Alice In Wonderland

Pitkiin aikoihin en ole käynyt elokuvissa. Vaikka mielelläni katsonkin HYVIÄ elokuvia, niin tämä harrastus on jostain syystä jäänyt toistaiseksi. (Enimmäkseen ehkä siksi, että mitään kovin mielenkiintoista ei viime aikoina ole ollut tarjolla.) Tällä viikolla kuitenkin elokuvateatterin kutsu kävi sen verran voimakkaaksi, että vihdoinkin raahauduin valkokankaan eteen. Ja vielä peräti kahdesti. The Wolfman oli melkoinen pettymys nimekkäästä näyttelijäkaartistaan huolimatta, mutta Tim Burtonin Alice In Wonderland puolestaan oli kaikkien ennakko-odotusten jälkeenkin loistava.

Voin tunnustaa rehellisesti, etten muista koskaan perehtyneeni tähän klassiseen ja mielipuoliseen seikkailusatuun. Elokuviin mennessäni en siis olisi osannut kysyttäessä vastata miten tarina etenee. Sen verran toki tiesin, että Alice näkee pahoja unia ja seikkailee Ihmemaassa pikkutyttönä. Tim Burton ja Johnny Depp puolestaan aiheuttavat aina positiivisia odotuksia, eikä kaksikon työskentelyssä ole tähän mennessä juuri huomauttamista ollutkaan. Eikä ole Alice In Wonderlandin jälkeenkään.

Eilinen elokuvailta oli myös ensimmäinen 3D -kokemukseni elävissä kuvissa. Todellisuus 3D -lasien takana oli juurikin sellainen kun miksi olin sen kuvitellut. Ihmemaan kompositio oli sellainen, että 3D -efektejä kyettiin käyttämään varsin mielekkäästi ja tehokkaasti. Normaalissa kauvauksessahan kolmiulotteisuuden luominen tuntuu olevan vielä hankalaa. Animattioissa ja piirretyissä syvyysulottuvuus sen sijaan toimii hienosti. Lasit eivät aiheuttaneet ylivoimaista ärsytystä ja silmätkin sopeutuivat hyvin 3D -maailmaan. Ainoa mikä aiheutti vähän epämielyttävyyttä oli tekstien lukeminen.

Itse elokuva oli hieno kokemus. Vaikka Burton onkin ottanut huomattavia vapauksia Alice In Wonderlandin luomisessa, ei tarinan kerronta tai kuljettaminen siitä kärsinyt. Oikeastaan Alicen kasvattaminen 19 -vuoden ikään on hyvä ratkaisu. Ensinnäkin lapsinäyttelijöitä keskeisessä roolissa on usein erittäin rasittava katsoa ja toiseksikin liika lapsenomaisuus alkaa ainoastaan ärsyttää. Johnny Depp sen sijaan on melkoisen haasteen edessä. Lukuisat hämärät hahmot ja niihin liittyvät maneerit alkavat väkisinkin toistamaan itseään ja uuden luominen ei enää ole kovin helppoa. Hullun Hatuntekijän -roolissa tämä ei kuitenkaan haitannut, sillä sen verran hyvin Depp työnsä tekee. Eikä kyseinen tekemisen tyyli itseäni ärsytä. Näin sitä luodaan jälleen kerran hieno roolihahmo, joka on toteutettu tyylikkäästi.


Tim Burtonin Alice In Wonderland on tasapainoinen ja hienoja yksityiskohtia tulviva elokuva. Alicen taistelu itseään vastaan ja kasvutarina itsenäiseksi ihmiseksi on toteutettu joustavalla ja kekseliäällä tavalla. Tarinan hahmot ovat humoristisia ja loppuvaikutelmaltaan positiivisia. Erityisesti Mia Wasikowskan esittämä Alice on kerta kaikkiaan täydellisen hurmaava. Etenkin käydessään taistoon ja katsellessaan kaihoisasti kaukaisuuteen.

Alice In Wonderland tarjoaa oivallisen pakotien arjen harmaudesta ja pakottaa mielikuvituksen uusille raiteille. Näille raiteille päästäkseen voisi tietenkin olla hyvä napata vähän happoa. Ja jos ei ihan happopääksi kuitenkaan aio ryhtyä, kannattaa silti suunnata elokuvateatteriin hämmästelemään Ihmemaan kolmiulotteista outoa kauneutta.

10/10