20081017

Mount Everest


Maailman korkein vuori - Mount Everest 8848m / 29.029ft (Chomolungma)

Mount Everest on selvästikin kaikkien vuorien Neil Armstrong. Jokainen tietää mikä ja missä on Mount Everest; samoin on Armstrongin laita. Surullisen toiseksi kuuluisimman astronautin titteliähän pitää hallussaan Buzz Aldrin (Edwin Eugene Aldrin). Aldrinin osana oli olla toisena ihmisenä maailmassa kuun pinnalla. Jos oli Armstrongin askel pieni ihmiselle, mutta suuri ihmiskunnalle, niin Aldrin molemmat askeleet olivat suuren yleisön silmissä yhtä mitättömiä. K2 ja Aldrin ovat näin ollen sukulaissieluja. Vaikkakin K2 on nykyään kohtuullisen hyvin tunnettu, ei sen asemaa vuorien joukossa vielä suuren yleisön silmissä tunnisteta. Aldrinin asiaa ei auttanut edes se, että mies oli kuitenkin kiertänyt maapallon ympäri alasti. K2 tunnettavuutta sen sijaan viimeaikaiset onnettomuudet ovat nostaneet.

Mount Everest, joka sijaitsee Himalajan vuoristossa, on valloitettu ensimmäistä kertaa vuonna 1953. Mount Everestin kuuluisa parivaljakko George Mallory ja Andrew Irvinen yrittivät vuoren valloitusta jo vuonna 1924 happilaitteiden turvin, mutta he jäivät tuolle matkalleen. Myöhemmin on todettu, etteivät kyseiset herrat onnistuneet valloittamaan Everestiä. Asiasta ei ole kuitenkaan saatu täyttä varmuutta. Malloryn ruumis löytyi vasta vuonna 1999, jolloin yhdysvaltalainen retkikunta löysi hänen ruumiinsa 8170 metrin korkeudelta. Mallory oli mitä ilmeisemmin pudonnut. Hänen mukanaan ollutta vaimosa valokuvaa ei ole löydetty ja jotkut haluavatkin uskoa, että Mallory oli jättänyt sen huipulle ennen putoamistaan. Irvinestä ei vuosien saatossa ole löytynyt jälkeäkään. Vuoren valloittaminen oli jo tulloin melkoista kilpajuoksua ja tätä kilpajuoksua käytiin vuonna 1953 myös Englannin kuningattaren kruunajaisia vastaan. Ja kas, kuin ihmeen kaupalla Edmund Hillary ja Tenzing Norgay saavuttivat vuoren huipun siten, että tieto ehdittiin vielä välittämään Englantiin ennen kuningattaren kruunajaisia. Vaikka kuningattaren oman maan miehet eivät huipulle ensimmäisinä maailmassa päässeetkään, katsottiin brittiläisen retkikunnan menestyksen myötä brittien valloittaneen ensimmäisinä maailmassa Mount Everestin. Hillaryhan oli uusiseelantilainen ja Norgay nepalilainen (tai tiibettiläinen). Vuoren tiibetin kielinen nimi tarkoittaa Pyhää Äitiä. Vaikka menetelmät ja laitteet ovat kehittyneet ei Everestin todellisesta korkeudesta ole vieläkään päästy yksimielisyyteen. Käytössä olevat lukemat tällä hetkellä 8846m, 8848m 8872 ja 8850m. Näistä voi jokainen valita mieleisensä.


Yllä oleva kuva lienee maailman kuuluisin kuva vuorikiipeilyyn liittyen. Siinä Tenzing Norgay heiluttaa jäähakkuaan (jossa on YK:n, Nepalin, Britannian ja Intian liput) noustuaan Everestin huipulle 29.5.1953, klo 11.30. Ihminen oli tehnyt aikaisemmin mahdottomasta mahdollista. Ensimmäisen nousun jälkeen Everest on valloitettu ainakin 15 eri reittiä pitkin, sinne on kiivennyt yksijalkainen ja myöskin sokea ihminen. Huipulle on myös laskeuduttu helikopterilla, sen yläpuolelta on hypätty laskuvarjolla, huipulta on riippuliidetty perusleiriin, laskettu alas suksilla, siellä on vietetty 21 tuntia ilman lisähappea ja luonnollisesti vuorelle on myös kiivetty soolona ilman lisähappea (ensimmäisenä Reinhold Messner 1978). Sooloiksi Everestillä katsotaan < 6500 metristä ilman avustusta suoritetut nousut.



Kuten kaikesta yllä mainitusta voidaan todeta; Mount Everest ei ole maailman vaikein vuori kiivettäväksi. Se ei myöskään ole maailman hankalin paikka saavutettavaksi. Perusleiriin pääsee kohtuullisen helposti ja tämä luonnolisestikin mahdollistaa suuremman tavaramäärän saamisen paikalle helpommin. Valloituksen yrittämiseen jää myös enemmän voimia koska pelkkä lähestymismarssi ei kuluta niitä kaikkia.


Suosituimmat reitit Everestille ovat edelleen eteläinen ja pohjoinen reitti. Eteläinen reitti alkaa alkaa perusleirin jälkeen kohtuullisen vaarallisen Khumbu -jäävirran ylityksellä. Khumbu koostuu valtavan kokoisista jääröykkiöistä ja lukuisista pohjattomista jäärailoista. Jäävirran liike saattaa avata näitä railoja ennakoimattomasti ja alkavat railot saattavat ajoittain peittyä lumeen jolloin niiden havaitseminen silmällä on vaikeaa tai mahdotonta. Railojen ylittämiseen käytetään pääsääntöisesti alumiinisia tikkaita vaijeri- tai köysivarmistuksin.


Khumbun jälkeen onkin hyvä päästellä menemään leiristä toiseen reippaasti rallatellen. Lumivyöryt saattavat kiusata ajoittain. Välillä on syytä perustaa camppi ja käskeä sherpojen kantamaan suklaavaahtoa ja punssia leiriin mukavan laskeutumisen mahdollistamiseksi. Useamman välileirin kautta on mahdollisuus päästä etelähuipulle ja siitä alkavalle haastavalle harjanteelle, joka johtaa Hillarys's Stepin kautta viimeiselle huippuharjaanteelle, jota voi köpötellä vuoren korkeimmalle kohdalle. Hillary's Step on noin 10 metrinen vertikaali, joka kiusaa kiipeilijöitä ei-niin-mukavassa 8670 metrin korkeudessa. Joten jos 10 metriseen torniin kiipeäminen puhalluttaa normaaleissa merenpintakorkeuksissa, ei ehkä kannata lähteä kokeilemaan tätä reittiä. Step osuu suunnilleen eteläisen ja pohjoisen huipun puoliväliin.


Varsinaisella huippuharjanteella kiipeilijää saattaa kiusata kohtuullisen kova tuuli. Muutoin tie huipulle on tässä vaiheessa katettu. Ilman lisähappea kiipeävät ovat moittineet huippuharjanteen vähähappisia olosuhteita, jotka tuppaavat hidastamaan kiipeämistä turhan paljon. Viimeisestä leiristä lähdettyään on siis syytä pitää askel kepeänä, sillä kohta onkin jo pimeä ja silloin se vasta onkin epämukavaa ja jopa kuolemanvaarallista laskeutua näinkin korkealta vuorelta. Tämä vuoren helpohkosta kiipeiltävyydestä huolimatta. Yleisin kuolemantapaus sattuukin henkilölle jonka on vallannut huippukuume. Ei muuta kun eteenpäin sanoo tuolloin mummo lumessa, eikä ymmärrä sitä, että takaisinkin pitäisi elossa päästä.




Mikäli eteläinen (helpoin ja suosituin) reitti ei miellytä, on syytä kääntää katseet kohti pohjoista reittiä. Yleensähän kovimmat jannut vetävät aina lumivyöryisiä ja kylmiä pohjoisseiniä. Everestillä tämä pohjoinen reitti ei kuitenkaan ole ollenkaan paha. Reitti on syytä aloittaa Tiibetistä ja perusleirin jälkeen vastaan tulee Rongbukin jäätikkö, jonka ylittäminen on lastenleikkiä. North Colille on hyvä perustaa leiri ja sen jälkeen jatkaa matkaa kohti pohjoisharjannetta ja sitä seuraillen kohti huippua.


Harmittavaa kyllä, matkan varrelle osuus kolme isompaa vertikaalia, joista keskimmäinen Second Step on haastavin. 8610 metrin korkeudessa oleva 30 metrinen seinämä on varsin oikullinen kiivettävä näissä olosuhteissa. Nykyisellään paikalla on valmiit portaat joita hyväksikäyttäen on mukava kiiveskellä huipulle. Kiinalaiset asensivat nämä portaat jo 1975, joten jos luottaa (niin kuin kaikki luottavat) kiinalaisiin ei hätä ole minkään näköinen. Huipulle päästäkseen on vielä ponnisteltava 50 asteinen loppunousu, välillä syvässäkin lumessa, päästäkseen huippuharjanteelle; ja kas siinähän se huippu jo onkin.


Pohjoisharjanteen viimeiset metrit.


Ja sama toisesta suunnasta.


Kuvassa näkyvät sekä eteläinen, että pohjoinen reitti. Molemmat ovat varmastikin aloittevalle kiipeilijälle riittävän haastavia ja mielenkiintoisia. Mikäli olet taipuvainen ikävöimään äitiäsi tai tyttöystävääsi aina kun tulee vähän kakkaa tuulettimeen tai alkaa muuten ahdistamaan, niin kannattaa ehkä odotella vielä muutama vuosi ennen Everestille nousua.

Pidemmälle ehtineille voinemme kuitenkin suositella itäistä reittiä Everestin huipulle.


Muihin perusreitteihin verrattuna itäinen reitti on hankala. Sen aikana joudutaan ylittämään useita ulkonemia sekä laajoja lumikenttiä, joilla ei suojaa lumivyöryiltä löydy. Reitti on noustu ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1983, kun amerikkalaiset päättivät sen korkata. Koska reitti kulkee yli kilometrin korkuisen jää- ja kalliopilarin yli/päällä, ei se sovi alkuunsakaan heikkohermoisille kiipeilijöille. Itäinen reitti tarjoaa mukavaa haastetta vuorikiipeilijöille, jotka haluavat lisätä perusvuorikiipeilyyn vielä annoksen teknistä kiipeilyä. Suorituakseen itäisen reitin haasteista on kiipeilijän käsittääkseni käytettävä mm. jalkalenkkejä sekä mahdollisesti jonkun tyyppistä köysitykkiä ampuakseen vaijerin pahimpien kohtien yli vastakkaisiin kallioseinämiin. Samoja vaijereita pitkin on hilattava myös tarvikkeet leiristä toiseen. Siinä ei paljon sherpa sitten kantele tavaraa..


Itäisestä reitistä on luonnollisesti olemassa lukuisia eri variaatioita. Eri retkikunnat mainostavat tietenkin kiipeävänsä ensimmäistä kertaa juuri tiettyä reittiä, koska tällä tavalla medianäkyvyys ja sponsorit on helpompi saavuttaa. Seuraavaksi muutamia otoksia itäisen reitin eri variaatioista.





Vaikka Mount Everest on jo kiivetty lähes kaikilla mahdollisilla tavoilla, tarjoaa se edelleen mukavan haasteen kotoisan seinäkiipeilyn rinnalle. Jotenkin siinä kummasti suuremmatkin suomalaiset kalliota ja kukkulat kutistuvat kun lähdetään maailman korkeimmalle vuorelle kiipeämään. Suomalaisiakin on huipulla käynyt useampia ja laskuvarjojääkärikillan Everest 2009 -retkikunta on ensimmäinen kokonainen suomalainen retkikunta joka yrittää kiivetä Everestille. Retkikunta tulee käyttämään nousuunsa pohjoista reittiä.

Miten Everestiin sitten tulisi suhtautua? Vuosien saatossa se on menettänyt osan viehätyksestään, koska niin monet ihmiset ovat sinne kiivenneet. Parhaina kiipeilykauden hetkinä huipulle on yhden päivän aikana noussut 75 ihmistä. Se on kaukana vuorikiipeilyn perimmäisistä ideologioista. Laittaa itsensä koetukselle, selviytyä itse vaikeissa olosuhteissa ja osoittaa itselleen osaavansa sekä pystyvänsä suurin tekoihin. Everstille kiipeäminen on tehty nykypäivänä normaaliolosuhteissa jopa liian helpoksi. Lukuisat kaupalliset yritykset tarjoavat mukavaa puuhastelua firman tykypäiville pienen kiipeilyretken muodossa. Samalla vuoren rinteet täyttyvät jätteistä. Tämä siitäkin huolimatta, että lukuisat retkikunnat ovat poistaneet tonneittain jätettä vuoren reinteiltä. Perusleirien ympäristöt näyttävät silti kauheilta. Tämä siitäkin huolimatta, että jokainen retkikunta joutuu maksamaan muutaman tuhannen dollarin sakkomaksun ellei tuo tiettyä määrää jätettä alas vuorelta.


Jottei totuus kuitenkaan pääsisi unohtumaan on toki muitettava, että ihminen ei edelleenkään kykene sopeutumaan death zonen -olosuhteisiin. Jos ihminen olisi tottunut oleilemaan maailman katolla, hän varmaankin muuttaisi upeiden maisemien pariin maailman korkempien vuorien huipuille. 8000 metrin yläpuolella keho kuitenkin kuolee vähitellen. Hapen osapaine noilla korkeuksilla on vain 30% merenpinnantasolla vallitsevasta. Joten jos haluat simulaoida olosuhteita; niin seuraavalla kerralla vaan pidättelet hengitystä 40 sekuntia jokaisen minuutin aikana. Samalla voit vaikka juosta cooperin tai kiivetä 50 metriä jääseinää. Tämän kun vielä lisätään kehon kuihtuminen, aivo- ja keuhkoödeeman riskit, kuivuminen ja kylmyys, niin ollaan perimmäisten asioiden äärellä; hengissä pysyminen on ainoa kiinnostava asia. Kaikki eivät tässä ole onnistuneet. Everestin rinteillä lepää myös paljon maailman kovimpia kiipeilijöitä, jotka ovat kuitenkin ottaneet liian isoja riskejä, sairastuneet tai pudonneet kuolemaansa. Olosuhteet voi aina ottaa huomioon, mutta niitä ei kuitenkaan voi täysin kontrolloida.


Everest vuorena:

Kiitämme:

+Helppoa tavoitettavuutta
+Lukuisia reittivaihtoehtoja
+Hyvää palvelua
+Helpohkoa kiipeiltävyyttä
+Korkeutta
+Turvallisuutta varauksin
+Valmiita kiinalaisia tikkaita (reitistä riippuen)
+Maisemia kiipeilyn aikana (säävaraus)
+Huiputussuhdetta

Moitimme:

-Kuolemanvyöhykettä ja sillä vietettävää aikaa
-Hapenpuutetta ratkaisevilla hetkillä
-Valoisan ajan pituutta
-Uupumusta huipulla (pilaa nautintoa)
-Kuolemanvaaraa
-Monsuunikautta
-Ruuhkaa = turismia
-Siisteyttä
-Kaupallisuutta
-Lumivyöryjä tietyillä reiteillä
-Jäärailoja

Satunnaisen kiipeilijän kannattaa siis ajoittaa matkansa monsuunikauteen ja kiivetä soolona. Tuolloin kustannukset pysyvät paremmin kurissa eikä rinteillä ole ruuhkaa. Talvikautta voidaan pitää myös hyvänä vaihtoehtona. Talvella tosin helvetillinen kylmyys saattaa aiheuttaa pahojakin paleltumia. Näinä aikoina saa kuitenkin kiivetä enimmäkseen rauhassa, sillä tavalliset pulliaiset ovat silloin jossain muualla rallattelemassa. Mount Everst on turvallinen ja hyvä perusvuori, josta voivat nauttia niin aloittelijat kuin kokeneemmatkin kiipeilijäy.

Mount Everest vuorena: 8/10

Kirjoituksessa olevat kuvat on poimittu netistä eri osoitteista ja niiden tekijänoikeuksien jäljittäminen on osoittain mahdotonta. Missään tapauksessa kuvat eivät ole omiani, enkä ole koskaan Everestille kiivennyt. Vielä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tarkennuksena vain tuohon Everest 2009 suomalaisretkikunnan reittiin, että alunperin retki piti toteuttaa 2008 tuolta pohjoispuolelta, mutta Kiinalaisten oikullisen mielen vuoksi - viime vuonna Tiibetinpuoleinen reitti suljettiin - reitti vaihdettiin eteläpuolelle. Porukan etenemistä on ollut hauska seurata päiväkirjasta osoitteessa www.everest.fi

Bantam kirjoitti...

Moro,

Pitää paikkansa. Tosin en ehkä ollut tuon tekstin aikaan, jos nytkään, ihan niin viivalla. Ja sama tilanne näyttää jatkuvan kiinalaisten toimesta Tiibetissä tänäkin vuonna..