20100107

Ulkoilua ja treeniä pikkupakkasessa

Tänään oli se päivä kun uskaltauduin ensimmäistä kertaa harjoitteeseen, jota myös harjoitteeksi voi sanoa, polvileikkauksen jälkeen. Lähdimme kaverini kanssa samoilemaan talvisiin metsiin tarkoituksenamme heittää 4-5 tunnin mittainen päivävaellus poluilla ja umpihangilla. Aamuinen pirtsakka pakkanen (-24) ei pahemmin suunnitelmia muuttanut, vaan lähimme matkaan kymmenen aikaan aamupäivällä. Suuntasimme nenämme kohti Birgitan polun polveilevia reittejä. Matkalla rämmimme läpi umpihangen, seurasimme latu-uria, lumisia teitä sekä polkuja. Oli ilahduttavaa huomata, että joku muukin oli samoja polkuja taivaltanut, sillä monilla reiteillä oli selkeä, valmiiksi tampattu, polku. Lunta on kuitenkin tuiskutellut useampanakin päivänä, joten jäljet eivät kovin vanhoja voineet olla.

Suunnitelmissamme oli siis taivaltaa kohtuullisen yhtenäisellä matkantekotavalla 3-4 tuntia, sekä käydä nimeltämainitsemattomassa kodassa tekemässä tulet ja paistamassa makkarat. Näin myös onnistuimme tekemään. Halusin tällä kertaa sisäänkävellä La Sportivan Olympus Moms -ylävuoristokenkiä ja olinkin sonnustautunut näihin kevyen askeltamisen apuvälineisiin. Miltei alusta saakka sain huomata, että valinta ei ollut paras mahdollinen. Kovilla pohjilla ja muutaman kilon lisäkuormalla ei ollut kovin positiivista vaikutusta leikkauksen jäljiltä heikkona olleeseen vasempaan jalkaani. Jouduin ajoittain oikeasti pinnistelemään päästäkseni sopivasti upottavalla alustalla (etenkin) ylämäkiä eteenpäin. Jopa umpihangessa eteneminen oli helpompaa ja kevyempää. Ensi kerralla valitsen kyllä aavistuksen verran kevyemmät jalkineet tai paremman jalan..

Pakkasesta huolimatta matkanteko oli mukavaa ja ympärillä levittäytyvä metsämaisema kaunis lumisessa puvussaan. Partaan pääsi myös kertymään melkoinen määrä jäätä matkan varrella. Voin vakuuttaa, että suomalainen talvinen metsäluonto on mahtava näky. Hiljaisuutta, välillä sähkölinjojen surinaa ja seurana kaiken aikaa mukava narske kenkien alla. Levillä pääsin lisäksi telttailemaan vähän kylmemmissä olosuhteissa ja saatoi todeta ekstratäytetyn Joutsenen pussini varsin toimivaksi, vaikka olinkin yksin kolmen hengen teltassa ilman mitään lämmittimiä.

Kaverini, joka vanhana ja nykyisenä huippusuunnistajana, etenee metsässä ja maastossa kuin maastossa kuin hirvi, piti välillä johtoa ja minä välillä perää. Kyllä saa taas setä vähän treenailla, että pääsee entiseen iskuunsa. Ja se alkoi tänään. Samantyylisiä lenkkejä on tarkoitus heittää pitkin kevättä ja välillä käydään tekemässä myös vähän pidempiä, muutaman päivän mittaisia, harjoituksia, joissa ainoana tarkoituksena on edetä mahdollisimman paljon ja mahdollisimman tasaisesti. Tavoitteena on kuitenkin vetää Alpine Pass Route kohtuullisen nopealla askeleella läpi. Tavoite muuttunee realismiksi kenties vasta ensi vuonna, johtuen lähinnä huonosta rutiinistani (=kunnosta) polviongelmien jälkeen. Kaverini sen sijaan saattaa pinkaista yhden kappaleen alppimaratoneja jo ensi kesänä.

Itse olen suunnitellut lähteäväni kiipeämään Eigerin ja Matterhornin ensi kesänä. Samalla reissulla voimme sitten kumpikin akklimatisoitua ja käydä ensin vaeltelemassa alppimaisemissa. Ja koska en omaa vielä mitään kummoista kiipeilyrutiinia, niin kuntoa kohotetaan koko kevät ja matkalle yritetään houkutella itseäni aavistuksen pätevämpi kaveri.. Emmekä suinkaan ole säntäämässä norteille. Ne saavat odottaa vielä muutaman vuoden. Näin.

Ei kommentteja: