20081018

K2


Maailman toiseksi korkein vuori - K2 8611m / 28.251ft

Karakorumin vuoristossa sijaitseva K2 tunnetaan maaiman toiseksi korkeimpana vuorena. Huolimatta siitä, että vuori "löydettiin" vuonna 1856, sillä ei ole koskaan ole ollut mitään muuta nimeä kuin K2. Nimensä vuori sai aikanaan siitä, että se oli toisena Karakorumin huipuista. Muut huiput kyseisessä vuoristossa nimettiin tuolloin K1, K3, K4 ja K5. Myöhempinä aikoina näille huipuille on annettu selkeät nimet (Masherbrum, Broad Peak, Gaesherbrum I ja Gasherbrum II), mutta K2 sai säilyttää maagisen kirjainnumero -koodinsa, eikä sitä koskaan ole nimitetty millään muulla nimellä.

K2 on yritetty valloittaa aina vuodesta 1902 saakka, mutta vasta 1938 sen rinteillä onnistuttiin nousemaan ensimmäistä kertaa edes yli 8000 metriin. Vuonna 1909 Abruzzin herttuan, Luigi Amedeon, retkikunta yritti nousta vuorelle kaakkoista reittiä pitkin. Kyseinen South East -reitti on nykyisin osa yleisimmin nousuissa käytettyä reittiä. Amedeo oli kuitenkin sitä mieltä kyseinen reitti on liian vaikea ja julisti samaan syssyyn, että K2:lle on mahdotonta kiivetä sen jyrkkyyden ja vaikeuden vuoksi. Vuorella vallitsevat sääolosuhteet ovat myös varsin oikulliset ja tästä syystä useiden retkikuntien valloitusyritykset ovat venyneet kuukausien mittaisiksi. Abruzzin herttuen mukaan on nimetty vuoren South East -reitti eli Abruzzi Spur.


Kuten ihmisillä yleensä on tapana olla luovuttamatta kunnes päätä seinään hakkaamalla seinä vähitellen siirtyy, niin jatkettiin myös K2 valloitusyrityksiä. Lukuisten epäonnistumisten jälkeen vuonna 1954, heinäkuun 31 päivänä, italialaisen Ardito Desion johtama retkikunta onnistui lopulta raivaamaan tiensä vuoren huipulle. Lino Lacedelli ja Achille Compagnoni olivat ensimmäiset ihmiset jotka seisoivat K2 huipulla. Ensimmäinen valloitus suoritettiin lisähappea käyttäen ja merkittävää roolia tässä tarinassa näytteli muuan pakistanilainen kantaja Mahdi, joka yhdessä italialaisen Walter Bonatti kanssa kantoi huiputuksen mahdollistanutta lisähappea aina 8100 metrin korkeuteen. Heidän eeppinen selviytymisensä ja avoimen taivaan alla yöpymisensä nousi välittömästi yhdeksi vuorikiipeilyn sankaritarinoista.


Amerikkalaisille on aina ollut tärkeää päästä moniin paikkoihin ja mielellään päästä niihin ensimmäisinä maailmassa. K2 kuitenkin kiusasi amerikkalasia retkikunti pitkään ennen kuin vuonna 1978 Jim Whittakerin johtama amerikkalainen retkikunta onnistui kiipeämään K2:n huipulle. Amerikkalaiset käyttivät nousussaan uutta luoteisen harjanteen reittiä käyttäen. He traversasivat itäistä harjannetta pitkin ja liittyivät sen jälkeen Abruzzin reittiin. Retkikunta ajaitui sään kiusaamalla yrityksellään lukuisiin selkkauksiin, jotka ovat varsin hyvin dokumentoituina Rick Ridgewayn kirjaan "The Last Step". Retkikunta teki historiaa kahdellakin tavalla mitattuna. Lou Reichardtista tuli ensimmäinen ihminen maailmassa joka on kiivennyt K2:lle ilman lisähappea ja Jim Wickwire yöpyi avoimen taivaan alla vain 150 metriä huipun alapuolella. Retkikunta joutui viettämään vuorella kokonaiset 67 päivää ennen valloituksen onnistumista. Kuvaavaa K2:lle on se, että Whittakerin retkikunta oli vasta kolmas laatuaan joka onnistui vuoren huiputtamisessa.


Amerikkalaisten retkikunta traversaamassa itäistä harjannetta. Osa retkikunnan jäsenistä taapersi koko harjanteen matkan edestakaisin peräti 11 kertaa. Tämä kuvaa omalta osaltaan onnitumisen tärkeyttä ja halua joka retkikunnalla oli sen toteuttamiseen.


K2 kutsutaan myös nimellä "Savage Mountain". Se kuvaa koko vuorta parhaalla mahdollisella tavalla vain kahta sanaa käyttäen. Vuosien saatossa K2 on osoittanut yhdeksi maailman vaarallisimmista vuorista. Sen jyrkät ja vaikeat rinteet sekä yllättävät sääolosuhteet ovat haudanneet kiipeilijöitä siten, että joka neljäs huipulle päässyt ei koskaan palaa takaisin. Jos on Mount Everst nykyään tykymatkailijoiden suosiossa, on K2 edelleen säilyttänyt asemansa vuorikiipeilijöiden vuorena. Kaupalliset yritykset K2:lle ovat useimmiten päättyneet ennen huippua tai ovat vaatineet runsaan määrän uhreja. Tästä syystä kunnioitus K2 kohtaan on säilynyt vankkumattomana. Käymmekin seuraavaksi läpi yleisimmät nousuihin käytetyt reitit.


Kuvassa näkyvät tavallisimmat K2:lla käytetyt nousureitit.

A) West Ridge / Face
B) West Face direct
C) South West Pillar "Magic Line"
D) South Face
E) South-South-East Spur
F) South East Ridge "Abruzzi Spur"

K2:lle on noustu tyypillisesti kohtuullisen pienillä retkikunnilla ja ilman lisähappea. Lisähapen käyttö on kuitenkin lisääntynyt jossain määrin ja tällä saattaa olla oma vaikutuksena suureen uhrimäärään. Siinä missä Everestillä kantajat voivat raahata suuriakin taakkoja korkealle, K2:lla on leirit ja niiden varustaminen pääsääntöisesti suoritettava itse. Tällöin ei ole mielekästä kasvattaa retkikunnan kokoa määrättömästi. Vuorella vietetyn ajan venyessä helposti ongelmaksi muodostuu usein eväiden ja muiden tarvikkeiden riittäminen. Tästä syystä leirien varustaminen ja miehittäminen on suunniteltava erityisen huolellisesti.

Eri reiteillä on luonnollisesti eritasoisia haasteita joihin eritasoisten kiipelijöiden on hyvä tarttua. Yleisimmin käytetty reitti lieneen "Abruzzi Spur", jonka varrelta löytyy mm. "House's Chimney" sekä "Black Pyramid". Reitti sisältää runsaasti monipuolista jää- ja kalliokiipeilyä sekä tietenkin niiden sekoitusta. Teknisen kiipeilyn ystävillekin reitiltä löytyy mukavasti haastetta. Vaikeasti suunnitettavissa olevat rinteet johtavat lopulta "shoulderille" ja sitä kautta kaikkien tuntemaan ja rakastamaan Bottleneck:n kapeikkoon/käytävään.


Suoriuduttuaan muista haasteista, joutuu kiipeilijä ohittamaan aikaisemmin mainitun Bottleneckin. Pullonkaulan yläpuolella oleva kohtuullisen kokoinen jäätikkö tarjoille aika ajoin epämielyttäviä yllätyksiä pienien ja vähän suurempien jäävyöryjen merkeissä. Juuri tästä kohtaa katosivat osa kiipeilijöistä sekä köysistä jäävyöryn seurauksena viime kesän (2008) tragediassa, jossa menehtyi 11 kiipeilijää.



Abruzzin Spurin ollessa liian mainstreamiä, kannattaneen kokeilla joko pohjoisharjannetta tai "Magic Linea". Molemmat ja etenkin ensimmäinen tarjoaa runsaasti teknistä haastetta ja sen jyrkkyys miellyttää varmastikin vaativampaakin kiipeilijää. Matkalta löytyy myös lukuisia jäärykelmiä, jotka roikkuvat reitin yläpuolella ja liikuskelevat omia aikojaan. "Magic Line" on haastavuudessan vuoren toiseksi pahin. Sitä ei ole kiivetty vuoden 1986 menestyksekkäästi kuin kerran. Halutessasi juuri sinä voit olla se toinen.

Mikäli mikään näistä reittivaihtoehdoista ei miellytä, kannattaa ehdottomasti valita South Face (Polish Line). Reitillä on mukavasti haastetta ja se on kiivetty ainoastaan kerran. Reinhold Messner, joka kiipesi ensimmäisenä soolona ilman lisähappea Everestille ja on kiivennyt kaikki maailman 14 yli kasitonnista, on luonnehtinut reittiä itsemurhareitiksi. Puolalaisten jälkeen reittiä ei ole edes yrittänyt paljon kukaan. Ei edes kukaan hullu. (Reittivaihtoehto D)


Vuosien saatossa K2 on valloitettu 299 kertaa ja nämä onnistumiset ovat vaatineet yhteensä 77 kuolonuhria. Tämä antaa kuolleisuusprosentiksi 25.8%. Eniten turmia on luonnollisesti sattunut SE Abruzzi Spurilla, koska se on ylivoimaisesti suosituin nousureitti. Prosentuaalisesti suurin kuolleisuus puolestaan on "Magic Linella" jonka kautta huipulle on noustu kokonaista neljä kertaa. Kuolonuhreja on samaan aikaan syntynyt 6 kappaletta, joten onnistuminen tai edes selviytyminen tällä reitillä ei ole kovin todennäköistä.

Kaikkien maailman vuorien joukossa K2 on selvästi vuorien vuori. K2:n rinteet nousevat kolmen kilometrin matkalla kolme kilometriä. Sen uskomaton jyrkkyys (koko matkalla) ja tekninen vaikeus yhdistettynä arvaamattomaan säähän antaa kokeneellikin kiipeilijälle mahdollisuuden tuntea itsensä avuttomaksi ja varmasti myös mahdollisuuden tuntea oikeaa pelkoa. K2:n eristynyt sijainti ja hankala saavutettavuus vähentää halua kiivetä sen huipulle hetken mielijohteesta. Vaikka K2 ei ole maailman vaarallisin vuori tilastojen valossa, ei maailmasta silti löydy toista K2:n kaltaista vuorta. Ei sen kauneudelle vertaista.

Kiitämme:
+ Ulkonäköä
+ Aitoutta
+ Autioita rinteitä (ei turisteja millään kaudella)
+ Jyrkkyyttä
+ Katu-uskottavuutta
+ Teknisyyttä
+ Vaarallisuutta
+ Haastavuutta
+ Sitkeyttä vastustaa huiputusyrityksiä

Moitimme:
-Kohtuullisen suurta kuolleisuutta
- Kuluttavuutta
K2 vuorena: 10/10

Kirjoituksessa olevat kuvat on poimittu netistä eri osoitteista ja niiden tekijänoikeuksien jäljittäminen on osoittain mahdotonta. Missään tapauksessa kuvat eivät ole omiani, enkä ole koskaan K2:lle kiivennyt. Vielä.

3 kommenttia:

Lassi kirjoitti...

Moro Bantis,

Komia on k2, ei pääse mihinkään. Oletkos oikein innostunut kiipeilystäkin? Minulla myös kipinä löytyy - toistaiseksi olen sitä ruokkinut vain vaeltelemalla siellä ja täällä. K2 BC trekkausta on puolitosissaan suunnilteltu yhden kaverin kanssa 2010 heinä-elokuulle, 24vrk kesto asettaa pieniä rajoitteita asiaan.. Tuleva vkl vierähtää Hiidenportin kansallispuistossa suksien ja teltan kera. Toivotaan mukava keliä.

Bantam kirjoitti...

Huomasin kommenttisi vasta nyt.. sorry.

Olen jonkun verran kiipeillyt ja olemme lähdössä heinäkuun lopussa kiipeämään Mont Blancille. Ensi vuonna olisi myös tarkoitus lähteä Nepal, Pakistan, Himalaja ja Karokorum -alueelle muutamaksi kuukaudeksi; ilman sen suurempia kiipeilyllisiä tavoitteita.. Suunnitelmissa on kyllä kasvattaa vuorten kokoa vuosittain ja ehkäpä jonain päivänä yrittää yli kasitonniselle. Kunhan nyt ensin selviää mitä oma elimistö siitä on mieltä..

Ja toivottavasti olit mukavat kelit huhtikuun alussa.

Bantam kirjoitti...

Siis Karakorum..