20081019

Seventh Wonder "Mercy Falls"


Tervetuloa Mercy Fallsin kaupunkiin. Jonnekin. En tiedä aivan tarkkaan minne. Seventh Wonder kertoo sen uusimmalla "Mercy Falls" -albumillaan. Samalla se kertoo surullisen tarinan perheestä joka joutuu auto-onnettomuuteen. Tästä alkaa konseptuaalisen albumin koskettava tarina.

Seventh Wonder on ruotsalainen (yllätys) progemetalliryhmittymä, joka on nyt julkaissut käsittääkseni kolmannen varsinaisen albuminsa. Kyseessä on yksi genrensä hienoimpia kokonaisuuksia. Yhtye on ilmaissut tämän albumin olevan varsin tärkeä uransa kannalta. Tämähän on perinteinen lausunto uusien albumien yhteydessä, mutta koska tällä kertaa kyseessä on varsin marginaaliseen fanituskategoriaan putova orkesteri, saattaa lausunnossa olla enemmänkin totuuden siemeniä.

Jostain tuntemattomasta syystä Seventh Wonder ei ole onnitunut ponnistamaan skandinaavisille markkinoille, eikä sen suksee Euroopassakaan ole ollut päätä huimaava. Poikkeuksellisen hyvin orkesteri on menestynyt Atlantin toisella puolen sekä jossain määrin myös Lounais-Euroopassa. Aliarvostuksen loputtomaan suohonhan orkestereita putoaa vähän väliä ja monet jäävät menestyksen ulkopuolelle kaikista ponnistuksista huolimatta. Seventh Wonderin kohdalla kysymys on kuitenkin huutavasta vääryydestä. Juuri sinä voit esitellä tämän yhtyeen ystävillesi, jotka arvostavat hienoa musiikkia.

"Mercy Falls" koostuu siis kokonaisesta tarinasta ja albumin ehdottomana vahvuutena on pidettävä sitä, että se onnistuu olemaan kokonaisuus alusta loppuun saakka. Se ei jätä tarinaan aukkoja ja sen luomat tunnelmat eivät tunnu missään vaiheessa keinotekoisilta. Äidin ja pojan taistelu tuskaa vastaan, perheen isän vajottua koomaan traagisen auto-onnettomuuden jälkeen, maalaa tunnelmia koko skaalalla. Musiikillisesti Seventh Wonder ei petä missään vaiheessa. Päällimmäisenä mieleen jää vokalisti Tommy Karevikin melodisesti ja teknisesti erittäin hieno suoritus. 15 kappaleen aikana ei sorruta kertaakaan mihinkään kliseiden kierrätykseen, vaan bändi toteuttaa vahvasti omaa näkemystään. Laitettuani albumin soimaan ensimmäistä kertaa, jouduin kuuntelemaan sen samantien läpi kolmeen kertaan. Sen verran vahvasti musiikki ja etenkin sen luomat tunnelmat koukuttivat. Nyt joitain kuuntelukertoja myöhemmin albumi kuulostaa vieläkin paremmalta. Jos siitä haluaa hakea edes jotain moitittavaa, niin pienen pienen miinuksen voi antaa joistakin soolo-osuuksista, jotka eivät ihan täysin sovi vallitsevaan tunnelmaan. Tämä huomio on kuitenkin marginaalinen.


Miten itse tarina sitten etenee? Perheen isän vajottua koomaan, jäljelle jääneet käyvät 73 minuutin aikanan läpi koko elämän tunneskaalat ja joutuvat kohtaamaan elämän realiteetit ilman yhtä jäsentään. Loppua kohden alkaa käydä ilmeiseksi ettei paluuta entiseen enää ole. Jätetään kuitenkin loppuratkaisu jokaisen itse kuunneltavaksi. Jos jostain syystä arvostat enemmän tarinoita, jotka jättävät kerrontaansa aukkoja oman mielikuvituksen täytettäväksi, saatat pettyä kevyesti tämän tarinan selkeään etenemiseen. Tämäkin huomio on lähinnä marginaalinen.

Seventh Wonder on luonut yhden historian hienoimmista konseptialbumeista. Se peittoaa monet ilmeiset kilpailijansa kokonaisuudella ja täydellisillä tunnelmilla. Teknisyydessään albumi tarjoaa riittävästi kuunneltavaa, mutta kikkailu ei missään vaiheessa pääse nousemaan itsetarkoitukseksi. Yhtye käyttää runsaasti myös puhtaasti metallisia ilmaisun keinoja, menemättä aina progressiivisuuden puolelle. Albumi joka onnistuu tulemaan tyhjästä ja koukuttamaan näin täydellisesti ei voi olla sattumaan ja odotankin jo innolla päästäkseni tutustumaan bändin aikaisempaan tuotantoon. "Mercy Falls" menee kirkkaasti vuoden parhaiden albuminen joukkoon. Onnistuminen on taattu täydellisellä tyylitajulla.

10/10

01. A New Beginning
02. There And Back (Overture)
03. Welcome To Mercy Falls
04. Unbreakable
05. Tears For A Father
06. A Day Away
07. Tears For A Son
08. Paradise
09. Fall In Line
10. Break The Silence
11. Hide And Seek
12. Destiny Calls
13. One Last Goodbye
14. Back In Time
15. The Black Parade

Ei kommentteja: