Laskuvarjojääkärikillan jäätikkovaelluskurssin osa II, Kebnekaise, Ruotsi 3.-12.7.2009
Pitkään odotettu kurssi alkoi viimein samaa tahtia kesäloman kanssa. Onnekseni pääsin tutustumaan flunssan ihanuuteen juuri ennen lähtöpäivää. Koska en ollut niistänyt nenääni tässä yhteydessä ainakaan puoleentoista vuoteen, olin tietenkin enemmän tai vähemmän hämilläni. Kaikesta huolimatta tai siitä johtuen matkaan kuitenkin lähdettiin Tampereelta perjantaina 3.7.2009 ja bussiin hypättiin lopulta Lahdesta saman päivän iltana. Linja-autolla matkaa Kiirunan kautta Nikkaluoktaan jatkettiin ihmisiä mukaan pyytäen ja poimien, tai muuten vaan pysähdellen, Jyväskylän, Oulun, Kemin ja muutaman muun paikan kautta koukaten. Positiivisena seikkana voidaan mainita bussiemännän mallikas toiminta, sekä tankkaustauko Heinolassa, jonka aikana nopeajalkainen, nuoreksi itsensä tunteva, mutta raihnainen allekirjoittanut ehti vielä täydentää olutvarantojaan muutamalla tölkillä. Ihan vaan sen verran, että saa bussissa nukuttua..
Jotta aika ei pääsisi käymään ihan niin pitkäksi kuin matkan kesto, saimme näperrellä erilaisia umpisolmuja matkan aikana. Solmupäissämme tulimme myös vapauttaneeksi järjestävän seuran kaikesta vastuusta itsemme suhteen. Helpottuneet ilmeet levisivät kouluttajien keskuuteen sitä mukaan kun papereihin nimiä saatiin. Matkan edetessä kävi selväksi, että emme ole Nikkaluoktassa ihan hetkessä, joten erilaiset kiipeilyaiheiset elokuvat pyörivät bussissa. Välillä katsottiin myös viihteellisempiä elokuvia. Ja torkuttiin sen mitä pystyttiin. Lopullisia köysistöjä hierottiin kohdalleen moneen otteeseen ja tälle kaudelle uutuutena luodut köysistökuvaukset palvelivat maksavaa asiakasta, ohjaten tämän oikeanlaiseen köysistöön. Painotuksia oli laidasta laitaan ja mässäilivätpä jotkut jopa köysistöjen päivien pituudellakin. Viimeinen sana sanottiin ennen Nikkaluoktaa ja kaikki oli valmista jäätikölle siirtymistä varten. Paitsi Kallaxin lentolassejen helikopteri lentelijä, joka oli, jos ei nyt suoraan Hot Shots -lentokoulusta, niin ei hyvin kaukaakaan. Vähintäänkin nostoväestä. Ai niin, pidimmehän pienen pausiin myös Kiirunassa, jossa monet kävivätkin aamupalalla (koska se kuului hintaan) ja jotkut jopa päihdekaupassa paikatakseen huvennutta kellariaan.
Järjen valon lopulta löydyttyä kiirunalaisen hotellin vessasta, jatkoimme siis kohti Nikkaluoktaa. Perille päästyämme järjestimme itsemme kaaokseen köysistöittäin ja aloimme vaihtamaan vaatteita, emme keskenään, vaan matkustusmukavuutta lisäävistä jäätikkömukavuutta lisääviin. Jos oli matka pitkä tähän pisteeseen, tuntui se olevan pitkä myöskin suurelle jäätikölle, jonne pääseminen tuntui kestävän ikuisuuden. Suurin syy tähän lienee yhdellä helikopterilla operoimaan joutunut lentoyhtiö. Viihdytimme itseämme välillä viileässä ja välillä auringon ihanasti lämmittämässä ilmanalassa monin kyseenalaisin keinoin. Helikopterin vihdoin hyväksyessä meidät matkustajikseen oli jo selvää, että loppupäivä tulee menemään leirin perustamiseen. Perusleiri-isäntä Ilkka (Markku) oli toki jo tehnyt kaikki tärkeimmät toimenpiteet ennen kuin edes pääsimme pelipaikoille. Kasinot ja muut tilat olivat täydessä toiminnassa ja suurin osa oli jo saanut kaivettua teltalleenkin paikan. Tässä vaiheessa esitän kiitokseni Iikulle ja Kirsille, jotka sitkeällä ja periksiantamattomalla otteellaan olivat varanneet meille hienon telttapaikan. Pian olisimmekin kaivava siihen sopivan kuopan, johon tuleva majoite olisi hyvä sijoittaa.
Helikopterimatkan päätteeksi kuljettaja asetti helikopterinsa hyvinkin nokkapainoiseen asentoon jäätikön alalaidalle ja olinkin varma, että kohta lentää lumen lisäksi roottorin pätkiä pitkin perusleiriä...
Olimme päässeet jäätikölle hauskan matkan päätteeksi, saaneet majoitusvälineen pystyyn ja ravinneet itsemme. Perusleirin elämän aakkoset oli myös käyty läpi siinä määrin hyvin, että kukaan ei erehtynyt koko reissun aikana kuselle kaivoon, eikä myöskään lataamaan vesivarantojaan käymälään. Seuraavassa osassa alkaakin sitten toiminta. Ja voi pojat, olipa se hienoa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti