Laskuvarjojääkärikillan alppikurssi 17.7.-2.8.2009, Chamonix, Ranska
Alkuhämmennyksien, muutaman oluen ja yhden nukutun yön jälkeen pakkasimme tavarat ja painuimme kohti korkeuksia. Tällä kertaa tavoitteena oli ainoastaan totuttaa elimistöä ohuempaan ilmaan. Lähes koko kööri oli liikkeellä samoilla ajatuksilla. Huomasimme myös monien muiden suuntaavan kohti Tete Roussen jäätikköä, sillä siinä määrin paikallisliikenteen bussiin oli ihmisiä kertynyt. Onnistuimme kuitenkin änkemään itsemme täyteen bussiin ja matkasimme kohti Les Houchesia ja sieltä edelleen Bellevuen junaseman kautta Nid d'Aiglelle.
Päästyämme, ensin kabiinilla ja sitten junalla Nid d'Aigelle, aloitimme vaelluksemme kohti määränpäätämme Tete Roussen jäätikköä. Reitti kulki yllättäen ylämäkeen melkoisen kivikon läpi ja matkalla kohtasimme monia kanssakiipijöitä sekä itseämme huomattavasti paremmin liikkuvia eläimiä. Hätäisimmät olivat aloittaneet reittinsä niin kovalla sykkeellä, että ensimmäinen kyltti, jossa kohtuullisen selkeästi lukee Tete Rousse, jäi huomaamatta.. Matka kulki tämän osaston osalta hivenen pidemmän kautta. Oma nousumme sujui kohtuullisen mukavasti, vaikkaki aikaa kului lopussa melko reilusti. 3000 metrin jälkeen pystyi havaitsemaan vallitsevan hapen osapaineen olevan huomattavasti totuttua pienempi. Tämä aiheutta ajoittaista hengästymistä.. Vinkkinä voin kertoa, että sauvat ovat oiva apuväline kivikkoa noustessa. Itse en tosin moisia sortunut käyttämään. Enkä sorru.
Alkuillasta pääsimme jäätikölle ja aloitimme toiminnan valtaamalla itsellemme telttapaikan. Lunta alueella ei ollut juuri nimeksikään ja lapioimmekin sitä teltan alle oikein urakalla. Toinen vaihtoehto olisi tietenkin ollut rakentaa tyylikäs kivilattia, mutta tällä kertaa päädyimme lumisempaan vaihtoehtoon. Vointimme oli pääosin kohdallaan, mutta Kalle kärsi kohtuullisen ankarista jalkakrampeista. Pienen tankkaamisen ja huilaamisen jälkeen myös nämä oireet jäivät historiaan. Samaan aikaan maailman vahvimman kiipeilijän Markun retkue suunnitteli hyökkäävänsä huipun kimppuun jo seuraavana aamuna. Hanke kuitenkin kariutui myöhemmin olosuhteiden karuuteen jossain 4000 metrin tietämillä.
Ensimmäinen suunnitelmamme oli akklimatisoitua Tete Roussella neljä päivää ja lähteä sitten takaisin laaksoon huilaamaan päiväksi tai pariksi. Olosuhteiden oltua erittäin epävakaat, muutimme suunnitelmaamme ainakin kymmenen kertaa; olihan tarkoituksemme kuitenkin kiivetä huipuelle kolmen huipun reittiä. Köysistöt pähkäilivät ruokansa riittävyyttä ja ilmassa oli muutenkin hötkyilyn makua. Onneksi emme lopulta lähteneet ahnehtimaan, vaan otimme aikamme.
Suunnitelmien muuttamisen ohella ehdimme pelaamaan ihan vähän korttia, lukemaan, syömään ja käpistelemään kiipeilytarvikkeita. Saimme todistaa myös yhden kaasukeittimen räjähdyksen aivan telttamme vieressä. Onneksi vahingoilta kuitenkin säästyttiin. Suurta hämmästystä herätti myös Garnd Couluarin ylittäminen, sillä ihmiset kulkivat tiiviissä jonossa rännin yli. Seurasimme toimituksia mielenkiinnolla ja olimme varmoja siitä, että kohta sattuu turisti-Juhoja ja -Jaanoja leukaan. Jossain vaiheessa oleskeluamme kävi selväksi, että teltassa asuminen tulee pidemmän päälle käymään jännittäväksi, joten päätimme lopulta lähteä takaisin laaksoon torstaina. Ja mielellään ennen luvattua ukkosmyrskyä... Ennakkotietoihin perustuen vietimme keskiviikon viimeiset valoisat tunnit kivimuureja teltan ympärille rakentaen. Onneksi näimme vaivan sillä...Torstai koitti erittäin myrskyisän yön päätteeksi. Useat teltat hajosivat ja osa lensi taivaan tuuliin, mutta onneksemme Helsport pysyi pystyssä. 140km/h:n voimalla, tai nopeudella, puhaltanut tuuli koetteli ankarasti jokaista majoitetta. Aamulla havaitsimme muutamien narujen katkeilleen ja teltan kaarien muuttaneen hivenen luonnollista muotoaan. Koko yön aikana nukuin kenties neljä minuuttia. Junan lailla kouhkaava tuuli varoitti itsestään etukäteen ja heti perään telttakangas painautui naamaa vasten kyseisen junan ajaessa teltan yli. Tätä jatkui läpi koko yön.
Ennen paluutamme jätimme vielä ruokaa, kaasua, keittimen ja teltan Tetelle odottamaan jälleennäkemistä. Ajatuksenamme oli kulkea koko traverse tai huonoimmassa tilanteessa mennä Gouterin kautta huipulle. Molemmissa tapauksissa käyttäisimme varastoamme, eikä sitä tarvitsisi erikseen lähteä hakemaan. Matka alas laaksoon sujui ankaran tuulen puhaltaessa ja saimme olla tarkkana ettemme olisi paiskautuneet sen mukana laaksoon suunniteltua nopeammin. Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja saimme patikoida miltei laaksoon saakka, sillä kovista odotuksista huolimatta juna ei kulkenut kyseisenä päivänä. Bellevuelta pääsimme kuitenkin jatkamaan hissillä alas, joten ihan perille saakka ei tarvinnut tällä kertaa kävellä. Maisemien hienouden perusteella harkitsin tätäkin vaihtoehto kohtuullisen pitkään, mutta päädyin lopulta apuvoimien käyttöön.
1 kommentti:
Lähetä kommentti