Treeniä

Ensimmäinen kokonainen ja itseohjelmoitu treeniviikko on takana. Lähtökohtatilanne oli tiedossa ja sen perusteella olotilat treenien aikana ja niiden jälkeen eivät olleet iloisimpia mahdollisia. Ei tässä nyt mistään ihan nollasta lähdetä, mutta menneiden aikojen huippukunto on kyllä melkoisen kaukana. Uskon kuitenkin pääseväni vielä hyvinkin sellaiseen kuntoon, että useampiakin mäkiä jaksetaan tulevan kesän aikana kiivetä. Yritän silti pitää maltin mukana kaiken ja välttää infernaaliseen jumiin joutumisen. Luonnollisesti pieni on tovi on vierähtynyt kuvan osoittamassa asennossa sohvalla...


Kuluneen viikon treenit olivat seuraavanlaiset:

Maanantai
MMA 90min
Juoksu 60min

Tiistai
Juoksu 55min

Keskiviikko
Lepo

Torstai
Halonhakkuu 180min

Perjantai
Seinäkiipeily 120min

Lauantai
Lepo

Sunnuntai
Rinkkatreeni 120min


Varsin varovaisesti siis lähdettiin liikenteeseen ja samaa kaavaa noudatetaan vielä ainakin kahden viikon ajan. Kesän lähestyessä treenien intensiteettiä tullaan luonnollisesti nostamaan ja samalla osan pituutta tullaan myös radikaalisti lisäämään. Tällä viikolla päästään jo varmasti kiipeämään myöskin kalliolle. Sen verran tympeää tuo sisäseinäily kuitenkin omasta mielestäni on.

Isoilla vuorillakin tapahtuu kaiken aikaa ja kevään kiivain kausi Himalajalla on alkanut. Ensimmäiset huiputukset ovat ainakin Annapurnalla jo tapahtuneet ja siellä on saatu mm. ensimmäinen portugalilainen 14x8000m huiputtaja, kun Joao Garcia ylsi tähän saavutukseen. Suomalaisten osalta painopiste on muodostunut Everestin perusleiriin, jossa on ainakin kolme suomalaista porukkaa valmistautumassa omiin nousuihinsa. Parasta läppää ja kiipeilyä tulee varmasti esittämään Everest-Lhotse 2010 -retkikunta, joka koostuu kolmesta karpaasista Tomi Myllys, Mikko Vermas ja Joni Kirtola. Vermas yrittää paikata edellisvuoden Everestin piiputuksen, Tomin ja Jonin kiivetessä Lhotselle. Lhotselle mennään varmaan ilman lisähappeakin, mikäli kunto sen vaan suinkin mahdollistaa. Happea kuitenkin käytetään mikäli huiputus siitä on kiinni. Ukot ovat saaneet kakkosleirin pystyyn ja ovat palanneet sieltä jo takaisin perusleiriin. Retken edistymistä voi seurata samalla kun lukee mainiota kaunokirjallista kertomusta osoitteesta www.mountaineering.fi -sivustolta.


Kuva: mountaineering.fi

Muista ryhmittymistä ainakin "vuorikiipeilijä" Carina Räihällä on omien sanojensa mukaan tosi rankkaa. Sky Climbersin dokumenttiprojekti on edennyt jo kakkosleirin akklimatisoitumisreissuun saakka ja ryhmä on palannut takaisin perusleiriin. Muista sivustoista ei tällä hetkellä tarkempaa havaintoa.

Slash "S/T"

Maailman parhaiten rokkia soittava Guns n' Rosesin entinen ja Velvet Revolverin nykyinen kitaristilegenda Slash on julkaissut ensimmäisen soololevynsä. Puhtaaksi sooloksi albumia on toki vaikea mieltää, sillä sen verran pitkä on vierailijoiden lista. Jokaisessa kappaleessa featuroi eri vokalisti. Kokonaisuuden kannalta ainoa punainen lanka löytyy Slashin soitosta, joka on edelleenkin komean kuuloista, ja ennen kaikkea helposti tunnistettavaa. Lemmy Kilmister, Iggy Pop, Chris Cornell ja Ozzy Osbourne ovat osa vierailijakaartia, joten varsin tunnettuja heeboja Slahs on albumilleen saanut mukaan houkuteltua.

Levyn avaava Ian Astburyn vokalisoima "Ghost" on hieno avausraita. Jokainen vierailija on käytännössä sanoittanut omat vetonsa itse ja ovatpa he saaneet vaikuttaa myöskin kappaleiden melodiakulkuihin jossain määrin. Ozzy Osbournen "Crucify The Dead" ei juurikaan jaksa innostaa, mutta Fergien ja Chris Cornellin tulkitsemat kappaaleet ovat sairasta parhautta. Molemmat ovat hyvässä iskussa ja kappaleensakin ovat erittäin osuvia. Näiden lisäksi albumilta voi poimia vielä Lemmy Kilmisterin, Iggy Popin ja Myles Kennedyn vedot. Nämä edellämainitut nousevat hienoiten esiin muutoinkin vahvasta kokonaisuudesta. Henkilökohtaisesti olisin jättänyt Kid Rockin sivuun ja ottanut tilalle Cypress Hillin ja Fergien versioiman "Paradise City" -kappaleen. Valitettavasti tämä loistava coveri ei levylle saakka päätynyt.

Slash on edelleen yksi maailman tunnetuimmista kitarasankareista ja hänen tyylinsä on jäljittelemätön. Albumimittakaavassa soitto kantaa hyvin ja vahvat vierailijat tekevät levystä monipuolisen ja hankinnan arvoisen kokonaisuuden.

9/10

Biisilista ja vierailevat vokalistit:

1. Ghost (Ian Astbury)
2. Crucify The Dead (Ozzy Osbourne)
3. Beautiful Dangerous (Fergie)
4. Back From Cali (Myles Kennedy)
5. Promise (Chris Cornell)
6. By The Sword (Andrew Stockdale)
7. Gotten (Adan Levine)
8. Doctor Alibi (Lemmy Kilmister)
9. Watch This Dave (Dave Grohl and Duff McKagan)
10. I Hold On (Kid Rock)
11. Nothing To Say (M. Shadows)
12. Starlight (Myles Kennedy)
13. Saint Is A Sinner (Rocco Deluca)
14. We're All Gonna Die (Iggy Pop)

Harjoituskausi käyntiin...

Aloitin tänään harjoituskauden tulevia kiipeilykoitoksia silmällä pitäen. Vajaan kahden kuukauden päästä nokka käännetään kohti Sveitsiä, jossa on tarkoitus yrittää valloittaa Jungfrau (4158m), Mönch (4107m), Eiger (3970m) ja Matterhorn (4478m). Lumiolosuhteet Alpeilla kesäkuun alussa ovat vielä arvoitus, mutta selviää aikanaan. Matka aloitetaan lennolla Zurichiin, josta siirrymme Jungfraujochille. Tavarat läjäytetään 3500 metrin korkeuteen, jossa samalla totutellaan korkeampaan ilmanalaan ja näin valmistaudutaan huiputuksiin. Jungfraujochilta matka jatkuu aikanaa kohti Matterhornia, joka näin ollen jätetään reissun viimeiseksi tavoitteeksi. Aikaa matkalle on varattu kaksi viikkoa.

Heinäkuussa suuntana on Bolivia ja siellä sijaitseva Sajama (6542m). Etelä-Amerikassa vierähtää vajaa kuukausi ja sinä aikana ehdimme nähdä ja kokea paljonkin, mutta palaan aiheeseen myöhemmin.

Harjoitusohjelma on rakentunut nopeasti ja ajattelematta. Tavoitteena on harjoitella monipuolisesti ja nousujohteisesti kuusi kertaa viikossa. Polvileikkauksen (sekä laiskuuskohtausten) jäljiltä olen päässyt niin huonoon kuntoon, että nyt on korkea aika tehdä asialle jotain. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin olen kahden viikon jälkeen infernaalisessa jumissa ja huomaan, etten taaskaan muistanut aloittaa riittävän maltillisesti, vaan syöksyin piiputtamaan itseni heti kun lupa annettiin..

Tänään kävin aamuopäivästä jumppaamassa Nääshallilla reilun tunnin mittaisen vapaaottelutreenin kaverin kanssa. Jumppa oli suunnilleen seuraavanlainen..

Alkulämmöt (kiertoharjoitteluna 2 kierrosta):

Naruhyppely (2min)
Varjonyrkkeily (2min)
Pystypaini (2min)
Kevyt rullailu matossa (6min)

Pystyottelua pariharjoitteluna pistareihin (1min työtä, 1min pistarinpitoa):
(jokaisen minuutin jälkeen lisättiin yksi lyönti)

Etukäden suora
Etukäden suora, takakäden suora
Etukäden suora, takakäden suora, etukäden koukku
Etukäden suora, takakäden suora, etukäden koukku, takakäden suora
Etukäden suora, takakäden suora, etukäden koukku, takakäden suora, etukäden maksakoukku

Sparri:

Pystysparria vaparihanskoilla 10min
Mattosparria lyönneillä 10min

Illalla kävin juoksemassa tunnin mittaisen kevyen lenkin Pyynikin mahtavissa maastoissa. Olin jo valmiiksi hullaantunut lukuisin mahdollisuuksiin. Mäkiä ja portaita riittää samoin kuin reittivaihtoehtoja. Lenkin juoksin keskisykkeellä 160 ja maksimi kävi välillä ylämäkivedoissa 185.

Loppuviikon ohjelma koostuu juoksemisesta, kiipeämisestä, kahvakuulailusta, kamppailu-urheilusta sekä mäkitreenistä reppu selässä. Kirjoittelen jatkossa vähän enemmän harjoitusten etenemisestä ja kunnon mahdollisesta kehittymsiestä. Ja ei aikaakaan kun ja kalliotkin kutsuvat kiipeämään kauden ensinousuja. Kaikella edellä mainitusta huolimatta tärkein treenimuoto tulee olemaan rankametsässä raataminen. Tätä oivallista herkkua riittääkin sopivasti koko kesän ajaksi..

Crazy Lixx "New Religion"

Tämä ei sitten ole vitsi. Crazy Lixx on tuonut tukkahevin takaisin ja samalla päivittänyt sen vuoteen 2010. Voit nimetä minkä tahansa menneiden aikojen suuren tukkaheviyhtyeen ja katso, Crazy Lixx "New Religion" täyttää kaikki tähän mennessä asetetut laatuvaatimukset kirkkaasti. Ruotsalaiset pehkonheiluttajat tarjoilevat 12 kappaleen annoksen maailman mallikelpoisinta tukkaheviä. Täydellisillä soundeilla, melodioilla ja asenteella taottu albumi pitää otteessaan alusta loppuun saakka. Tästä levystä ei tarvitse sanoa yhtään enempää, sitä tarvitse analysoida eikä sen kappaleita joudu ruotimaan yksittäisinä teoksina; laitat "New Religion" soittimeen ja annat mennä. Aamen ja piste perään.

01. Rock and a Hard Place
02. My Medicine
03. 21 'Til I Die
04. Blame it on Love
05. Road to Babylon
06. Children of the Cross
07. The Witching Hour
08. Lock up Your Daughter
09. She's Mine
10. What of Our Love
11. Desert Bloom
12. Voodoo Woman

10/10

Audrey Horne "S/T"

Norjan Bergenistä ponnistava Audrey Horne on ehtinyt kolmanteen levyynsä melkein salakavalasti. Yhtye oli jo melkein päässyt painumaan unholaan, kun kaverini onneksi sattui tiedustelemaan, olenko mahdollisesti kuunnellut bändin uusinta tuotosta. Enhän minä ollut, enkä ollut edes levyn ilmestymisestä tietoinen. Sain kuitenkin asiat nopeasti järjestykseen ja tälläkin hetkellä Audrey Hornen "S/T" pyörii soittimessa. Ja mainioltahan se kuulostaa. Ihan niin kuin bändi on tähänkin saakka kuulostanut.

Varsin nimekkäistä yhtyeissä aikaisemmin soittaneiden muusikoiden muodostama Audrey Horne on alusta saakka onnistunut operoimaan omalla itseluomallaan tyylillä. Menneisyyden suoritukset varsin rankan ja raskaan musiikin parissa eivät läpi heijastele. Yhtye luottaa omaan osaamiseensa ja ponnistaa perinteisen Hard Rockin pohjalta, mutta sävyttää musiikkiaan varsin melodisilla ja ajoittain raskaillakin koukuilla. Kokonaisuudesta muodostuu tyylillisesti tunnistettava, ehjä ja sopivasti persoonallinen sointi, joka hyväilee ainakin omaa korvaani varsin tehokkaasti. Kaikille Audrey Hornen levyille on ollut yhteistä se, että aluksi ne tuntuvat vähän hajanaisilta ja samalla kokonaisuus vaikuttaa aavistuksen epätasaiselta. Muutama kuuntelukerta lisää ja kas, asia on poistunut päiväjärjestyksestä. Viimeistään uusimallaan bändi on onnistunut jalostamaan musiikkinsa siihen pisteeseen, että koko albumi loppuu jokaisella kuuntelukerralla liian aikaisin. Tämä ei voi olla huono merkki.

Yhtyeen kunnon voi tarkastaa livenä tulevana kesänä Tampereella Saunassa. Julisteessa tosin mainitaan, että tapahtumassa esiintyy Audrey Horn, mutta uskon, että kyseessä on kuitenkin tämä jälleen kerran hienon albumin julkaissut norjalainen ryhmittymä.

10/10

Alice In Wonderland

Pitkiin aikoihin en ole käynyt elokuvissa. Vaikka mielelläni katsonkin HYVIÄ elokuvia, niin tämä harrastus on jostain syystä jäänyt toistaiseksi. (Enimmäkseen ehkä siksi, että mitään kovin mielenkiintoista ei viime aikoina ole ollut tarjolla.) Tällä viikolla kuitenkin elokuvateatterin kutsu kävi sen verran voimakkaaksi, että vihdoinkin raahauduin valkokankaan eteen. Ja vielä peräti kahdesti. The Wolfman oli melkoinen pettymys nimekkäästä näyttelijäkaartistaan huolimatta, mutta Tim Burtonin Alice In Wonderland puolestaan oli kaikkien ennakko-odotusten jälkeenkin loistava.

Voin tunnustaa rehellisesti, etten muista koskaan perehtyneeni tähän klassiseen ja mielipuoliseen seikkailusatuun. Elokuviin mennessäni en siis olisi osannut kysyttäessä vastata miten tarina etenee. Sen verran toki tiesin, että Alice näkee pahoja unia ja seikkailee Ihmemaassa pikkutyttönä. Tim Burton ja Johnny Depp puolestaan aiheuttavat aina positiivisia odotuksia, eikä kaksikon työskentelyssä ole tähän mennessä juuri huomauttamista ollutkaan. Eikä ole Alice In Wonderlandin jälkeenkään.

Eilinen elokuvailta oli myös ensimmäinen 3D -kokemukseni elävissä kuvissa. Todellisuus 3D -lasien takana oli juurikin sellainen kun miksi olin sen kuvitellut. Ihmemaan kompositio oli sellainen, että 3D -efektejä kyettiin käyttämään varsin mielekkäästi ja tehokkaasti. Normaalissa kauvauksessahan kolmiulotteisuuden luominen tuntuu olevan vielä hankalaa. Animattioissa ja piirretyissä syvyysulottuvuus sen sijaan toimii hienosti. Lasit eivät aiheuttaneet ylivoimaista ärsytystä ja silmätkin sopeutuivat hyvin 3D -maailmaan. Ainoa mikä aiheutti vähän epämielyttävyyttä oli tekstien lukeminen.

Itse elokuva oli hieno kokemus. Vaikka Burton onkin ottanut huomattavia vapauksia Alice In Wonderlandin luomisessa, ei tarinan kerronta tai kuljettaminen siitä kärsinyt. Oikeastaan Alicen kasvattaminen 19 -vuoden ikään on hyvä ratkaisu. Ensinnäkin lapsinäyttelijöitä keskeisessä roolissa on usein erittäin rasittava katsoa ja toiseksikin liika lapsenomaisuus alkaa ainoastaan ärsyttää. Johnny Depp sen sijaan on melkoisen haasteen edessä. Lukuisat hämärät hahmot ja niihin liittyvät maneerit alkavat väkisinkin toistamaan itseään ja uuden luominen ei enää ole kovin helppoa. Hullun Hatuntekijän -roolissa tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä sen verran hyvin Depp työnsä tekee. Eikä kyseinen tekemisen tyyli itseäni ärsytä. Näin sitä luodaan jälleen kerran hieno roolihahmo, joka on toteutettu tyylikkäästi.


Tim Burtonin Alice In Wonderland on tasapainoinen ja hienoja yksityiskohtia tulviva elokuva. Alicen taistelu itseään vastaan ja kasvutarina itsenäiseksi ihmiseksi on toteutettu joustavalla ja kekseliäällä tavalla. Tarinan hahmot ovat humoristisia ja loppuvaikutelmaltaan positiivisia. Erityisesti Mia Wasikowskan esittämä Alice on kerta kaikkiaan täydellisen hurmaava. Etenkin käydessään taistoon ja katsellessaan kaihoisasti kaukaisuuteen.

Alice In Wonderland tarjoaa oivallisen pakotien arjen harmaudesta ja pakottaa mielikuvituksen uusille raiteille. Näille raiteille päästäkseen voisi tietenkin olla hyvä napata vähän happoa. Ja jos ei ihan happopääksi kuitenkaan aio ryhtyä, kannattaa silti suunnata elokuvateatteriin hämmästelemään Ihmemaan kolmiulotteista outoa kauneutta.

10/10

Devin Townsend "Addicted"

Kanadalainen multitalentti Devin Townsend on yksi musiikkimaailman kummallisista ilopillereistä. Vaikka hänen oma persoonansa kärsiikin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ei sitä välttämättä pysty miehen musiikista kuulemaan. Sanoitukset toki käsittelevät usein herran henkilökohtaisia kiirastulia, mutta melodioihin ei ahdistuksen sävel suoranaisesti siiry. Monipuolisen tuotannon seasta on vaikea löytää mitään epäonnistumisia ja miehen julkaisujen määrän tietäen tätä voidaan pitää pienenä ihmeenä. Soittajana, laulajana, sanoittajana, säveltäjänä ja tuottajanakin kunnostautunut Townsend on julkaissut tulevasta neljän levyn kokonaisuudesta kaksi ensimmäistä osaa. Devin Townsend Project -nimellä julkaistu "Addicted" on siis toinen julkaisu tässä ponnistuksessa.

Ensimmäinen "Ki" maalaili rauhallisempia tunnelmia. "Addicted" iskee rajummin ja jatkaa Townsendin melodisen maalailun tunnusmerkistöt täyttävässä viitekehyksessä. Herran itsensä lisäksi pääosassa tällä levyllä on Anneke Van Giersbergen, joka vokalisoi kaikilla albumin raidoilla. Valinta on onnistunut täydellisesti, sillä komeasti tuotettu ja sävelletty albumi tarjoaa Annekelle hienon pelikentän temmellettäväksi. Tutunkuuloisten kitaravallien ja -melodioiden päällä väreilee Anneken verraten kaunis ääni ja Devin itse duetoi komeasti kokonaisuutta täydentäen. Albumilta on erittäin vaikea nostaa yhtään raitaa ylitse muiden, sillä niin laadukasta materiaalia Townsend on jälleen kerran saanut aikaiseksi. Harvassa ovat levyt joiden kohdalla ei tee mieli hypätä yhdenkään biisin ylitse. "Addicted" on yksi niistä.

Äärimelodinen tanssipläjäys on kuvaava termi "Addicted" -albumia luonnehdittaessa. Osa kansasta saattaa tosin pitää levyn äänivalleja aavistuksen raskaina. Onhan mukana ajoittain jopa Meshuggahmaista jyräystä. Vahva tarttuvuus vaikuttaa siihen, että levyn 45 minuuttia hurahtavat ohitse huomattavasti nopeammin kuin maikkarin vastaavat. Jos Townsendin soolotuotoksilla on henkistä tarttumapintaa enemmän, niin "Addicted" korvaa sen muilla avuillaan. Erittäin hieno levy ensimmäisestä viimeiseen säveleen.

10/10