20100412

Harjoituskausi käyntiin...


Aloitin tänään harjoituskauden tulevia kiipeilykoitoksia silmällä pitäen. Vajaan kahden kuukauden päästä nokka käännetään kohti Sveitsiä, jossa on tarkoitus yrittää valloittaa Jungfrau (4158m), Mönch (4107m), Eiger (3970m) ja Matterhorn (4478m). Lumiolosuhteet Alpeilla kesäkuun alussa ovat vielä arvoitus, mutta selviää aikanaan. Matka aloitetaan lennolla Zurichiin, josta siirrymme Jungfraujochille. Tavarat läjäytetään 3500 metrin korkeuteen, jossa samalla totutellaan korkeampaan ilmanalaan ja näin valmistaudutaan huiputuksiin. Jungfraujochilta matka jatkuu aikanaa kohti Matterhornia, joka näin ollen jätetään reissun viimeiseksi tavoitteeksi. Aikaa matkalle on varattu kaksi viikkoa.

Heinäkuussa suuntana on Bolivia ja siellä sijaitseva Sajama (6542m). Etelä-Amerikassa vierähtää vajaa kuukausi ja sinä aikana ehdimme nähdä ja kokea paljonkin, mutta palaan aiheeseen myöhemmin.

Harjoitusohjelma on rakentunut nopeasti ja ajattelematta. Tavoitteena on harjoitella monipuolisesti ja nousujohteisesti kuusi kertaa viikossa. Polvileikkauksen (sekä laiskuuskohtausten) jäljiltä olen päässyt niin huonoon kuntoon, että nyt on korkea aika tehdä asialle jotain. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, niin olen kahden viikon jälkeen infernaalisessa jumissa ja huomaan, etten taaskaan muistanut aloittaa riittävän maltillisesti, vaan syöksyin piiputtamaan itseni heti kun lupa annettiin..

Tänään kävin aamuopäivästä jumppaamassa Nääshallilla reilun tunnin mittaisen vapaaottelutreenin kaverin kanssa. Jumppa oli suunnilleen seuraavanlainen..

Alkulämmöt (kiertoharjoitteluna 2 kierrosta):

Naruhyppely (2min)
Varjonyrkkeily (2min)
Pystypaini (2min)
Kevyt rullailu matossa (6min)

Pystyottelua pariharjoitteluna pistareihin (1min työtä, 1min pistarinpitoa):
(jokaisen minuutin jälkeen lisättiin yksi lyönti)

Etukäden suora
Etukäden suora, takakäden suora
Etukäden suora, takakäden suora, etukäden koukku
Etukäden suora, takakäden suora, etukäden koukku, takakäden suora
Etukäden suora, takakäden suora, etukäden koukku, takakäden suora, etukäden maksakoukku

Sparri:

Pystysparria vaparihanskoilla 10min
Mattosparria lyönneillä 10min

Illalla kävin juoksemassa tunnin mittaisen kevyen lenkin Pyynikin mahtavissa maastoissa. Olin jo valmiiksi hullaantunut lukuisin mahdollisuuksiin. Mäkiä ja portaita riittää samoin kuin reittivaihtoehtoja. Lenkin juoksin keskisykkeellä 160 ja maksimi kävi välillä ylämäkivedoissa 185.

Loppuviikon ohjelma koostuu juoksemisesta, kiipeämisestä, kahvakuulailusta, kamppailu-urheilusta sekä mäkitreenistä reppu selässä. Kirjoittelen jatkossa vähän enemmän harjoitusten etenemisestä ja kunnon mahdollisesta kehittymsiestä. Ja ei aikaakaan kun ja kalliotkin kutsuvat kiipeämään kauden ensinousuja. Kaikella edellä mainitusta huolimatta tärkein treenimuoto tulee olemaan rankametsässä raataminen. Tätä oivallista herkkua riittääkin sopivasti koko kesän ajaksi..

Ei kommentteja: