20081006

Enslaved "Vertebrae"


Norjasta on kautta aikain tullut mitä äärimmäisiä yhtyeitä jotka ovat tehneet mitä äärimmäisintä musiikkia. Enslaved on koko uransa ajan tuottanut laadukasta äärimetallia; toki matkaan on mahtunut muutama pienen pieni notkahdus, mutta keskiarvo on aina ollut kiitettävä. Kahdella edellisellä levyllään yhtye karkasi melko kauas progressiivisen rockin (!) maailmaan ja uusimmalla levyllään matkalla takaisin äärimetallisia vaikutteitaan. "Vertebrae" onnistuu yhdistämään nämä kaksi musiikillista koulukuntaa mielenkiintoisella tavalla.

Enslaved saa musiikkinsa virtaamaan vailla vastuksia. Virran keskeltä löytyy pieniä kiviä ja kantoja, jotka antavat musiikille mielenkiintoisia vivahteita. Vaikka yhtye liikkuukin äärimetallin saralla, ei tällä albumilla hivotella genren sivurajoja. Levyä kuunnelleessan huomaa helposti jäävänsä koukkuun näihin pieniin pyörteisiin, jotka juuri sopivalla tavalla värittävät kappaleiden ajoittain hypnoottisiakin sävelkulkuja. Vaikka hypnoosi helposti yhdistyykin junnaavuuteen, ei Enslaved tähän paheksuttavissa määrin sorru.


Enslavedin uran alkuvaiheet ovat itseltäni vielä hämärän peitossa, mutta voisin nopeasti arvata yhtyeen soittaneen UG black metallia. Kuten niin monet norjalaiset äärimmäisyyksien bändit, on myös Enslaved onnistunut jalostamaan oman ilmasunsa ehdottomaan huippuunsa kulkemalla puoli kentän mittaa sivurajalta. Luettelo niistä norjalaisista yhtyeistä, jotka ovat onnistuneet tekemään samoin on pitkä. Ne jotka ovat tässä epäonnistuneet on jo unohdettu. Vaikka Enslaved ei uusimmallaan yllä aivan Gojiran tasolle, on sillä kuitenkin pitkä matka unholan yöhön.

9/10

01. Clouds
02. To The Coast
03. Ground
04. Vertebrae
05. New Dawn
06. Relections
07. Center
08. The Watche

Ei kommentteja: