20091201

Helsinki Fight Night 28.11.2009

Pienellä viiveellä ollaan liikkeellä, koska viikonlopulle sattui sen verran somasti erilaisia hulluttelutilaisuuksia, että pääsin kotiin vasta eilen iltapäivällä ja oli luonnollisestikin niin peloissani kaikesta, etten voinutkaan kuvitella kirjoittavani päähänlyönnistä. Luon siis näin selkeästi jälkikäteen menneeseen tapahtumaan. Siihen joka otti paikkansa Helsingin jäähallissa.

Illan ympärillä leijaili monia mielenkiintoisia ottelupareja, mutta huonon tuurin astuttua kehiin ottelukortti muuttui viimemetreillä sangen merkittävästi. Luonnollisesti pahin takaisku oli Ross Pointonin silmäkulmavamma, jonka seurauksena Heilimön Saukkia ei kehään tällä kertaa saatu. Myös Anton Kuivasen loukkaantuminen iski järjestäjiä nenänvarteen. Lopputuloksena Speed Promotionin ja Shooto Finlandin järjestämän tapahtuman kortti kuivui odotusarvoista kohtuullisen paljon. Tällä ja erittäin huonolla mainostamisella oli varmastikin osuutta siihen, että juuri se suuri yleisö ei tietään jäähalliin löytänyt. Lopputuloksena taistelut käytiin aavistuksen kolkossa tunnelmassa, sillä muutaman kokoluokan liian suuri tila söi suurimman tunnelman. Yleisöarviot osoittavat paikalla olleen noin 3000 ihmistä. Itse on osaa tähän sanoa, muuta kuin sen, että yleisön vähyys näkyi kaikella tavalla jäähallissa.

Hämmästyttävintä kokonaisuudessa oli se, että lava- ja kehärakennelmien suunnitteluun ei oltu käytetty ilmeisesti kovinkaan paljoa aikaa ja vaivaa. Shöymeininki oli minimissään ja kehään johtavat rakennlmat peittivät näkyvyyden eräistä C-katsomoista todella pahasti. Otteluohjelmaa ei jaettu missään muodossa, joten yleisö joutui olemaan Starbucksin spiikkausten varassa. Jos ei huomioidan sitä, että kehäkuuluttaja vaikutti siltä, että hän luki ensimmäistä kertaa mitä hänen oikein missäkin kohtaa piti, suoriutui mies toimistaan varsin malliikkaasti. Otteluohjelmaan on lisäksi hyvä laittaa vähän taustatietoa ottelijoista sekä lajista, sillä nämä ovat sellaisia asioita, jotka suurta yleisöä kiinnostavat. Otteluiden jälkeiset haastattelut jäivät myös kokonaan puuttumaan, samoin screenit pysyivät mustina kokoillan ajan. Ainoa suuren maailman meiningin pilkahdus koettiin kun ruotsalaisen Bielkheden kulma-avustaja Reza, haastoi Niko Puhakan otteluun seuraavan tilaisuuden tullen. Voisi itse asiassa olla hyvä ottelu. Taustalla saattaa olla pieniä jännitteitä Puhakan natsimenneisyyden (ja varmaankin nykyisyyden) kanssa. Henkilökohtaisesti en edes kyseisen aatteen kannattajia ottaisi ottelemaan, jos jostain syystä jonkun tapahtuman järjestäisin.

Ja sitten asiaan. Ottelukortin kuivumisesta huolimatta kehässä nähtiin varsin viihdyttäviä otteluita. Ilmeisellä pikakomennuksella kehään noussut Turun ja FFG:n Toni Linden kohtasi ensimmäisessä ottelusssa Mats Nilssonin, joka ainakin omaksi yllätyksekseni ottelun tasatulokseen. Tonilla petti kaasutankki pahemman kerran ja suvereeni lukkopainiosaaja joutui lähinnä passailemaan. Paremmalla cardiolla ottelu olisi päättynyt Tonille ennen täyttä aikaa.

Ja koska en mitään muistiinpanoja illan aikana tehnyt, ottelujärjestyksen osalta edes päähäni, niin kertailen illan kähinöitä satunnaisessa järjestyksessä. Espoon Kehähaiden Niko Puhakka kohtasi omassa ottelussaan ranskalaisen Johnny Fracheyn. Ottelun kulku oli varsin vaihteleva, mutta mielestäni kumpikaan ei ollut missään vaiheessa kovin lähellä ottelun lopettamista, eikä mitään päätähuimaavan hienoja suorituksia nähty. Toivon koko ottelun ajan, että Frachey saisi Puhakan lopetettua, mutta täyden ajan jälkeen espoolainen julistettiin voittajaksi. En olisi hämmästynyt vaikka tuomio olisi toisinkinpäin.

Toni Valtosen otteet muistuttivat Puhakan vastaavia ja slovakilainen Atila Vegh vastasi samalla mitalla. Jos ei vähän enemmänkin. Ympäri kehää mentiin ja matossa oltiin vaihtelevissa päällimmäisyysjärjestyksissä täyden ajan verran. Jos jossain, niin tässä ottelussa tulos olisi voinut helposti olla myös toisinpäin. Mitään oikeusmurhaa tai törkeätä kotiinpäinvetämistä ei kuitenkaan päässyt tapahtumaan. Valtoselle hieno 30. ottelu ja voitto siitä.

Mikko "Rehtori" Suvanto on päässyt vakuuttavaan iskuun ja Roemer Trumpert oli alusta asti altavastaajana. Hollantilainen totesi hyvin nopeasti kyydin olevan kylmää ja joutui taputtamaan jo alkumetreillä Reksin koviin paukkuihin. Suvannon otteita on mukava nähdä jatkossakin.

Pitkästä aikaa kehään palannut Juha "Juice" Saarinen näytti, että edes pitkähkö tauko ja ruotsalainen Anders Hansson eivät vaikuta hänen edesottamuksiinsa. Vahvalla pystypainilla hienon alasviennin tehnyt Juice kipusi nopeasti vastustajansa selkään ja kuristi tämän ensimmäisessä erässä RNC:llä kolmen minuutin kohdalla. Toivottavasti Juicelle saadaa lisää otteluita lähitulevaisuudessa. Miehellä on kuitenkin kaikki ainekset menestykseen.

Shooton EM:stä ottelemassa käynyt Markus "Maaku" Halkosaari oli tärkeässä ottelussa. Vastaan asettui Klas Åkersson. Kovalyöntinen ruotsalainen ei ollut mikään eilisen teeren poika ja tämän Maakukin varmasti tiesi. Hyvän alun jälkeen ottelu kuitenkin päättyi Halkosaaren osalta ikävimmällä mahdollisella tavalla kulman keskeytykseen ensimäisen erän päättyessä. Miehen kaasutankki loppui täydellisesti ja ottelu meni täysin yksipuoliseksi päähänlyömiseksi.

Tampereen ja koko Suomen suuri elämäntapakamppailija vapaaottelu-uransa suoraan maailmalta aloittanut Jarno Nurminen otteli ensimmäistä kertaa urallaan kotimaassaan. Vastaansa hän sai ruotsalaisen Blazew Sawinskin. Blazew tyrmäsi edellisessä ottelussan MMA Vantaan Marko Patterin ensimmäisessä erässä, joten ainakin lyöntivoimaa mieheltä löytyi. Jarnon valmistautuminen otteluun oli tuskien taivalta erilaisten loukkaantumisten johdosta, mutta se ei ainakaan kehässä ehtinyt näkyä. Jarno napautti heti ensimmäisestä klinchistä napakan polven vastustajansa kylkeen, vei tämän tonttiin ja yritti kuristaa, mutta ennen kuin kuristus oli edes kiinni, ruotsalainen taputti. Jarno poistui kehästä samantien pettyneenä vastustajansa helppoon luovutukseen. Vasta myöhemmin selvisi, että Blazew oli murtanut kylkensä polvipotkun seurauksena ja joutui tästä syystä luovuttaamaan. Koska ei siis saanut happea, vaikka kuristus ei vielä valmis ollutkaan.



Äskettäin Shooton Euroopanmestaruuden voittanut Matteus "Teini" Lähdesmäki nousi kehään toista kertaa lyhyen ajan sisään. Kyseessä ei kuitenkaan ollut titteliottelu. Ranskasta paikalle oli tuotu iloinen velikulta, Cedric Jouvet, joka oli voittanut lähes kaikki aikaisemmat ottelunsa luovutusotteella. Kehässä tätä ei kuitenkaan olisi voinut helposti päätellä, sillä niin dominantti lahtelainen oli matossa. Ottelu päättyi ensimmäiseen erään ja voitto matkasi käsi-triangelilla Lahteen. Matteus tuntuu olevan hurjassa kunnossa ja hänellä on kaikki ainekset nousta Suomen ja Euroopan parhaaksi ottelijaksi. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä mitä annettavaa Jerryllä olisi ollut Matteusta vastaan. Oma arvaukseni on, että ei ihan hirveästi.



Illan henkilökohtainen pääottelu oli kuitenkin ruotsalaisen David Bielkhedenin ja MMA Imatran Ville Räsäsen kohtaaminen. Illan ylivoimaisesti nimekkäin ottelija ei saanut ansaitsemaansa ennakkohypetystä, mutta näytti kehästä mikä tasoero on kysymyksessä. Räsänen, vaikkakin on sitkeääkin sitkeämpi, oli koko ottelun ajan täysin vastaantulija ja ruotsalainen paukutti vakuuttavan TKO voiton matossa. Suomessa joudutaan vielä jossain määrin työskentelemään ennen kuin isojen organisaatioiden ovista saadaan sisään kotimaamme edustaja. Jos itse joutuisin veikkaamaan, niin ensimmäinen voi olla Lähdesmäki tai Heilimö. En tosin olen vakuuttunut jälkimmäisen kiinnostuksesta riittävän infernaaliseen vapaaottelun treenaamiseen.



Kokonaisuudessaan ottelut olivat siis viihdyttäviä, mutta järjestelyt olivat täysin amatöörimaiset. Mikäli illasta halutaan tehdä ikimuistoinen tulee yleisten asioiden olla kunnossa ja ilmassa runsaasti suuren maailman meininkiä. Itseäni asia ei juuri haitannut, sillä lajille omistautuneet ja sitä harrastavat löytävät tiensä näihin iltoihin ja tietävät myös mistä on kysymys, mutta se suuri yleisö ei näillä avuilla paikalle löydä ja jos löytää, niin ei tule helposti toista kertaa. Näin se vaan menee.

Ei kommentteja: