Taustaa
Suomen itsenäisyyden juhlavuoden aikana syntyi ajatus kaamosajan hiihtovaelluksesta Haltin huipulle uuden vuoden aatoksi. Pohdin aluksi mahdollisuutta päästä huipulle itsenäisyyspäivänä, mutta lopulta valkoiset pöytäliinat ja juhlavaatteet houkuttivat enemmän. Suomen itsenäisyyttä kunnioitettiin toisella tavalla hienoissa merkeissä pääkaupungissa. Tajusin suunnitelmaa kypsytellessäni, että en ole hiihtänyt ahkion kanssa koskaan. Perinteistä hiihtomuotoakin olen harrastanut lähinnä pakotettuna joskus 20 vuotta sitten. Arvelin kuitenkin toiminnan olevan teknisyydeltään ja rasittavuudeltaan sellaista, että kylmiltäänkin voi lähteä kylmään hiihtämään.
Olin päättänyt tarvittaessa lähteä hiihtelemään yksikseni, mutta ajankohdan lähestyessä muitakin kiinnostuneita alkoi löytyä. Lopulta lähtijöitä oli kolme: minä, Pirjo ja Kossu. Lähtöpäiväksi Kilpisjärveltä valikoitui 28.12. Tämä mahdollisti rauhallisen etenemisen kohti Haltia ja samalla pelivaran huonon sään sattuessa kohdalle. Reittinä päätimme käyttää perinteistä Kilpisjärvi - Halti - Kilpisjärvi -osuutta Kalottireitistä. Olin ilahtunut, että retkikuntaamme löytyi lopulta kolme lähtijää. Kossun lähtöpäätös oli siinäkin mielessä mieluisa, että saisin kaikki itseltäni puuttuvat varusteet (sukset, monot ja ahkion) kätevästi lainaan.
Matkasuunnitelman tekeminen oli hyvin yksinkertaista, vaikkakin jakaannuimme kahteen matkakuntaan. Lähdin Kossun kanssa autoillen Etelä-Suomesta liikkeelle 27.12. ja Pirjo puolestaan lentäen päivää myöhemmin. Olimme sopineet lähtevämme tunturiin 28.12. klo 1630 mennessä.
Saavuimme Kossun kanssa Kilpisjärvelle alkuiltapäivästä ja ajoimme suoraan Tulliin hakemaan avaimen, jolla järjestyi pääsy varaustupiin. Samalla jätimme reitti-, aikataulusuunnitelman ja yhteystietomme Tulliin. Muodollisten toimenpiteiden jälkeen aikaa jäi vielä autokuorman purkamiseen ja ahkoiden lastaamisen ennen Pirjon saapumista. Lopulta pääsimme liikkeelle suunniteltuun aikaan.
Kilpisjärvi - Saarijärvi (n. 10 km)
Lähdimme hiihtämään taianomaisessa maisemassa kohti Saarijärveä. Matkaa kohteeseen oli edessä noin 10 kilometriä. Taivaalla möllöttävä kuu valaisi taivaltamme niin kirkkaasti, että otsalampuille ei ollut käyttöä. Näytti ja tuntui siltä, kuin olisimme hiihdelleet kuussa. Hiihtäminen tunturisuksilla ahkio perässä osoittautui odotusten mukaisesti helpoksi ja suhteellisen kevyeksi. Suunnistimme talvireitin pääpiirteistä uraa eteenpäin. Hiihdimme aina 50 minuuttia ja pidimme lyhyen tauon. Tätä toistettiin kunnes Saarijärveltä kajastavat valot alkoivat näkyä horisontissa. Lunta ja kovempaa pohjaa oli tarjolla, joten eteneminen oli sopivan joutuisaa kiristyvässä pakkasessa.
Saarijärvellä pahin painajaiseni toteutui ja ymmärsin, ettemme ole lainkaan yksin aikeittemme kanssa. Tuvalla oli runsain mitoin porukkaa, joten päätimme Kossun kanssa nukkua teltassa. Alkusäätöjen jälkeen pystytimme teltan tuvan edustalle ja heittelimme tarvittavat tavarat sisään. Pakkanen oli tässä vaiheessa kiristynyt -30 asteen tuntumaan, silti teltta tuntui huomattavasti huokuttelevammalta kuin tuvan ihmispaljous. Tuntuu erikoiselta, että kukaan haluaisi lähteä kylmään kaamokseen hiihtelemään tuohon aikaan.
 |
| Perinteinen telttakuva |
 |
| Valmistautumista yöpuulle |
Teltaksi oli valittu tuplakaarilla ja lumiliepeillä tuunattu neljän hengen Hillebergin Saitaris. Kookkaassa teltassa oli hyvin tilaa varuste-, keitinlaatikolle ja kahdelle hiihtäjälle tavaroineen. Pirjo päätti nukkua yönsä varaustuvassa. Söimme illallisen sisätiloissa ja siirryimme lämmittämään telttaa tulevaa yötä varten tutuksi käyneellä MSR:n XKG:llä, jonka turvallinen pöhinä rauhoittaa ruuhkasta stressaantuneen retkeilijän tehokkaasti. Ennen lopullista unille laittautumista kävimme vielä ihastelemassa kirkkaalla taivaalla ujosti tanssahtelevia revontulia. Yö oli kylmä. Ilma tuntui poikkeuksellisen kostealta. Muutaman tunnin uinumisen jälkeen heräsin orastavaan kylmyyteen ja ujutin makuupussissa päälleni vielä untuvatakin ja -housut. Tällä varustuksella nukuttiin aamuun saakkaa. Herätys perinteisesti seitsemältä ja liikkeelle yhdeksältä.
Saarijärvi - Kuonarjoki - Meeko (n. 20 km)
Toinen hiihtopäivä käynnistyi raikkaassa pakkassäässä. Olimme päättäneet hiihtää kesäreittiä seurailleen Kuonarille saakkaa. Verkkosukkiksissani nyin ahkiota pitkään ylämäkeen. Jatkoimme edellisen päivän kaavalla. 50 minuuttia hiihtoa ja pieni tauko, jonka aikana vähän keksiä ja lämmintä juomaa. Pakkasesta huolimatta vaatetus tuntui varsin sopivalta, eivätkä sormenikaan pahemmin jäätyneet. Päällä olivat merinoverkot, Ruskovillat ja ohuet softshellit. Tauolla lisäsin ahkiosta untuvaliivin lämpöä ylläpitämään. Saavutimme Kuonarin suunnitellussa aikataulussa ja söimme lounaan tuvalla.
 |
| Hiihtelijä hiihtelee |
Kuonarilta matka jatkui kohti Meekoa, jossa olimme päättäneet viettää toisen yömme. Matkan aikana pakkanen tuntui lauhtuvan merkittävästi ja pieni mukavuudenhalu hiipi mieleen, ehkä vietämme tulevan yön tuvassa. Kuonarin ja Meekon välinen osuus on varsin tasaista maastoa. Loppuliuku Meekon varaustuvalle tapahtui pimeyden vallitsessa, joten jouduimme välillä miettimään, miten parhaiten osumme sillalle. Erityisen tarkan suuntavaiston ansiosta päädyimme lopulta täsmälleen oikeaan kohtaan. Sillan ylitys tapahtui ongelmitta, vaikka sukset ja ahkio tällä kertaa irrotettiinkin ihmisistä ennen ylitystä, jonka jälkeen edessä oli enää lyhyt loppuliuku varaustuvalle.
 |
| Pirjo |
 |
| Kossu |
Meekon varaustuvalla ei oltu hetkeen käyty. Edelliset merkinnät olivat itsenäisyyspäivältä. Lapioimme ylimääräisiä lumia ovien edestä ja teimme tarvittavan määrän puita tuvan lämmittämistä varten. Perusruutinit ovat kehittyneet nopeasti. Sukset ja ahkiot parkkiin, tupa lämpenemään, puiden teko, rommikaakaon vaatima vesi kiehumaan ja sen jälkeen hienosäädöt. Tulisimme vielä matkan edetessä huomaamaan, kuinka joutuisasti nämä toimenpiteet lopulta tapahtuvatkaan. Meekolla vietimme rennon illan ja söimme vähintäänkin tarpeeksi. Kylläisinä kömmimme lavereille makuupusseihimme ja nukuimme hyvin tyytyväisinä aina aamuun saakka. Ai niin, seitsemältä ylös ja yhdeksältä liikkeelle.
Meeko - Pihtsusjärvi - Haltin tupa (n. 20 km)
Yön aikana oli selvästi satanut lunta. Sää oli aamusta suttuinen ja näkyvyys rajoittunut. Lähdimme matkaan kohti poliisiasemaa. Yritimme arvioida, kuinka lujasti järvet ja muut uomat ovat jäässä, sillä toisin paikoin jään päällä oli vettä ja siellä täällä näkyi sulia kohtiakin. Samalla jäljitimme mahdollisia latu- tai moottorikelkkauria matkantekoa helpottamaan, lopulta kelkkauran löytäen. Seurasimme kelkkamiehen jättämää jälkeä tutulla kaavalla ja päädyimme lyhyelle tauolle poliisiasemalle. Päätimme kuitenkin jatkaa matkaa varsin pikaisesti, sillä virkavaltaa ei tällä kertaa paikalla näkynyt. Ohjasimme suksemme kulkemaan Pihtsuskönkään reunamia. Matkalla ihailimme maisemia ja pilvien raosta pilkistänyttä valonkajoa. Poliisiaseman ja Pihtsusjärven välinen matka oli oikein mukava hiihdeltävä.
 |
| Hiihtelyä Pihtsuskönkäällä |
 |
| Ylämäkeä kohti Pihtsusjärveä |
 |
| Pilvet vähän rakoilevat |
Tavoitteenamme oli ehtiä hyvissä ajoin Haltin tuvalle. Vähitellen saimme näkyviin Pihtsuksen tuvan ja hiihtelimme järven yli lounastauolle. Totuttuun tapaan nautiskelin lounaaksi nuudeleita. Emme jäänet odottelemaan kylmän kangistamia lihaksia, vaan laittauduimme matkaan varsin pikaisesti. Edessä olisi vielä joitain kilometrejä nousua, ennen kuin saavuttaisimme tavoitteemme. Hiihtelimme sinistyvässä illassa ja saimme samalla seurata täydentyvän kuun nousua taivaalle. Päivä kääntyi iltapäivään ja hiihtelimme sinisen maiseman keskellä unenomaisissa tunnelmissa eteenpäin. Tauoilla tuulettelimme kainaloitamme.
 |
| Tuulettelua tauolla |
 |
| Valmiina jatkamaan |
 |
| Sauvoihinnojailijat |
Haltin tuvalla ei näkynyt liikettä saapuessamme sinne. Valtasimme varaustuvan totuttuun tapaan. Puita piti tällä kertaa kelkkoa liiteristä ahkiolla, sillä matkaa oli sen verran, eikä kunnollista kantavaa polkua ollut vielä ehtinyt muodostua. Ilmeisesti tälläkään tuvalla ei sitten itsenäisyyspäivän oltu vierailtu. Virittelimme tulet ja rommikaakaot valmiiksi. Edessä oli huilipäivä, jonka ainoa fyysinen suorite (syömisen lisäksi) olisi hiihto Haltin huipulle uuden vuoden vaihtumisen kunniaksi.
 |
| Haltin tupa |
 |
| Lumituiskua puuvarastossa |
 |
| Kaivo |
 |
| Poseeraus, Halti taustalla |
 |
| Toinen poseeraus, Halti edelleen taustalla |
Uuden vuoden juhlat Haltilla
Haltin tuvalle kerääntyi aikaisemmin kohtaamiamme hiihtelijöitä, mutta osa päätti jatkaa matkaansa muualle yöpymään. Me saimme nautiskella omasta rauhastamme varaustuvan puolella. Uuden vuoden aattona valmistimme itsellemme loistavan aterian, joka huipentui naudan sisäfileeseen, josta leikatut pihvit paistettiin tietenkin omalla valurautapannulla. Ohessa oli tarjolla sipsejä (premium), lihapullia, nakkeja, erilaisia salameja ja tietenkin muutamia kulauksia punaviiniä. Jälkiruuaksi vihreitä kuulia ja suklaakonvehteja. Illallisen jälkeen kaikki näytti hyvältä, taivas oli tähtikirkas ja pakkastakin maltilliset -14 astetta. Luvassa olisi suurella todennäköisyydellä hieno yö Haltin huipulla. Suurin osa kävi hiihtelemässä huipulle valoisan aikaan. Olimme ilmeisesti ainoat, jotka olivat suuntaamassa huipulle keskiyöksi.
 |
| Tunnelmaa kuunvalossa |
 |
| Ryhmäposeeraus |
 |
| Kajastus |
 |
| Uuden vuoden illallinen |
 |
| Nautiskellen |
Kymmenen jälkeen illalla hyppäsimme suksille ja lähdimme nousemaan kirkkaassa kuutamossa kohti Haltin huippua. Yöhiihto ylämäkeen oli upeaa, sillä tähtien ja kuun lisäksi taivaalla tanssinsa aloittivat revontulet. Huipun lähestyessä piti pysähtyä useammin ja useammin ihastelemaan taivaalla loimuavia pohjoisen valoja. Saavutimme huipun reilun tunnin hiihtämisen jälkeen. Sää oli täydellinen. Huipulle meidän toivotti tervetulleeksi upein revontulien tanssi, jota kukaan meistä koskaan on todistanut. Hetki oli maaginen. Vietimme huipulla miltei kaksi tuntia. Pienen viileyden hiivittyä puseroon laskettelimme alamäkeä takaisin tuvalle ja laitoimme yöpuulle. Olimme jo aikaisemmin päättäneet, että aamulla ei tarvitse nousta seitsemältä ja lähteä yhdeksältä. Tavoitteenamme oli hiihtää Meekon tuvalle seuraavaksi yöksi. Reitti tulisi olemaan kuitenkin leppoisa ja enimmäkseen alamäkeä.
 |
| Lähdön hetki |
 |
| Kohti Haltia |
 |
| Hiihtäjä ja revontulet |
 |
| Revontulet |
 |
| Revontulet |
 |
| Revontulet |
 |
| Ilo ja tulitus |
 |
| Hyvää uutta vuotta! |
Haltin tupa - Pihtsusjärvi - Meeko (n. 18 km)
Uuden vuoden juhlinnasta toivuttuamme pakkasimme ahkiomme ja lähdimme jälleen hiihtämään. Sää oli pienestä viimasta huolimatta varsin miellyttävä ja hiihtelimme rauhallista tahtia alamäkeen kohti Pihtsusjärveä. Luisto suksien pohjassa ei ollut mikään erityisen hyvä, mutta en voi väittää erikoisemmin urakoineenikaan. Päätimme tällä kertaa hiihtää kesäreittiä mukaillen ja jättää visiitin poliisiasemalle välistä. Pihtsuskönkään ohitettuamme keli alkoi jälleen näkyvyyden muodossa heikkenemään, mutta koska reitti tällä kohtaa on kuitenkin hyvin selkeä, niin mitään suunnistusvaikeuksia ei päässyt syntymään. Hiihtelimme löytämäämme kelkkauraa miltei Meekon varaustuvalle saakka. Tuvalla toistimme jälleen tutut rutiinimme, eikä ahkoiden pysähtymisestä tuvan pihaan ollut kulunut varmaan 20 minuuttiakaan, kun kaminassa humisi tuli ja nautiskelimme ensimmäisiä rommikaakaoitamme.
Meeko - Kuonarjoki (n. 10 km)
Viides hiihtopäivä alkoi pitkällä nousulla Meekon jontkasta. Ylitimme jälleen saman sillan kuin tullessamme, mutta tällä kertaa sukset jalassa ahkion yli vetäen. Etsimme miellyttävää nousuprofiilia, joka olisi suksiemme karvojen pidon puitteissa sekä samalla riittävän luminen. Päädyimme lopulta kiertämään vasemman kautta. Koko päivä oli varsin tapahtumaköyhä. Hiihdimme käytännössä koko matkan Kuonarjoelle enemmän tai vähemmän valkoisessa. Hiihtäminen kärjessä oli mielenkiintoista, sillä löytämämme ladunpohjan seuraaminen oli toisinaan miltei mahdotonta. Latu vain kerta kaikkiaan hävisi näkyvistä valkoiseen suttuun. Löysimme Kuonarjoen tuvan sumun keskeltä vaikeuksitta ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme jäädä pitämään säätä sinne yhdeksi yöksi. Alkuperäinen suunnitelmamme oli hiihtää Saarijärvelle, jotta olisimme hyvissä iskuasemissa kohti Kilpisjärveä.
 |
| Makkarapannu |
Kuonarjoki - Saarijärvi - Kilpisjärvi (n. 20 km)
Viimeinen hiihtopäivä alkoi edelleen valkoisena. Kuonarilta lähtiessämme valitsimme hiihtävämme talvireittiä, koska olimme tulomatkalla valinneet kesäreitin. Vallitsevat olosuhteet eivät kannustaneet laskemaan viimeistä laskua (jonka varrella oli useampi jontka) huonossa näkyvyydessä. Talvireitti vaikutti huomattavasti kesäreittiä helpommalta, nousua ei ollut juuri lainkaan ja lopussa oli loivahkoa laskua ennen viimeisiä kilometrejä Saarijärven tuvalle. Matka taittui jälleen kerran vauhdikkaasti varsin miellyttävässä säässä ja valkoinen seinäkin häipyi vähitellen hiihtäessämme kohti Saarijärven tupaa, jossa vaihdoimme kuulumiset poromiesten kanssa. He kertoivat, että vasta viime vuosina ihmisten määrä tähän aikaan vuodesta on lisääntynyt. Aikaisemmin tunturissa ei käytännössä ollut ketään. Poroja ei tällä kertaa näkynyt. Porokoira kylläkin.
 |
| Tauolla loppumatkasta |
 |
| Kelkkakoira Saarijärvellä |
 |
| Kohti Kilpisjärveä |
 |
| Kohti Kilpisjärveä |
 |
| Saana |
 |
| Maalissa |
Saavutimme Kilpisjärven hyvissä ajoin ennen pimeää. Olimme päättäneet matkalla jäävämme Kilpisjärvelle ainakin yhdeksi yöksi. Onnistuimme varaamaan majoituksen Kilpisjärven Tunturituvista. Päästyämme Luontokeskuksen parkkipaikalle, pakkasimme auton ja kävimme viemässä avaimet Tulliin. Ilmoittauduimme samalla palanneeksi tunturista. Poikkesimme Kilpishallissa ostamassa ruokatarvikkeita. Luvassa oli kamojen huoltoa, saunomista ja hampurilaisiltamat. Voin suositella erittäin lämpimästi Kilpisjärven Tunturitupia. Erinomaisen siistit ja tilavat mökit hyvillä varusteilla. Lahelaiselle emännälle lämpimät terveiset!
 |
| Tunturituvat |
 |
| Tunturituvat |
 |
| Tunturituvat |
 |
| Ja kamalaatikko |
 |
| Pikkunälkään |
 |
| Dinnering |
 |
| Oikea kypsyys on tärkeä |
Havaintoja
Olin itse asiassa ensimmäistä kertaa talvisella hiihtovaelluksella kaamosaikaan. Hiihtäminen ja ahkion vetäminen sujuivat molemmat hyvin, eikä lihaksiakaan pakottanut vaikka liikeradat eivät olleet entuudestaan tuttuja. Kossulta lainaamani tunturisukset, monot, karvat ja ahkio (valjaineen ja aisoineen) toimivat kaikki moitteetta. 120 kilometrin hiihto oli juuri sopivasti mitoitettu. Kiristämisen varaa olisi ollut vielä reilusti. Tupien käyttäminen yöpymiseen tekee vaelluksesta oikeastaan ihan luksusta. Suunnistaminen ja eteneminen kaikissa sää- ja valaistusolosuhteissa ei nykyaikaisilla varusteilla ole erityisen haastavaa. Yllätyin siitä, kuinka paljon ihmisiä oli loppujen lopuksi liikkeellä tähän aikaan vuodesta. Joku tiesi kertoa, että Saarijärvellä olisi kirjassa ollut miltei 50 nimeä. Tiedä sitten olivatko kaikki liikkeellä samaan aikaan kanssamme, mutta yksin ei ainakaan tarvinnut olla.
Ensimmäinen hiihtovaellukseni jäi mieleen erityisen positiivisena kokemuksena ja sytytti samalla halun päästä kokemaan arktinen hiihtovaellus tulevina vuosina. Hiihtäminen ja ahkion vetäminen ovat yksinkertaista ja oikeastaan yksinäistäkin puuhaa. Tuuli, suksien ja ahkion rahina hankea vasten tyrehdyttää keskustelun tehokkaasti. Edellä lipuvan ahkion ja maisemien seuraaminen on terapeuttista. Samalla on aikaa olla omien ajatuksiensa kanssa, vaikka porukalla ollaankin liikenteessä. Taukoja pidettiin 50 minuutin välein ja ne kestivät juuri sen aikaa, ettei kenellekään ehtinyt tulla kylmä. Rutiinit toistuvat päivästä toiseen, joskin tämä vaellus oli niin leppoisa, ettei mistään kovin äärimmäisestä kokemuksesta ollut kysymys.
Eniten oppimista on oikeiden varusteiden ja vaatetuksen löytämisessä. Teltassa majoittumista varten meillä oli mukana keitin- ja tarvikelaatikko. Ahkiot olivat kevyitä ja helposti vedettäviä. Monoina käytimme Sorelin huovilla eristettyjä nahkaisia hiihtomonoja, jotka ainakin itselläni toimivat erinomaisesti. Tavarat olin pakannut kuivasäkkeihin, jotka sitten heittelin ahkioon. Teltta kulki koko matkan ahkion päälle rullattuna. Päivän aikana käytettävät tavarat (untuvaliivi, toiset hanskat, juomat ja välipalat) asetin ahkion etuosaan helposti saataville. Jokaisella tauolla niille on kuitenkin käyttöä ja ylimääräinen kaivaminen on turhauttavaa. Vaatetuksena käytin pääosan ajasta merinovillaisia alusasuja (verkko alla ja tarvittaessa Ruskovilla siihen päälle). Ulkokerroksena käytin varsin ohuita softshellejä, jotka saattavat kovemmalla tuulella olla liian kevyet. Tarvittaessa pidin untuvaliiviä valjaiden päällä. Itselleni lämmönsäätely on kohtuullisen helppoa avaamalla kainalotuuletuksia, takin vetoketjua tai paljastamalla otsa päähineen alta. Sormeni näyttivät palelevan varsin helposti, joten en halunnut hiihtää ilman hanskoja. Täydellisen vaatetuksen etsiminen tietenkin jatkuu ikuisesti.
Tällä kertaa olosuhteet suosivat reissuamme ja saimme nauttia monipuolisista sää- ja valaistusolosuhteista vaelluksen aikana. Käsivarren alueella tupien (ja ihmisten) määrä on niin suuri, että niitä hyödyntämällä vaelluksesta tulee varsin leppoista. Reilun viikon vaelluksen tavarat kulkevat kevyesti ahkiossa ja kaikkea mukavuustarvikettakin voi pakata mukaan. Ruuan suhteen emme tinkineet, en syönyt koko reissun aikana yhtään kuivamuonaa. Talvella on helppo kuljettaa mukana lähes kaikkia mahdollisia ruoka-aineita. Ainoastaan vihannekset ja hedelmät ovat tuoreina alttiita pakkaselle. Tuvissa on erinomaiset kokkausmahdollisuudet, joten vain mielikuvitus on käytännössä rajana. Kalorien määrää ei tälle reissulle laskettu, mutta pidemmillä vaelluksilla kalorimäärää tulee reissun edetessä säännöllisesti nostaa. Tästä syystä kannattaa suosia kaikkia sellaisia ruoka-aineita, joissa on vähintään 500 kcal / 100 g.
Lähden varmasti tulevaisuudessakin hiihtovaeltamaan. Kokonaisvaltaisesti onnistunut reissu jäi niin positiivisena kokemuksena mieleen, että sitä kelpaa muistella vielä pitkään.
