Kipupisteitä ja kasaripoppia

Totilla (joka on suuri pieni chihauhua) oli tänään pienten koettelemusten päivä. Inhottavat lapsuudenmuistot, maitohampaat, olivat jääneet töröttämään sekä ala- että yläleukaan, joten nehän oli poistettava. Kuten kaikki suuret pienet poikachihauhuat, niin myös Totti on tempperamenttinen ja aktiivinen. Arvelutus mielessäni ja Totti kopassaan matkasin kohti Hakametsän eläinlääkäristeissonia. Uusi ja eläinrikas ympäristö hämmensi selvästi pientä matkakumppania, jota olin siis viemässä hammaslääkäriin, (Kuten monet ihmisistä, niin myöskään chihauhuat eivät voi sietää hammaslääkäreitä. Tai siis ennemminkin itse hammaslääkärissä käyntiä.) jota itsekin niin kammoan. Toisiin eläimiin tutustuminen sai tällä kertaa jäädä vähemmälle sillä jännitys oli vallanut pienen mielen. Punnituksen jälkeen suuntasimme vastaanottamaan nukutuspiikkiä. Mutta ensin tarkastettiin hampaat. Se meni hyvin. Sitten kuunneltiin sydänäänet. Sekin meni hyvin. Mutta kun lääkäri käänsi selkänsä pieni ystäväni syöksyi hätääntyneenä syliini.. Se oli ehkä eniten hellyyttävää vielä ikinä. Ja koska olen karu mies; palkitsin ystäväni lääkärin toimesta annetulla piikillä.. Totti otti senkin urheasti vastaan, pieraisi kostoksi ja vaipui täydellisen rentoutumisen tilaan. Niin rentoon tilaan, että meinasi pudota maahan sylistäni. Jätin ystäväni parempiin käsiin ja lähdin ostamaan kasaripoppia. Kasaripoppia, koska se on ihan helvetin kovaa musiikkia.

Ultravox

Talk Talk

The Human League

The Comsat Angels

The Mission

Duran Duran

Monille ihmisille kasaripoppi on julkisesti helvetillinen kirosana. Kotiin päästyään ihmiset kuitenkin kaivavat vanhat kasettinsa esiin ja alkavat haikailla neonvaatteissaan parempia aikoja. Tämä tietenkin sillä reunaehdolla, että ovat eläneet kahdeksaköötluvulla. Kasaripoppi on kuitenkin oikeasti hyvää musiikkia ihan yleisellä tasolla ajateltuna. Sitä voi kuunnella, sen voi laittaa soimaan taustalla, tarvittaessa sitä voi pilkata kavereiden kanssa ja samalla nauraa itselleen. Yllä olevien yhtyeiden tuotantohan on alusta loppuun saakka sitä parasta itseään. Täydellisiä popbiisejä ilman mitään indien vaikeaselkoista katu-uskottavuutta. Indie itsessään on nykyään niin suosittua, että sitähän diggailevat jo kansan syvätkin rivit. Indietä ei siis kohta ole edes olemassa. Kasaripoppi sen sijaan jää kuolemattomana elämään musiikkihistoriaan. Ja hyvä niin. Siitäkin huolimatta, että artistit saattavat jonkun ahdasmielisen silmään näyttää aavistuksen huvittavilta. Aion jatkossakin tunnustaa julkisesti rakkauteni kasaripopin vaaleanpunaiseen maailmaan. Se jos joku on rakkautta musiikkiin ja kaikki genrerajat rikkovaa vallankumouksellisuutta. Ja kyllä; The Mission on myös kasaripoppia.

Ja takaisin kakstuhattaluvulle... Sainkin siis soiton eläinlääkäriltä. Hän kertoi ystäväni olevan riittävän virkeä lähteäkseen kotiin. Kävin noutamassa Totin, joka jaksoikin jo heiluttaa hännän päätä, vaikka muuten olikin vielä pikku pöhnissään. Totesin kerrankin olevani se jolla ei ole krapulaa tänä iltana. Narkootteihin tutustunut koira olisi tällä kertaa oleva kärsijän roolissa. Ja vielä mitä, tunnin nokosten jälkeen jannu oli entisellään. Tai ainakin melkein. Askellus oli vielä huteraa, mutta pikku ulkoilut sujuivat hienosti ja ruoka meni alas alle sekunnissa. Ehkä se, jolla on vahvin lääkitys, syö nopeiten. Mahdollisesti myös Viivin suopea ja myötätuntoinen suhtautuminen saattoi edesauttaa ystäväni nopeaa toipumista.

Toisin kun ihmisten, eläinten saattaa olla vaikea ymmärtää miksi sattuu. Ja siitäkin huolimatta ne urheasti jatkavat eteenpäin. Ihminen on siitä kummallinen eläin, että sen on jäätävä miettimään kipupisteitään ja jatkaminen on joskus jopa ylivoimaista. Koiralla on koiran oltavat. Ja usein kaverinaan ihminen. Ihminen joka ei koskaan pääse sille tasolle, että vilpittömästi hädässään turvautuisi toiseen ihmiseen silloin kun on hädän hetki. Aina pitää miettiä kehtaamista tai vastapalveluksia. Koska tunnen vilpitöntä yhteenkuuluvuutta koiran kanssa aion ryhtyä seuraavassa elämässäni itsekin sellaiseksi.