20091113

Kent "Röd"

Laskentavasta riippuen yhdeksännellä levyllään tapaamme jälleen kerran elektronisen Kentin. Ruotsalaisen yhtyeen looginen tie on vähitellen johdattanut yhtyeen muusikoita sähköisempiin tunnelmiin. Jos alkuaikojen muutoksessa olikin havaittavissa pientä suunnan hakemista, on "Röd" vakaannuttanut bändin kompassin näyttämään oikeaan ilmansuuntaan. Kuuntelimme levyn ensimmäistä kertaa ja tarkoituksena oli kirjoittaa arvio välittömästi sen jälkeen, mutta koska intensiivinen keskittyminen jäi kuitenkin puuttumaan, siirsin omaa arviotani hivenen eteenpäin. Tällä oli jälleen kerran positiivisia vaikutuksia, sillä levy alkoi avautua aivan eri tavalla pienen tehokuuntelusession jälkeen.

Kentin musiikkiin tykästyneille ihmisille ei suurempia pettymykiä yhtyeen uran aikana ole vastaan tullut. Eikä tule tällä kerrallakaan. "Röd" on vakaa ja johdonmukainen albumi. Sen soundimaailma on lähes täydellinen ja sävellykset erinomaisen haikeita. Juuri sellaisia kuin Kentin arvolle sopiikin. Joakim Bergin vokalisointi on jälleen hienoa kuunneltavaa. Olen kuitenkin aistivinani, että fraseerauksessa on siirrytty aavistus valtavirtaa kohden. Persoonallisesta tyylistään tunnettu Berg kannattelee silti tätä levyä oivallisesti. Ja kyllä, ruotsin kieli on yhtyeelle ainoa sopiva ilmaisukanava.

Albumin avaava Intro on kokonaisuudessaan kohtuullisen turhanpäiväinen, mutta sen jälkeen tulee pitkäsoiton mitalla herkkua korville. Levyltä ei ole poimittavissa mitään yksittäistä tajunnanräjäyttävää kappaletta, mutta kokonaisuus on harmoninen ja kestää kulutusta runsaasti. Omaan korvaani sopivat erityisen hyvin "Hjärta", "Sjukhus" sekä "Svartä Linjer". Edellinen levy linkittyi omassa historiassani voimakkaasti Tampereeseen ja samaan taipuu uusinkin albumi. Kuuntelin levyä istuessani bussissa ja katselin samalla alkutalven otteeseen joutunutta kaupunkia. Mieleni teki jäädä ajelemaan bussilla pidemmäksikin aikaa. Siinä määrin tehokkaasti kuva ja ääni toisiaan täydensivät. Jos joku pohtii onko se hyvä vai huono asia, niin voin vakuuttaa, että tässä tapauksessa kokemus oli totaalisen positiivinen.



9/10

Ei kommentteja: