20101113

Magenta Skycode "Relief"

Jori Sjöroos on onnistunut menestymään 2000 -luvulla varsin monilla rintamilla. Kaupallisesti vähemmälle huomiolle jäänyt Magenta Skycode on kenties Sjöroosin projekteista se kaikkein ylväin. Magenta Skycode avasi pelin upealla debyytillään "IIIII" vuonna 2006. Neljässä vuodessa Sjöroos on ehtinyt kynäilemään PMMP:n kaksikolle lukuisan määrän menestystä sekä tuottamaan Ismo Alangon ja Teho Majamäen "Blanco Spirituals" -levyn. Magentan uutta albumia on tässä välissä ehditty odottaa jo varsin kiivaasti ja odotukset ovat vuosien aikana (hienon debyytin jälkeen) kohonneet pilviin. Mitä "Relief" mahtaakaan tarjota?

Ensimmäisen kuuntelun jälkeen mieli on melkoisen tyhjä. Odotetut tarttumapinnat tuntuvat yhden kuuntelun perusteella olevan vähissä. Levy ikään kuin solahtaa ohi. Hämmentynyt kuulija jää pohdiskelemaan seuraavaa siirtoaan ja päättää aloitta kaiken alusta. Ja kas, vähitellen kasvaa tämäkin albumi varsin uljaisiin mittoihin. Voisin veikata, että "Relief" on Sjöroosia kaikkein omimillaan. Aitona ja juuri sellaisena kuin mies musiikin haluaa kuulla. Eteeriset ja ajoittain etäisetkin tunnelmat. Melodiat, ja vielä kerran melodiat. Lopulta on vaikea sanoa mikä tekee Magenta Skycoden uusimmasta niin erinomaisen hienon albumin. Ehkä kokonaisuus ratkaisee jälleen kerran. Kaunis ja eteerinen ovat kenties parhaat termit kuvaamaan tätä levyä. Sen pauloihin jouduttuaan on jo miltei mahdotonta päästää irti. (Voin paljastaa vielä sen verran, että kirjoittaessani tätä soittimesta tulvii "Relief" ja on suorastaan vaikeaa jättää musiikkia soimaan ainoastaan taka-alalle.)

10/10

Ei kommentteja: