiaan yhdistää vielä se parransänki? Meikit menisivät kokonaisuudessaan ja liian pitkälle. Edes minä en pitäisi sitä enää coolina.

Cinderella


Ja sitten jotain vähän toisenlaista. Cinderella on perustettu vuonna 1982 laulajansa Tom Keiferin johdolla. Ja missä? No tietenkin Philadelphiassa. Yhtyeen debyytti "Night Songs" julkaistiin vuonna 1986 ja sen nousi Billboardin albumilistalla aina sijalle 3 saakka vuonna 1987. Cinderellan soundi oli aikalaisiaan aavistukseen raskaampi ja maalailemat tunnelmat olivat synkähköjä. Yhtyeen saattoi silti helposti tunnistaa kuuluvan tukkahevin ihmeelliseen maailmaan. Juuri "Night Songs" oli se Cinderellan albumi joka kolahti itselleni välittömästi. Hieno balladi "Nobodys Fool" iskeytyi tajuntaan välittömästi. Olinhan tuolloin jo 13 -vuotias.. Yhtyeen videot olivat myös MTV:llä voimarotaatiossa.

Jatkoa seurasi vuonna 1998 jolloin ilmestyi "Long Cold Winter". Albumi otti askeleen kohti juurevampaa musisointia ja siltä löytyy jo lähes legendaarinen "Don't Know What You Got (Till It's Gone)" balladi. Albumin myötä yhtye kiersi maailmaa 254 konsertin ja 14 kuukauden mittaisen rypistyksen verran. Levyjä kakkonen ei kuitenkaan yltänyt debyytin tasolle.

Vuonna 1990 Cinderella julkaisi ehkä uransa parhaan levyn "Heartbreak Station". Tässä vaiheessa en enää laskenut yhtyettä edes tukkahevin puhtaaseen kategoriaan, vaan levyltä löytyy Keiferin rakastamia blues -vaikutteita varsin runsaasti. "Heartbreak Station" löytää tiensä levysoittimeeni edelleenkin ja jopa melko säännöllisesti. Cinderella poikkesi aikakautensa bändeistä siinä, että sen ulkoinen habitus ja tekemiset jäivät ainakin itselleni huomattavasti tuntemattomammiksi kuin muiden tässä sarjassa esitteltyjen yhtyeiden. Kenties Cinderellan kohdalla musiikki oli kuin olikin se kaikken tärkein kiinnostuksen nostattanut asia.


Keifer menetti äänensä vuonna 1991 ja joutui käymään läpi useampiakin operaatioita kurkkunsa kanssa. "Heartbreak Station" päätti tuntemani Cinderellan aikakauden ja olen siihen niin tyytyväinen, että en enää edes halua tarkastaa bändin nykyisiä tekemisiä. Liikkeellä on ollut jopa huhuja, että yhtye julkaisisi uutta musiikkia. Ainakin se on ollut kiertämässä Poisonin kanssa. Kukaanhan ei voi tietää josko myös Cinderella tekisi vielä musiikillisesti Mötley Cruet.

1980 -luku, parhaat:

Kaikkien aikojen ylivoimaisesti coolein rockstara: Tommy Lee

Musiikki ja paras tukkahevialbumi: L.A. Guns "Cocked & Loaded"
Kovin kokonaisuus: Ratt
Coolein bändi: Mötley Crue
Alternatiivisin tukkahevi: Cinderella

Ja kyllä, myös Guns n' Roses tuli esiin 1980 -luvulla, mutta se kuuluu rockin legendojen joukkoon, eikä tähän tukkaheviosastoon.

Tukkahevi 80-luvulta; niin kuin minä sen koin - Part I

Kahdeksankymmentäluku oli monien tukkahevibändien kulta-aikaa. Uskomattomat määrät meikkiä ja huisspraytä. Loiteliasta elämää, tyttöjä, kiertueita ja huumeita. Edelläkävijöitä ja perässäkulkijoita. Oman kahdeksankymmentälukuni tärkeimmät tukkaheviyhtyeet on aika nostaa kaapista pöydälle. Seuraavassa lyhyt katsaus aiheeseen..

L.A. Guns

L.A. Guns on itselleni ehkä se tärkein näistä tukkapehkojen alle verhoutuneista yhtyeistä. 1980 -luvun Sunset Stripin huuruista musiikkinsa ammentanut ja 1985 alkunsa saanut yhtye kierää edelleenkin. Pienet erimielisyydet ovat kuitenkin johtaneet siihen, että tällä hetkellä on olemassa kaksi L.A. Guns -nimistä bändiä. Toista luotsaa Tracii Guns ja toista Phil Lewis. Yhtyeen muun miehistän voidaan sanoa jakaantuneen puoliksi näiden kahteen leiriin.

Hollywood Rose, L.A. Guns ja Guns n' Roses linkittyvät yhteen jäsenistönsä kautta. Axl Rose on laulanut L.A. Gunsissa sen alkuaikoina ja Tracii Guns ehti häipyä yhtyeestä kertaalleen ennen sen klassisen kokoonpanon muodostumista 1988. Vuosien 1988-1992 välillä yhtyeessä soittivat Phil Lewis (vocals), Tracii Guns (lead guitar), Mike Cripps (guitar), Kelly Nickels (bass) ja Steve Riley (drums). Tällä kokoonpanolla bändi julkaisi ehkä kovimman albuminsa "Cocked & Loaded". Albumilta löytyy legendaarisia ja hyvin menestyneitä kappaleita. Näistä parhaina esimerkkeinä mainittakoon "Never Enough", "The Ballad Of Jayne" ja "Rip & Tear". "Cocked & Loaded" ylsi aina platinamyyntiin ja bändin suosio oli suurimmillaan. Vuonna 1991 bändi julkaisi kolmannen albuminsa "Hollywood Vampires" joka myöhemmin myi kultaa. Lopulta bändi kaikki kolme ensimmäistä albumia olivat yltäneet vähintään kultamyyntiin. Loppu oli kuitenkin käsillä ja 1992 Lewis potki Rileyn ulos bändistä. Mies palasi kuitenkin kohta takaisin ja yhtye soitti vielä yhden menestyksekkään kiertueen. Tämän jälkeen Lewis ja Cripps jättivät yhtyeen. Tästä alkoi bändin hajaannuksen aika. Vuosien 1999-2002 välillä nähtiin reunion, mutta sen hedelmät eivät enää maistuneet niin makeilta kuin aikaisemmin.


Faster Pussycat

Kaliforniassa, Los Angelesissa, vuonna 1986, alkunsa saanut Faster Pussycat onnistui julkaisemaan 2 hienoa albumia. Debyytillään (1987), joka oli nimetty bändin mukaan, ja etenkin "Wake Me When It's Over" -albumillaan (1989) (joka myi yli 500 000) nousi suurimpaan suosioonsa. Tuon suosion aika ajoittui 80-luvun loppuun. Yhtyeessä vaikuttivat tuohon aikaan Tayne Downe (vocals), Greg Steele (guitars), Brent Muscat (guitars), Kelly Nickels (bass) ja Brett Bradshaw (drums). Ennen debyytin julkaisu Nickels loikkasi L.A. Gunsin riveihin ja hänen tilalleen tuli Eric Stacy.

Yhtyeen debyytin julkaisu osui samaan aikaan Guns n' Rosesin "Appetite For Destruction", joten oli selvää, että bändi jäi suurimman suosion ulkopuolle. Faster Pussycat saavutti kuitenkin merkittävää kulttisuosiota ja kakkosalbumin "House Of Pain" ja "Poison IVY" -kappaleidensa turvin se nousi kohtuulliseen suosioon ja onnistui myymään kultaa. Vuonna 1992 yhtye julkaisi vielä kolmannen, ja varsin kelvollisen, albumin "Whipped", mutta hajosi pian tämän jälkeen. Hajoamiseen vakutti oleellisesti grungen maihinnousu. Uuden musiikkityylin astuttua markkinoille, levy-yhtiöt menettivät kiinnostuksensa Faster Pussycattin ja sen jäsenistö jatkoi omilla tahoillaan pienemmissä yhtyeissä ja projekteissa.

Ratt

Rattin historia ulottu aina 70-luvulle saakka, mutta klassisen kokoonpanonsa aikakausi alkaa vuodesta 1982 jolloin yhtyeessä soittivat Stephen Pearcy (vocals), Warren DeMartini (lead guitar), Robin Crosby (lead guitar), Juan Croucier (bass) ja Bobby Blotzer (drums).

Ensimmäisen albuminsa tämä kokoonpano julkaisu vuonna 1983 jolloin osuvasti nimetty "Out Of The Cellar" ilmestyi. Albumi sai kiitosti sekä yleisöltä, että kriitikoilta ja sitä pidetään edelleenkin yhtenä 80-luvun musiikin käänteentekevistä albumeista. "Out Of The Cellar" myi platinaa monikertaisesti ja se piti sisällään uskomattoman määrän hienoja biisejä. Näistä tunnetuin lienee "Round And Round", joka nousi Billboardin listalla aina sijalle 12 saakka. Ratt oli tästä albumista lähtien yksi amerikan tukkaheviskenen todella suurista nimistä. Se oli täysin eri liigassa kuin edelläesitellyt bändit. Ratt eli juuri niin lujaa kuin sen menestys mahdollisti. Kakkosalbumillaan "Invasion Of Your Privacy" suosio jatkoi kasvamistaan. Neulat työntyivät käsivarsiin yhä kiihtyvällä tahdilla; tahdilla joka olisi hämmästyttänyt myös niitä, jotka ovat pitäneet Mötley Crueta tämän harrastuksen mestareina...


"Invasion Of Your Privacy" on itselleni se tärkein Ratt -albumi. Sitä kuunneltiin kuuntelemastaa päästyäänkiin ja samalla ihasteltiin kansikuvan Marianne Gravattea, joka oli tuohon aikaan Playboyn Playmate. Yllättäen tämän kannen jälkeen lukuisten bändien levynkansiin alkoi ilmestyä tyttö. Myös moraalia vartioivat PMRC:n henkilöt pahoittivat mielensä tästä albumista. Ja se oli tietenkin hienoa. Ratt jäi kuitenkin nopeasti omaan historiaani vaikka jaksoinkin vielä kiinnostua "Dancing Undercover" -albumista. Voin katsoa Ratt -historian omassa elämässäni päättyneen tähän albumiin. Pian kolmannen albuminsa jälkeen alkoi myös yhtyeen suosio hiipua ja ankaran huumeidenkäytön seuraukset vaikuttivat yhtyeen sisäiseen kemiaan. Vuonna 2002 kitaristi Crosby kuoli huumeiden yliannostukseen. Kuollessaan Crosby sairasti AIDS:a ja hän oli rankasti ylipainoinen.

Part II will include Poison, Mötley Crue ja Cinderella...

Lhotse

Maailman neljänneksi korkein vuori - Lhotse 8.516m / 27.940ft

Himalajalla, Everestin kyljessä sijaitseva Lhotse on maailman neljänneksi korkein vuori. Lhotse yhdistyy Mount Everestiin South Colin kautta ja sen eteläinen seinä on kokoluokassaan maailman jyrkin. Tämä seinä nousee 3.2 kilometriä ainoastaan 2.25 kilometrin matkalla. Lhotsella on lisäksi kaksi sivuhuippua. Näistä huipuista Lhotse Middle (itä) on 8.414 metriä ja Lhotse Shar 8.383 metriä korkea. Yhdessä Everestin kanssa Lhotse tarjoaa äärimmäisen kiipeilyelämyksen kokeneemmallekin kiipijälle.

Lhotsen kiipeilyhistoria sai ensimmäisen kruununsa toukokuun 18. päivänä vuonna 1956. Tuona päivänä svetsiläiset Fritz Luchsinger ja Ernst Reiss valloittivat ensimmäistä kertaa vuoren korkeimman huipun. Ensimmäinen yritys Lhotsen huipulle oli tehty vain vuotta aikaisemmin Kansainvälisen Himalaja -retkikunnan toimesta. Lhotse on usein jäänyt Everestin varjoon ja sitä ei ole pidetty niin arvokkaana 8.000 metrisenä kuin monia muita Himalajan ja etenkin Karakoramin vuoria. Kenties tästä syystä vuori sai odottaa valloittijaan aina vuoteen 1981, jolloin päähuippu valloitettiin vasta toista kertaa bulgarialaisen Hristo Prodanovin toimesta.


Ylläolevasta kuvasta voidaan havaita hyvin Lhotsen ja Everestin läheinen sijainti. Lhotsen standardireitillä kiipeilijät joutuvat kiipeämään Everestin luoteisseinämää. Aikaisemmin mainittu eteläinen seinämä on ollut useiden epäonnistuneiden yritysten kohteena. Kuolemiltakaan ei ole vältytty tällä sinisen jään peittämällä seinämällä, joka kohoaa keskimäärin 40-50 asteen kulmassa 1.125 metriä ylöspäin. Jyrkimmillään seinämä on 80 asteista ja se noustaankin kokonaisuudessaan kiinteiden köysien avulla jumaroimalla.


Jerzy Kukuczka lienee kuuluisin eteläseinämällä menehtynyt kiipeilijä. Hänen käytettynä ostettu köytensä petti vuonna 1989 ja näin Jerzy syöksyi varmaan kuolemaansa. Kukuczka oli toinen ihminen maailmassa joka onnistui valloittamaan kaikki 14 yli 8.000 metristä huippua. Kuten 14:sta kasitonnisen pioneeri Reinhold Messner, myös Kukuczka suoritti lukuisan määrän uusien reittien avaamisia maailman korkeimmille vuorille. Suurin osa hänen nousuistaan tapahtui alppityyliin, mikä usein lisää kiipeilijän arvostusta.


Ensimmäinen naiskiipeilijä valloitti Lhotsen vuonna 1996 kun ranskalainen Chantal Mauduit kiipesi ilman lisähappea vuoren huipulle. Chantal on yksi kiipeilyhistorian kiistellyimpiä naiskiipeilijöitä. Hän kiipesi aina ilman lisähappea, oli tuittupäinen ja joutui usein pelastettavksi muiden retkikuntien toimesta (hän ei koskaan kiittänyt julkisesti yhtäkään ihmistä vaikka nämä pelastivat hänen henkensä lukuisia kertoja). Chantalin kiipeilyhistoria oli jo erittäin merkittävä (mm. 6 yli kasitonnista ilman lisähappea) hänen menehtyessään Dhaulagirillä vuonna 1998. Chantalin kuolema nostatti jälleen kerran runsaasti keskustelua Ed Viestursin (jonka kanssa Veikka on kiivennyt paljon) epäili Chantalin mehentyneen pelkästään hapenpuutteeseen, eikä niskavammaan, kuten viralliseksi kuolinsyyksi ilmoitettiin. Edillä itselläänkin saattoi olla suhde naiseen ja ainaki kerran hän pelasti Chantalin varmalta kuolemalta. Viestursin (tullaan esittelemään myöhemmin tässä blogissa) kiipeilyhistoria hakee vertaistaan koko maailmassa, joten hänen sanomisillaan on tiettyä kompetenssia.


Vuosien saatossa Lhotse on vaatinut yli 20 ihmisen hengen. Vuorta ei voida pitää maailman vaarallisimpien joukossa. On kuitenkin merkillepantavaa, että sen huipuille on kiivetty suhteellisen vähän. Huippu on saavutettu noin 350 kertaa, joten tähän suhteutettuna kuolonuhrien lukumäärä on kohtuullinen ja onnistumisprosentti on hyvä. Eteläisen seinämän kauttaa kiivenneitä on vieläkin vähemmän, joten Lhotse tarjoaa myös haasteita, eikä antaudu valloitettavaksi ilman riskiä. Se on aina jäänyt, ja tulee jäämään, Mount Everestin varjoon.


Lhotse vuorena 7/10

Kiitämme:

-Kolme yli kasitonnista huippua
-Läheisyyttä Mount Everestin kanssa
-South Facen haastavuutta ja huippukiipeilijöiden hylkimistä
-Ruuhkattomuutta

Moitimme:

-Persoonallisuuden puutetta
-Vaatimattomuutta

Kirjoituksessa olevat kuvat on poimittu netistä eri osoitteista ja niiden tekijänoikeuksien jäljittäminen on osoittain mahdotonta. Missään tapauksessa kuvat eivät ole omiani, enkä ole koskaan Lhotselle kiivennyt. Vielä.