20110126

Archive "Controlling Crowds - Controlling Crowds part.IV"




Uuden vuoden Lapin reissulla minulle esiteltiin varsin mainio video. Kyseessä oli norjalaisen Skydancers -nimisen teamin tekemä koonnos omasta laskuvarjollahyppäystoiminnastaan. Videon näyttävyyden ja harmonisuuden lisäksi mielee tarttui siinä käytetty musiikki. Erityisen huomionvarastajan rooliin hyppäsi hypnoottinen Archiven esittämän kappaleen "Controlling Crowds" kappaleen pätkä. En ollut koskaan aikaisemmin kuullutkaan koko ryhmittymästä, joten päätin korjata tilanteen ja ottaa yhtyeen musiikin haltuun. Youtuben ja Internetin ystävällisellä avustuksella pääsin raapaisemaan pintaa ja tästä kokeilusta rohkaistuneena päätin marssia levykauppaan tekemään hankintoja. Mutta kuinkas sitten kävikään; yhtään levyä ei hyllyistä löytynyt. Tämän seurauksena laitoin "Controlling Crowds - Controlling Crowds patr.IV" -tupla-albumin tilaukseen.

Archive on lontoolainen, trip-hoppia, electronicaa ja vaihtoehtoista rokkia yhdistelevä ryhmittymä. Orkesteri on tähän mennessä julkaissut seitsemän levyä ja se on perustettu vuonna 1994. Musiikillisesti Archive tarjoilee varsin laaja-alaisia kokemuksia. Dynamiikan vaihtelut ovat ajoittain suuria ja musiikillinen ilmaisu todellakin vaihtelee elektronisen ja orgaanisen välillä. Huoli pois; tämä kaikki mahtuu kyllä hyvin yhtyeen viitekehyksiin, eikä näin ollen aiheuta varsinaista kaaoksen tuntua. Paitsi silloin kun se on tarpeellista. Ihailtava suoritus, etenkin kun kysymyksessä on yhtye jonka line uppiin kuuluu 11 ihmistä.

"Controlling Crowds - Controlling Crowds part.IV" on yhtyeen tuorein (2009/2010) julkaisu. Itse asiassa kyseessä on kaksi erillistä albumia, jotka tässä versiossa on niputettu yhteen. "Controlling Crowds" pitää sisällään osat I-III ja part.IV luonnolisesti osan IV. Molemmat albumit ovat varsin tasapainoisia kokonaisuuksia ja olen varsin yllättynyt, ettei yhtye ole saavuttanut suurempaa (ainakin eurooppalaista) suosiota. Archive onnnistuu operoimaan laajalla kentällä varsin tasapainoisesti. Yhtyeelle ei tuota ongelmia siirtyä sujuvasti herkistä pianolla ilmaistuista tunnelmista rajumpaan elektroniseen soitantaan. Lukuisia instrumentteja yhdistellään myös sujuvasti toisiinsa ja leimallinen trip-hopahtava yleisilme on kaiken aikaa läsnä. Soisin Archivelle laajempaa tunnettuutta ennen kaikkea yhtyeen erinomaisen ja omaperäisen musiikin vuoksi.

9/10

3 kommenttia:

Mirka kirjoitti...

Hei, törmäsin mielettömien mutkien kautta blogiisi ja aloin kuunnella tätä biisiä sekä muita bändin helmiä. Aivan mieletön löytö! Kiitos tästä! :)

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!
En löytänyt blogista sähköpostiosoitettasi, mutta toivottavasti kontaktointi onnistuu näinkin.

Eli...
Järjestämme matkailun blogi-illan Helsingissä keskiviikkona 16.3.2011 klo 17-20. Mukana merkittäviä matkailualan yrityksiä kartoittamassa yhteistyömahdollisuuksia blogaajien kanssa. Tarjoamme myös lämpimän aterian virvokkeineen ja vinkkejä blogin kävijämäärien nostoon tehokkaan hakukoneoptimoinnin keinoin. Rajattu määrä osallistujia, joten toimithan nopeasti. Vain matkablogaajille! Ilmoittautumiset ja lisätiedot: noora.herzi@aemedia.com

T. Sirpa Hentunen
Digital Media Buyer
Aegis Media Finland

Otus kirjoitti...

Täältä saa aina takuuvarmat ja toimivat musiikkivinkit.