20120709

Koltaluokta-Golddajärvi-Gappohytta-Barras-Pältsastugan-Koltaluokta


Kävimmä Käsivarressa.


Hyökkäsimme tien päälle heti juhannuksen mentyä ohitsemme. Reilun tuhannen kilometrin ajomatka on tietenkin aina miellyttävä. Etenkin tällä kertaa, sillä olisimmehan pääsevät käyskentelemään semi-erämaahan Suomen, Ruotsin ja Norjan Lappiin. Ajomatka oli etukäteissuunnittelulla rytmitetty siten, että ensimmän, viimeinen ja ainoa pysähdys tapahtuu Ylitorniossa. Näin saa kätevästi pitkästäkin matkasta kaksi lyhyempää. Olen nimittäin erittäin kyllästynyt ammattimaiseen autoiluun. Ja Jämsästä ostettuun karavaanarimusiikkiin kyllästyin vähän myöhemmin. Siirtymä sujuikin varsin kivuttomasti ja pian olimmekin jo Kilpisjärvellä. En ole koskaan aikaisemmin käynyt siellä, mutta nyt kävin.


Päästyämme perille, kävimme ensin luontokeskuksessa hakemassa yleisen informaation. Palvelu oli ystävällistä ja perusteellista. Jatkoimme tämän jälkeen tekemään reittisuunnitelmaa Retkikeskukselle, jonne sen myös jätimme.

Onneksemme kellon viisarit olivat tässä vaiheessa asettuneet siten, että ehdimme vielä tehdä viimeiset hätäpakkaukset (uusi pakkaus) sekä tuoreiden (tai tuoreempien) eväiden täydennyksen, ennen Malla-laivan päivän viimeistä lähtöä (1800). Sen verran kiire kuitenkin tuli, että taskuihin jäi paljonkin ylimääräistä tavaraa. Tämä tietenkin aluksi harmitti hiukan, sillä tarpeeton on tarpeetonta myös silloin kun sitä ei tarvitse.


Sää lähtöhetkellämme oli aavistuksen kostea, mutta Norjan suunnasta kajasti kuitenkin lupaavan sininen taivas. Ehkä onni olisi myötäinen tällä kertaa. Laivamatka sujui muutoin mukavasti kapteenin kanssa jutustellessa. Hiljaista oli kuulemma ollut vielä alkukesästä. Jäät olivat sentään Kilpisjärvestä lähteneet, eikä luntakaan näyttänyt satavan. Itikat. Niitä ei ole. Huomasimme tämän vasta päästyämme vastarannalle, sillä todentotta, ei ensimmäistäkään lentävää kiusankappaletta. Missään.



Alkuperäinen suunnitelmamme oli porhaltaa illan aikan Goldahyttalle ja viettää ensimmäinen yö jossain majan lähimaastossa. Kapteenin suosituksesta päätimme kuitenkin kulkea Golddajärven eteläpuolta kohti reittiä. Pistäydyimme nopeasti vilkaisemassa kolmen valtakunnan rajapyykin, mutta emme tällä kertaa viitsineet edes käydä sillalla, vaan tyydyimme ihailemaan keltaista betonimöykkyä turvallisen etäisyyden päästä. Pian tämän jälkeen olimmekin Norjassa.



Jatkoimme mönkkäriuraa eteenpäin kunnes lopulta kuvittelimme päätyneemme umpikujaan runsaahkon kosteuden vuoksi. Koska sopivaa leiripaikkaa veden äärestä oli siis hyvin tarjolla, niin päätimme jäädä niille sijoillemme pystyttelemään telttaa. Kävimme toki leiriytymisen, kaivautumisen ja huollon jälkeen tutkimassa seuraavan päivän reittiä. Ja kas, ensimmäinen arviomme veden määrästä oli rajusti ylimitoitettu. Näin ollen saatoimme mennä lepäämään hyvillä mielin. Nukahtelimme omiin tahteihimme yöttömän yön auringon paahtaessa täydeltä taivaalta.


Seuraavana aamuna heräsimme kun heräsimme. Varsinaista kiirettä ei ollut. Eikä pahemmin sitä aikatauluakaan. Kunhan nyt päivän aikana päästään sen verran eteenpäin, ettei edellinen leiripaikka enää näy. Sää oli mitä parhain. Aurinko paisteli sopivalla säteilyintensiteetillä ja tuuli tuuli hyvin verkkaisesti. Ja itikat jatkoivat loistavaa poissaoloaan. Tavoitteenamme oli löytää polkulle joka kuljettaisi meidät jonnekin Gappohyttan tuntumaan. Aamupalaksi nautittujen kanamunien ja pekonin voimalla aloitimme taivalluksemme. Matka eteni sopivan vauhdikkaasti ja verkkaisesti. Tässä vaiheessa emme tosin tienneet, että tulemme missaamaan tavoittelemamme polun. Näin ollen päivästä muodostui aavistuksen suunniteltua raskaampi. Kahdestakin syystä. Maaperä oli varsin vettynyttä, kivistä sekä kumpuilevaa. Kolmatta syytä en muista. Luin karttaa ihan täysiä ja suuntamme oli kaiken aikaa täysin oikea, mutta polkua ei vaan löytynyt. Kaikkea muuta siltä väliltä kuitenkin.



Päivän kääntyessä iltaa tapahtui kuitenkin sellainen ihme, että etemme tupsahti melkoinen kanjoni. Ylittäminen ei tullut kyseeseen. Näin ollen jatkoimme kanjonin (=puro) suuntaisesti ja lopulta päädyimme koko päivän metsästämällemme polulle. Hienoa. Paitsi, että sitten piti taas leiriytyä ja olla yötä. Sää edelleen mitä parhain ja mahtavin. Samoin kuin maisematkin. Olipa hyvää yötä taas kerran.





Aamutoimien jälkeen matka jatkui maisemoja ihaillen kohti Gappohyttania. Päästyämme mestoille havaitsimme isännöitsijän olevan paikalla, joten pääsimme kurkistamaan tähän luksusluokan mökkiin. Itsehän emme olleet avaimia etukäteen hakeneet, koska suunnitelma oli niin vahva teltan sisään rakennettu. Edelleenkin hienon sään vallitessa käänsimme nenämme tuuleen ja marssimme kohti Barrasta. Päätöksenä oli asettaa teltta pystyy jonnenkin alarinteille, veden läheisyyteen. Näin myös menettelimme ja kalliolle kukkulalle nousi oranssi maja. Vieressä humisi puro ja siinä saattoi joku käydä peseytymässäkin.



Teimme pikaisen tilannearvion leirissä ja päätimme valmistaa runsaan päivällisen, ottaa nokkaunet ja lähteä sen jälkeen nousemaan kohti Barraksen huippua. Gappolla tapaamamme isännöitsijä nimittäin tiesi kertoa, että seuraavana aamuna ei sään puolesta hyvä heilu. Näin ollen starttasimme kohti kukkulaa 1900 aikoihin. Ylämäkeähän siinä oli pirusti ja märkää sekä epätasaistakin. Barraksen alarinne osoittautui kuitenkin osalle matkalaisista vähän liian huimaavaksi kokemukseksi ja vauhti muuttui sen verran hitaaksi, että lopulta oli suoritettava takaisinkääntyminen. Päätös olikin varmasti ihan hyvä sillä viileäkin oli. Olimme takaisin teltalla joskus 2300 aikaan. Hyvä niin ja eikun nukkumaan JalluKaakaon jälkeen. Olipa se muuten hyvää. Taas.



Aamulla 0600 alkoi vesisade ja maisema meni piiloon miltei kokonaan. Onneksi suunnan pystyi vielä määrittelemään visuaalisesti, joten päätimme jatkaa VFR-suunnitelman mukaan. Kamat tosin pakattiin vuorotellen sateensuojassa ja sisäteltta samoin ulkoteltan suojassa. Säästä huolimatta kävimme urhoollisesti matkaan kohti Gappoa. Ties monennenko kerran. Vettä satoi enimmäkseen vaakasuoraan ja jonkun verran myös maasta kohti taivasti. Jälleen kerran saattoi havaita kuinka hyvin se Texin Gore oikein hengittää. Ihan helvetin huonosti, ei ollenkaan. Erittäin epämiellyttävä kangas. Pitää kosteuden sekä sisällä, että ulkona.


Gappolla söimme hyisen lounaan ja huomasimme samalla, että sää osoittaa kirkastumisen merkkejä. Ulkotelttakin saatiin tuulessa kuivattua melkein kokonaan sateen tauottua. Joku oli sitä mieltä, että olisi todellakin pitänyt olla se avain tupaan. Mutta eihän sitä mihinkään olisi kuitenkaan tarvittu, sillä mehän olimme menossa ilman passia rajan yli Ruotsiin.



Taival Gappolta Pältsanille kulkee erityisen komeissa maisemissa sekin. Kiinan muuria muistuttavaa harjannetta riittää lähes silmänkantamattomiin. Vettä ei niinkään mitenkään erityisen paljon. Taivalta Gappolta kertyy noin 11 kilometriä, joten päästyämme tuvalle, oma trippimittarimme näytti suunnilleen 15 kilometriä. Sopiva taival puoliksi sateiselle päivälle, joka kuitenkin myöhemmin muuttui oikein kauniiksi ja hienoksi. Tällä pätkällä näytti jo hetken, että joudumme kahlaamaan yhden ylityksen verran, mutta sitkeys palkitsi sitkeän ja sopiva ylityskohta löytyikin lopulta. Vähänhan siinä sitten yksi jalka kävi vähän turhan syvällä, mutta vahinkoa ei kuitenkaan päässyt syntymään.



Mukavan isännän ja käteisen yhteisvaikutuksesta pääsimme pesemään isoimmat loat kehoistamme saunaan. Ei maksanut kuin reilu parisataa. Eikä tarvinut edes itse tehdä puita tai lämmittää kyseistä laitosta. Itse vähän protestoin kyseistä toimintaa vastaan, en siis niinkään vaivannäköä, vaan enemmänkin saunaa. Tuntuu jotenkin, että reissu on saatettu päätökseensä kun puhdistautuu. Saunan jälkeen söimme ihan liikaa ja vielä lisäksi lettuja mansikkahillolla ja kermavaahdolla. Tuli ihan jumalaton ä-h-k-y. Havaitsimme lisäksi ensimmäiset hyttyset. Eivät olleet kuitenkaan kovin vihaisia.




Hyvien unien päätyttyä ruokailimme aamupalat ja lähdimme lyhyelle kävelylle läheisille komeille putouksille. Tuntureiden kohotessa horisontissa ja kosken kohitessa kosteutta lennättäen, oli komea olla. Muttei kuitenkaan niin komea, ettemme olisi malttaneet lähteä taivalta taittamaan. Heitimme heipat tupaisännälle ja painuimme kohti ylös nousevaa mäkeä. Sää oli erittäinkin kuuma tähän aikaan päivästä. Kello oli siis jo iltapäivän puolella. Etenimme määrätietoisesti kunnes alkoi huikoa ja pysähdyimme syömään kevyen lounaan. Sitten alkoi sataa. Sateita tuli muutama kappale kuuroluonteisena mallina ja Tex hiosti kivesten lisäksi ihan joka paikkaa. Hikisinä ohitimme ilmeisesti ulkomaalaisen (kun ulkomailla kerran olimme) seurueen, joka melkoisella varmuudella oli tullut mestoille helikopterilla, jonka ääneen olimme hetkeä aiemmin kuulleet. Oli nimittäin sen verran massiivinen koto pystyssä kairassa. Tai mitä se nyt sitten on.




Myöhäisestä startista johtuen nykäisimme ainoastaan seitsemän noinkilometriä ja pystytimme teltan hyvällä, eli kovalla kiireella. Ja sitten alkoi sade. Ja ukkonen. Kylläpä oli kuitenkin kiva tsillata teltassa kun tuulen puolella oli suojaava kallio, ympärillä luonnolliset ojat ja muu maisema vähän alempana. Jälleen kerran reilusti ruokaa ja vähän JalluKaakaota. Kylläpä taas oli kivimpeä katsella kun eräs pariskunta painoi kaatosateessa ja ukkosessa menemään kohti Pältsani joskus kymmenen aikaan illalla.


Aamu oli suttuinen ja sumuinen. Ja vähän sateinenkin. Onneksemme saimme kuitenkin pakata tavaramme sateettomassa ilmassa. Matkaa Koltaluoktaan oli jäljellä jokunen seitsemän kilometriä, joten emme pitäneet pienintäkään kiirettä. Edellisenä päivänä kipeäksi äitynyt polvikin oli jo parempi. Toki siihen aamulla laitettiin rajusti sidettä. Lähestyessämme Koltaluoktaa arvelimme hyökkäävämme neljältä lähtevään Mallaan. Tämä johtikin siihen tilanteeseen, että juoksin etukomennuskuntana viimeiset pari kilometriä ja ehdin paikalle juuri ennne neljää. Totuushan kuitenkin oli se, että laiva lähti vasta 1630. Näin jouduimme päivää suunniteltua aikaisemmin sivistukseen. Perimmäinen syy tähän oli se, että Rostalle menevää reittiä väitettiin lähes kulkukelvottomaksi, joten skippasimme sen kokonaan. Itikat olivat muuten poissaollessamme intoutuneet eloon.


Kilpisjärvelle päästyämme saimme onneksemme majoituksen Kilpisjärven Lomakeskuksesta, jonne meillä alunperinkin oli varaus. Mutta vasta seuraavana päivänä. Tilaa oli niukasti, joten saimme majoitteeksemme aivan uskomattoman siistin kodan. Jonne olisi kyllä mahtunut vaikka kymmenenkin ihmistä. Tuttu stoori tämän jälkeen. Räjäytä kaikki kamat kuivumaan, käy saunassa, mene syömään ja ota pari kaljaa. Koska kodassa ei kuitenkaan suihkua ollut, niin kävimme karavaanareiden saunassa, joka oli siis ilmainen. Mutta what the fukkia? Suihkut maksoivat euron minuutti. Tai kaksi euroa neljä minuuttia. En ole koskaan tuollaistakaan nähnyt. Kun en ole mikään karavaanari. Nestekaasun hinnoista emme kuitenkaan päässeet keskustelemaan.




Kotailun jälkeisenä aamuna söimme, muutimme ja lähdimme paukuttamaan kohti Saanan huippua. Mukava pikku pyrähdys. Sää oli enemmän kuin tuulinen ja laella sai oikeasti jo vähän keskittyä pystyssä pysymiseen kovimpien puuskien aikana. Pysytyttiin kuitenkin. Pystyssä. Ja taas saunaan, syömään, juomaan ja nukkumaan. Aamulla lähdimmekin jälleen ajamaan kohti Ylitorniota. Haaparannan kautta tietenkin. Pitäähän sitä Nuuskakairan tukussa käydä aina mennen tullen. Ja miksei useamminkin.




Yhden mukavan pysähdyksen jälkeen päädyimme Laukaan kautta kotiimme ja olimme tyytyväisiä siihen, että ajoimme 2200 kilometriä päästäksemme kävelemään muutaman kymmenen kilometriä, se jos joku on luonnonystävän teko!

Muutamia yleisiä havaintoja:

-Netistä löytyy kaikki tarvittava info ja se pitää hyvin paikkaansa.
-Etelä-Suomesta Pohjois-Suomeen on pitkähkö matka.
-Käsivarren tiellä on paikoin melko tajunnanräjäyttäviä routavaurioja.
-Luontokeskukselta saa hyvän informaation olosuhteista ja käytänteistä.
-Retkikeskukselta saa hyvin ruokaa ja sinne voi jättää reittisuunnitelman.
-Kilpisjärveltä voi tehdä tuoretuotteiden paikallishankinnat. Pakkauskokoja rajoitetusti.
-Pankkiautomaattia Kilpisjärvellä ei näyttänyt olevan.
-Malla pitää maksaa käteisellä. Meno-paluu 25€/lärvi (2012).
-Malla kulkee jos kulkee 1000, 1400 ja 1800 ja takaisin 1130, 1630 ja 2030 (kaikki ajat ovat noin aikoja, etenkin takaisinpäin).
-Norjan tupien avaimet pitää hakea tullista etukäteen. Maksaa sitten kun tulee takaisin (pantti pitää kuitenkin jättää). Erittäin hieno mökki.
-Myös tupien vessat on lukittu.
-Pältsanin majalla on sesonkiaikoina majaisäntä, pankkikortti käy maksusta. Hieno maja ja hyvä sauna. Yöpymishinnat kuitenkin hotellitasoa.
-Suomi-Norja-Ruotsi on kaunis maa.
-Reitillä ei ollut juurikaan ketään muita. Kyseessä kesä-heinäkuun vaihde.
-Säät suosivat ja itikoita ilmestyi vasta paluuvaiheessa.
-Ei kannata kiirehtiä.
-Kahlaamaan ei tällä kertaa joutunut kertaakaan, lunta oli vielä monin paikoin.
-Vettä ei kannata viedä mukanaan eikä kantaa litraa enempää.
-Fjällkartan DB1 on erinomainen tuolle alueelle.
-Ruokaa oli vähän liikaa mukana, ei tuolla näköjään sitten vaan kuluta niin paljoa.
-Hanwagin Trapperit toimivat koko matkan erinomaisesti, vesi pysyi ulkopuolella vaikka märkää oli.
-MSR:n Whisperlite Universal on erinomainen keitin, kaasua meni kahdella (ei yhteisiä ruokia) juuri yli yksi iso kanisteri. (Ei paljon säästelty!)
-Mountain Hardwearin Phantom 32 -makuupussi on suorastaan loistava. Painaa vähän yli puoli kiloa, pakkautuu tarvittaessa Pringles-tuubiin ja on erinomaisen lämmin.
-Lähden toistekin.

Reitti pääpiirteissään.





2 kommenttia:

Teuvo Vehkalahti kirjoitti...

Teuvon kuva Noormarkusta kävi täällä
www.ttvehkalahti.blogspot.com

Anonyymi kirjoitti...

MOI
kirjoittelehan lisää!