20091016

Mont Blanc ascent 2009, osa IV


Laskuvarjojääkärikillan alppikurssi 17.7.-2.8.2009, Chamonix, Ranska

Koko retkueen päästyä takaisin laaksoon oli aika viritellä pienimuotoisia huiputusjuhlia. Varmuuden päätimme käydä hankkimassa pullollisen vuosikertaa. Valinta osui asiantuntijoiden johdolla Domppaan. Nautiskelimme juomaa kämppämme parvekkeella ja napostelimme samalla maksaa. Tämä tuote oli kuitenkin pakattu säilykerasiaan, joten mitenkään tuoreesta tuotteesta ei ollut kysymys. Yhtä kaikki, sekä juoma, että ruoka maistui erinomaisesti. Ja saattoipa olla niinkin, että piipahdimme kirkollakin ottamassa muutaman juoman. Ja hauskaa ainakin oli.


Seuraava päivä kului enimmäkseen toipuessa. Osa joukostamme suunnitteli pientä reissua Italian puolelle. Itse olin jo sopinut lähteväni kiipeämään Midille Cosmicin harjannetta. Tällä kertaa kävi vielä niin hyvin, että pääsin kiipeämään parhaan mahdollisen kaverin, eli Mikon, kanssa. Mukaan lähti toki muutakin porukkaa, mutta menimme osaltamme kahdestaan. Toipumispäivän jälkeen laittauduin kohtuullisen aikaisin nukkumaan, koska olimme kuitenkin lähdössä heti aamusta hissillä Midille. Tämä osaltaan siksi, että välttäisimme pahimmat ruuhkat hissillä ja reitillä.

Suunnitelma toimikin siinä mielessä hyvin, että saimme paikat haluamaamme kabiiniin ja pääsimme hyvissä ajoin liikenteeseen. Midin lumiharjanne on muuten uskomattoman hieno, sen pudotessa jyrkästi miltei kylään asti. Koska olimme liikkeellä kukon vasta laulettua, ei harjanne ollut vielä päässyt kovin pahasti pehmentymään, mutta tiettyä tarkkuutta oli silti syytä noudattaa. Ellei sitten erityisesti halunnut päästä harjoittelemaan no-kidding-self-arrestia.


Taitoimme matkaa verkkaisesti kohti harjanteen alaosaa. Samaan aikaan selvisi, että yhden kaverin liukastuminen oli johtanut kohtalokkaan näköiseen syöksyyn ja evakuointiin toisella puolella laaksoa. Koska kaikki oli kuitenkin hoidossa jatkoimme omaa reittiämme. Pahemmilta vahingoilta oltiin toisella puolella vältytty. Lähestyimme tasaisen vauhdin taktiikalla vanhaa Cosmicin majaa ja Mikko esitteli samalla ympärillä näkyviä huippuja ja reittejä. Keli oli jälleen kerran mitä mainioin ja sää todellakin suosi kiipeilijöitä. Samoin suosi reittivalinta, sillä Cosmicin harjanne tarjoaa helppoa ja ilmavaa alppikiipeilyä parhaimmillaan. Ainakin näin aloittelijalle. Korkeuskin antaa oman panoksensa touhuun, sillä reitti kulkee suunnilleen 3800 metrin korkeudessa.


Cosmicin vanhalta majalta lähdimme nousemaan kohti harjannetta ja jatkoimme matkaa näkymistä nauttien. Kiertelimme kohtuullisen kokoisia kivipaaseja oikealta ja vasemmalta. Laskeuduimme kerran köydellä parikymmentä metriä, jatkaaksemme jälleen kiipeämistä. Kylän puoleiselle reunalle päästyämme saimme nautiskella ilmavasta reitistä toden teolla, sillä seinä putoaa kivasti pari kilometria lähes suoraan alaspäin. Mikko vei kaksikkoamme tunnetulla varmuudella ja taidolla. Irrottipa herra itselleen palkinnoksi yhden camunkin syvältä halkeamasta matkan varrella.


Könytessämme kohti harjanteen korkeinta ja terävintä huippua, päidemme ilmestyessä kivien välistä näkyviin innostuivat terassilla kuvaamassa olleet turistit laukomaan otoksia kaksikostamme. Pakko oli seistä jalat ja selkä suorana. Viimeinen koitos oli varsin vaappuvien tikkaiden nousu kyseiselle terassille. Kenties koko reitin päräyttävin kohta.



Hienon reitin jälkeen kävimme porukalla nauttimassa pienet välipalat ja yhdet oluet Midin ravintelissa ja suuntasimme kulkumme sen jälkeen kohti kabiinia, jolla laskeuduimme takaisin laaksoon. Seuraava operaatio olikin loukkaantuneen toverimme siirtäminen leirintäalueelta kämppäämme ja sainkin illan mittaan rasvailla tuota beta -urokseksi muuttunutta alfa -urosta useamman kerran..

Koska reissumme oli eittämättä lähestymässä loppuaan oli aika viritellä pieniä muodollisia lähtöpeijaisia. Torstai tulisi olemaan toivoa täynnä.

Kuluttelin torstain mittaan viimeiset rahani erinäisiin ostoksiin. Jostain syystä vaimokkeeni on saanut viime aikoina lahjaksi kaikkea enemmän tai vähemmän retkeilyyn liittyvää tarviketta.. Tällä kertaa mukaan lähti Marmotin teltta. Päivän mittaan pakkailin tavaroitani ja kävin palauttamassa köysistöllämme lainassa olleet lumivarmisteet sekä muut rojut. Kaikki oli näin valmista illan juhlallisuuksia varten. Tarkoitukseen oli varattu runsas määrä pöytiä läheisestä ravitsemusliikkeestä.


Matkanjohtajamme muistivat illan aikana ansioituneita kiipijöitä, ja koska kaikki olivat enemmän tai vähemmän sellaisia, niin lähes jokaiselle ojennettiin enemmän tai vähemmän sarkastinen lahja illan aikana. Muistivatpa maailman kovinta kiipeilijää sellaisetkin hekilöt kuin Messner, Gustafsson, Maudit ja Myllys.

Ilta sujui rattoisissa ja rennoissa merkeissä. Saatoimme jopa intoutua esittämään kohtuullisen eroottisen poikatanssiesityksen. Siitä emme nyt kerro sen enempää. Ne jotka sen näkivät tykkäsivät, ja se siitä sitten. Ei muuta kuin unille ja valmistautumaan aikaiseen herätykseen ja karuakin karumpaan kotimatkaan.

Paluu sujui kuten tulokin. Bussinpenkkiä perseellä ankarasti kuluttuen. Laivalla oli vielä pienet jamit ja Turkuun saapui enemmän tai vähemmän hyytynyttä ja räjähtänyttä reissaajaa. Tiemme erkanivat tässä vaiheessa osa jäädessä Turkuun ja osan jatkaessa Helsingin kautta kohti uusia seikkailuja. Hienoakin hienompi kesä oli kääntymässä syksyksi ja arkinen aherrus alkamassa. Osa jatkoi itsensä hemmottelua jatkamalla Sveitsiin kiipeämään kohti uusia huippuja, nousemaan uusia seiniä ja tekemään uusia hienoja muistoja.

Taitoimme loppumatkan junalla Tampereelle, jossa purimme kyydistä viiden hengen tavarat laiturille. Tässä vaiheessa laiturilla oli myös eräs isä kahden poikansa kanssa. Pojat katselivat kummissan valtavaa tavaramääräämme ja isä totesi heille: "Noi pojat ei ole olleetkaan missään ihan pienellä kivellä." Hymy kasvoillamme jatkoimme kotia kohti.

Haluan vielä loppuun esittää kiitokset seuraaville tahoille:

Laskuvarjojääkärikilta - Hienosta työstä suomalaisen kiipeilykulttuurin vaalimisessa.
(Erityisesti Jukkis, Mikko ja Kossu)
Chamonix - Upeiden puitteiden tarjoamisesta.
Jari, Kalle ja Eetu - Hienosta köysistöstä, jonka kanssa oli kunnia saada kiivetä oikean Euroopan korkeimmalle huipulle.
Ja tietenkin kaikille mukana olleille kiipeilijöille; te teitte tästä reissusta sellaisen kun se oli, hienon ja unohtumattoman!

Seuraava on omistettu kaikille vuoden 2009 alppikurssilaisille, sekä kaikille niille joiden unelmat siintävät yhä uusien huippujen laella.


Summit

Sinä päivänä havahduin pieneen valonsäteeseen, en sellaiseen tavanomaiseen ja ohikiitävään. Silmäni juuttuneina nousevan kajastuksen lähteeseen hymyilin hiljaa ympärilläni leviävälle vuoristolle. Hakkuni nousi uuteen iskuun ja jalkani ottivat uusia askeleita ylöspäin. Ujosti katselin tuota valonsädettä, joka tuntui samaan aikaan loittonevan ja pysyvän paikallaan. Väsyneiden silmäluomieni välistä varovasti tähystin, uskaltamatta poistaa laseja silmiltäni.

Yhä ottivat jalkani uusia askeleita, silmäni sekoittivat huiput keskenään ja jatkoin lähes neuvottomana kiipeämistäni. Seinä edessäni kohosi jylhänä kohti taivaankantta. Vielä on voimaa varressani, kerroin itselleni, vielä on annettavaa tälle vuorelle ja vielä haluan kiivetä kohti tuota outoa valonsädettä. Elämäni matkalla en ollut montaa sellaista kohdannut. Jotain tiedän asiasta, tuumailin, ja hymy nousi suupieliini. Katsahdin ympärilleni, jonne vieno valonsäde oli jo levinnyt. Vaikka aika olikin jo luotani karannut, kiirettä en ymmärtänyt tuntea.

Kallio tuijotti kesyttäjäänsä julmasti, ilman antautumisen merkkiä. Lumi, kuin mieltään osoittaakseen, vyöryi toisaalla jylisten. Lannistumaton tahtoni johdatti jalkani aina uuteen askelmaan, polttavat reiteni ponnistivat ylöspäin. Hyytävän kylmyyden liittyessä vastusten joukkoon tuijotin takaisin vielä lujemmin ja tunsin voiman sisälläni. Mutta vieläkään en voinut tajuta, mistä tuo valonsäteen hehku luokseni tuli.

Näin jo viimeisen harjanteen, kivet sen reunalla, ja lumilipan yllä suuren tyhjyyden. Melkein jo perillä, ajattelin, ja pysähdyin. Katsoin uudelleen ympärilleni ja ymmärsin valonsäteen johdattaneen minut huipun luo. Vaan ei ilmaiseksi, tunnustin, sillä se koetteli voimiani ja käski antamaan kaiken. Kurotin käteni, ojensin sen kohti valoa ja tunsin lämpimän kosketuksen. Se oli onnistumisen kosketus, joka kättäni piteli ja lämmitti. Ehkä etsimäni olikin jo löytänyt minut, olin kulkenut matkan ja vasta nyt ymmärsin.

Polvistuin huipun lumiseen pintaan, kumartuessani tunsin lämmön nousevan rintaani. Nostin pääni ja raotin lasejani, edessäni mitä ihmeellisin näky. Mutta se pyysi minua kiirehtimään ja alkamaan laskeutua alaspäin. Vaikka tunsin käsivarret ympärilläni, hellästi sen otteessa leväten, tiesin joutuvani pian pois. Tunsin kylmyyden vaanivan ympärilläni tyhjyydessä ja voimieni hiipuvan. Pois on käännyttävä, vakuutin itselleni ja loin vielä viimeisen pitkän katseen tuohon tuntemattomaan. Nousin vihdoin jaloilleni ja aloitin pitkän paluuni takaisin.

Jos jotain jäikin matkani varrelle, jos jotain annoin itsestäni, paljon sain myös mukaani. Ei se ollut pelkkä kangastus, ei vieno kajastus vain; oli jotain enemmän - sen ymmärrän nyt.

Tampereella 16.10.2009


Miksu

Ei kommentteja: