20100614

Alppikiipeilyä Sveitsissä 31.5.-10.6.2010, osa I


Otsikko saattaa tässä yhteydessä olla vähän harhaanjohtava, mutta mukava reissu oli kuitenkin omaan henkilökohtaiseen suosikkimaahani. Suomen lisäksi siis tietenkin. Alunperin matkaan oli tarkoitus lähteä vähän suuremmallakin porukalla, mutta niin vaan kerran menoja ilmaantui yhdelle jos toisellekin ja lopulta pakkasimme tavaramme Mikon kanssa kahdestaan. Reissua muotoiltiin pitkin kevättä ja vaikkakin aikainen ajankohta tiedettiin pieneksi riskiksi, olivat uutiset lumien sulamisesta vielä 2-3 viikkoa ennen reissua rohkaisevia ja matkaan kannustavia. Tiedossa oli myös se, että perusturistit eivät varmastikaan olisi tukkimassa tietä missään matkan vaiheessa. Periaatteellisena ratkaisuna päätettiin lähtökohtaisesti yöpyä teltassa ja käyttää paikallisia leirintäalueita tähän tarkoitukseen. Aikaa matkaan varattiin 31.5.-10.6.2010.

Lennot varasimme Air Balticilta ja niihin hupeni reilu 200 euroa henkeä kohden. Reitti kulki Riikan kautta niin kuin kaikki muutkin kyseisen yhtiön lennot lähtökohtaisesti kulkevat. Tavaraa sai ottaa mukaan yhteensä 28 kiloa siten, että 20kg ruumaan ja 8kg putkeen. Näillä perusteilla mukaanotettavat tavarat punnittiin ja tasattiin reissaajien kesken. Mittauksen osoittautuivat kohtuullisen tarkoiksi ja muutama ylimääräinen kilo jäi vielä käytettäväksi. Lopullinen tavaraluettelo julkaistaan tämän kertomuksen kakkososan koonnoksessa, jossa on muitakin vinkkejä ja hintatietoja matkan varrelta.

Heti alkumeteristä kohtasimme muutamien pieniä vastoinkäymisiä, sillä Helsinki-Vantaalla oli maanantaina aamutuimaan töissä ainoastaan yksi check in -virkailija ja tämä tarkoitti sitä, että kahden tunninkaan jonottaminen ei riittänyt normaaliin portille ehtimiseen. Käsittämätöntä toimintaan. Helsinki-Vantaalla on taas kerran pitkä matka kansainvälisen tason lentokentäksi. Lopulta, virkailijan soitettua portille, pääsimme rynnistämään koneelle ohittaen mielettömän jonon turvatarkastuksessa. Portilla saimme kuitenkin kuulla, että lento on myöhässä ainakin tunnin teknisen vian vuoksi. Tuon ajan odoteltuamme selvisi, että koko lento on peruttu ja näin suuntasimmekin hakemaan tavaroitamme hihnalta. Mikko arveli rinkankin jo hukkuneen tässä välissä ja kas kummaa, näin oli todellakin päässyt käymään. Selvittelyiden päätteeksi tavarat löytyivät ja meidät selvitettiin Finnairin suoralle lennolle Zurichiin. Aikataulusta olimme tässä vaiheessa myöhässä noin kuusi tuntia. Menimme suosiolla ottamaan arskaa ja suorittamaan ensimmäisen valloituksemme tällä reissulla.


Päästyämme lopulta Zurichiin 1900 aikoihin odottelimme matkatavaramme ja suuntasimme autovuokraamoon tavoitteena suoritua mahdollisimman pikaisesti tien päälle kohti Interlakenia. Toimitus vuokraamossa sujuikin kohtuullisen nopeasti ja suuntasimme 1.2 litraisella moottorilla varustetun Citroenin kohti etelään. Pienten alkukankeuksien jälkeen pääsimme sinuiksi navigaattorin sielunelämän kanssa (koska kyseinen laite oli ensimmäistä kertaa ulkomailla) alkoivat suunnat hahmottua ja matka taittua. Painelimme suuremmitta tauoitta Interlakeniin etsimään alustaa teltallemme. Navigaattorin ajantasaisuus jäi hivenen arveluttamaan, sillä sen verran pitkään haeskelimme leirintäalueita. Löydettyämme lopulta varsin asiallisen paikan painuimme muitta mutkitta nukkumaan ja heräsimme lopulta aamulla kohdataksemme varsin äkäisen leirintäalueen pitäjän, joka oli pahoittanut mielensä siitä, että emme olleet heti 0800 rekisteröitymässä. Pureskelimme aamupalaamme ja suuntasimme sen jälkeen hoitamaan muodollisuudet.

Tavoitteenamme oli päästä vielä tiistain aikana Jungfraujochille varsinaisen aiheemme pariin, mutta aikaa piti vielä käyttää tavaroiden pakkaamisen, sääennusteen selvittämiseen, ruoka- ja kaasutäydennysten tekemiseen sekä itse alueelle siirtymiseen. Interlakenista emme ihan kaikkea löytäneet, mutta saimme tavaramme pakattua ja eväät hankittua, joten suuntasimme kohti Gridelwaldia ja hankimme matkalta vielä kaasut keittimeen.


Grindelwaldissa kävimme selvittelemässä säätilannetta ja samalla Eigerin, Mönchin ja Jungfraun reittien kuntoa sekä lumitilannetta. Tiedot eivät olleet kovinkaan rohkaisevia, sillä saimme heti kohta tietää, ettei Eigerille ole mitään asiaa sen huonon kunnon vuoksi ja Jungfraujochillakin lunta olisi riittävästi. Suuntasimme hivenen allapäin kohti juna-asemaa, josta olimme jo aikaisemmin ostaneet 157 sveitsin frangin arvoiset menopaluuliput Jungfraujochille. Lipulla saa liikkua 10 päivää, kunhan ei vaan tule välillä takaisin lähtöpistettä kohti. Matkasimme siis lopulta päivä viimeisellä junalla Euroopan korkeimmalle asemalle. Sää oli matkalla kohtuulisen huono ja Eigerin pohjoisseinän jylhyys jäi tällä kertaa kokematta. Kleine Scheideggissä olimmekin ainoat ihmiset, jotka junaan nousivat.


Matka yläasemalle kestää miltei kaksi tuntia ja sen aikana on muutamia maisemapysähdyksiä sekä katsaus kohta 100 vuottaa täyttävän radan historiaan. Jungfraujochilla painelimme miltei samantien kohti jäätikköä ja loikkasimme matkalla suljetun portin yli päästäksemme tunneliin joka vie jäätikölle.


Ennen ulostautumista vaihdoimme vielä vaatetusta, sonnustauduimme jäärautoihin sekä valjaisiin. Kohtuullisen hyvän kelin vallitessa mietimme mahdollisuuksiamme ja päädyimme lopulta suuntaamaan Mönchin harjanteelle telttailemaan. Ja kuten arvata saattaa noin 3500 metrin korkeus tuntui keuhkoissa jokaisella askeleella. Olimmehan tulleet ko korkeuteen suoraan junalla ja vielä alavilta mailta. Selvitellessämme köyttä siirtymistä varten saimme huomata kuinka nopeasti keli alueella voi vaihtua; nostettuamme katseemme jaloistamme takaisin ylös oli koko maisema ympäriltämme hävinnyt pilveen.



Otimme siis arviosuunnan kohti harjannetta ja lähdimme tamppaamaan hengästyneinä kohtuulliseen hankeen.


Harjanteelle päästyämme valitsimme parhaan mahdollisen paikan teltalle ja ryhdyimme lapiohommiin. Aika ajoin kiivaaksi päässyt laipioimistahti hiipui yleensä samantien melkoiseen hengenhaukkomiseen. Rakennettuamme pienet suojamuurit teltan ympärille laittauduimme söymään ja huilalemaan teltan sisuksiin. Mikolla oli omaani huomattavasti suurempi lusikka.

Olimme jo aikaisemmin jäätiköllä todenneet, että olisi hienoa päästä kiipeämään Mönchin harjanne siten, että traversaisimme koko vuoren ja tulisimme takaisin teltalle Mönchsjochhutten kautta. Jungfraulle suunnittelimme yrittävämme mielenkiintoiselta näyttävää harjannereittiä pitkin alkaen juna-asemalta. Vasta myöhemmin selvisi, että kyseinen reitti on vaikeusasteeltaan D:tä ja sen kiipeämiseen kuluisi 7-8 tuntia. Perusreitti huipulle näytti niin pahalta, että saatoimme hylätä sen käytännössä heti ensi katsomalta.

Lepopulssin jyskyttäessä alussa vähän toistasataa tasailimme hengitystämme ja pitelimme lumisadetta pari päivää ja yötä. Telttaa kaivettiin hangesta useampi kerta päivässä, eikä tarpeilleenkaan viitsinyt ihan joka kerta lähteä edes teltan ulkopuolelle. Näin siis vietimme aikamme Mönchin harjanteella. Lopulta tulimme siihen tulokseen, että vaikka keli paranisikin, ei lumitilanne (lumivyöryriski) ihan hetkessä mahdollistaisi huiputuksia. Näin päätimme pakata leirimme ja lähdimme alas aurinkoisen sään vallitessa. Rinteet olivat kuitenkin jäätyneet ja kovettuneen lumikerroksen alla oli 30 senttiä kuulalaakerilunta. Päätös oli lopulta kohtuullisen helppo tehdä. Ja sitä lunta tuli muuten paljon. Loimme vielä viimeiset silmäykset komeisiin maisemiin ja lähdimme laskeutumaan. Ensi vuonna sitten uudelleen. Alue on kuitenkin hieno ja siitä pääsee helposti kolmelle huipulle.


Suunnitelmien muutoksesta huolimatta suuntasimme toiveikkaina kohti Zermattia ja Matterhornia. Autoiluun kului aikaa 3 tuntia, joskaan emme pitäneet mitään kiirettä ja ajelimme komean serpentiinitien kautta kohti seuraavaa määränpäätämme. Sää ajomatkan aikana oli puolipilvinen ja maastonmuodot moottorille kohtuullisen rankkoja..


Ei kommentteja: