20090130

Helio Gracie 1913-2009


Gracie jiu-jitsun luoja ja kaikkien kamppailulajien mestarien mestari Helio Gracie nukkui nukkuessaan ikuiseen uneen 29.1.2009 Rio de Janeirossa. Jiu-jitsun grandmaster poistui tästä maailmasta toivollaan tavalla; nopeasti ja kivuttomasti.

Legendaarinen Helio Gracie loi Gracie jiu-jitsun maineen jo 1950 -luvulla. Suhteellisen pienikokoinen Helio oli todennut ettei pärjää voimalla ja koolla, sekä ymmärtänyt samalla (pääosin) judo-tekniikoiden vaativan voimaa toimiakseen. Gracie alkoi tästä syystä modifioida tekniikoita sellaiseksi, että ne toimivat myös heikomman ja pienikokoisemman taistelijan käyttäminä. Tästä kehittyi Gracie jiu-jitsu joka yleisemmin saatetaan tunnistaa myös brasilian jiu-jitsuna.

Maailmanmaaineeseen Gracien suku sekä jiu-jitsu nousivat 1990 -luvulla kun Helion poika, Royce Gracie, voitti kaksi ensimmäistä UFC -turnausta näytösluonteisesti. Tuolloin monet kamppailu-urheilijat eivät olleet tietoisia mistään jiu-jitsun tekniikkarepertuaarista ja tulivat yksi toisensa jälkeen yllätetyiksi erilaisilla lopetuksilla. Royce päihitti saman illan aikana monia itseään suurempia vastustajia.

Heliolla oli seitsemän poikaa Rickson, Rolker, Royce, Relson, Robin ja Rorion sekä kaksi tytärtä Rerika ja Ricci. Jiu-jitsu oli koko perheelle elämäntapa ja kaikkien kohtalot sekä elämäntarinat muodostuivat ja kietoutuivat jiu-jitsun ympärille. Vaikka monet ihmiset muuta väittävät on Gracie jiu-jitsun ja brasilian jiu-jitsun vaikutus kamppailu-urheiluun ollut mullistavin koko kamppailuhistorian aikana.

Suurin mestari on poissa.

Ei kommentteja: