20080930

Gregor Samsa "Rest"



Franz Kafkansa lukeneet saattavat saada mielleyhtymiä kirjallisiin tuotoksiin, mutta tässä yhteydessä Gregor Samsa on virginilainen, Champ Bennetin perustama, post rock -yhtye. Bändi soljuttaa musiikkiaan vähäeleisesti, jopa minimalistisesti, ja kauniisti. Syksyä leimaava värikylläisyys ja pimeyden laskeutuminen leimaamat yhtäaikaisesti "Rest" -albumia. Mieli tekee levätä ja antaa korvien vastaanottaa mielenkiintoisia, melodisia ja herkkiä ääniaaltoja. Ulkona laskeutuu samaan aikaan pimeys, ja jostain syystä musiikki jättää, albumin kannen harmaudesta huolimatta, värikkään ja koskettavan tunnelman leijumaan.


Gregor Samsan musiikkia on mahdotonta kuvata yksityiskohtaisesti. Se saa välillä jopa klassisia piirteitä, luo ajoittain painostavan tunnelman matalilla jousisoittimilla, antaa aavistuksen rummuista sekä vokalisoinnista, ja onnistuu kaiken aikaa olemaan läsnä jostain kaukaa. Mielenkiintoista ja ennen kaikkea syksyyn sopivaa tunnelmointia. En ole varma haluaisinko edes kuulla tätä musiikkia livenä. Paikanvalinnalla olisi enemmän kuin suuri merkitys.

Yhtye on ollut poissa julkaisurintamalta seitsemän vuotta, enkä ole itsekään bändiin aikaisemmin törmännyt. Ensinäkemisemme päivänä odotan mielenkiinnolla yhteistä matkaamme, sillä siinä määrin houkuttelevalta ja kutsuvalta Gregor Samsan musiikkia korvissani kuulostaa. Tulkoon syksy ja tulkoon pimeys.

10/10

Tuskailuja in a middle

Juuri kun kaiken piti olla kunnossa.. Jostain syystä terveydelliset ongelmat eivät tunnu hellittävän otettaan. Tämän hetkinen olotila saa mieleni miltei hulluuden partaalle. Ei kykene työhön, ei kykene liikkumaan eikä kykene kunnolla edes nukkumaan. Suuret suunnitelmat ovat kaatumassa allikkoon ja tunnen itseni jossain määrin neuvottomaksi.

Törmäsin tänään sattumalta henkilöön kaupassa. Keskutelimme varsin perinteiseen tapaan kuulumisista ja lähimenneisyys/-tulevaisuudesta. Tuskailin aikaisemmin kuvaamiani asoita ja lisäsin listaan vielä sen, että en aio alkaa huvittumaan edes juopottelusta. Ei voisi vähempää kiinnostaa. Ennen kuin erkanimme tahoillemme henkilö mainitse, ehkä ohimennen, ehkä tarkoituksella, siitä miten kaikki ei kuitekaan voi olla niin äärimmäistä. Jäin miettimään tätä. Ensimmäistä kertaa elämässäni oikeasti. Olen luullut pohtineeni sitä aikaisemmin, mutta kävellessäni viileään syysilmaan, huomasin olleeni väärässä.


Mitä on keskellä? Kun olen treenannut olen ollut äärilaidassa, kun olen ryhtynyt johonkin olen ollut keskimäärin aina äärilaidassa. Jos pitää otella, niin vapaaotellaan. Jos pitää kiivetä, niin kiivetään Everestille. Perfektionismi on kuitenkin minusta ollut kaukana. Jotenkin on silti aina pitänyt pinnistää ja tehdä kunnolla. Hiljaisten puurtajien aika on mielessäni ollut ohi. Heitäkin tarvitaan, mutta he eivät edusta muutosta, ja jos edustavat heidät muutoksineen huomataan joskus paljon liian myöhään. Suunnitelmani ankaran treenin aloittamisesta haihtui tomuna ilmaan ja totesin, että en sitten treenaa ollenkaan. Vai voinko sittenkin treenata?

Mitä on keskellä? Onko siellä keskiluokkaisuutta ja kompromisseja? Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että on. Onko se sitten niin paha asia? Asiaa mietittyäni tulin siihen tulokseen, että on. Aion silti koittaa siirtyä keskellä. Mennä kerrankin sieltä mistä kohtuullisen vaivattomasti pystyn; kaikkia esteitä kuitenkaan kiertämättä. Ehkä siinä sivussa ehdin kuunnelle mitä minulla itselläni on minulle sanottavaa. Ja mikä mielenkiintoisinta; keskustelin ihmisen kanssa joka ei oman käsitykseni mukaan ole koskaan ollut keskellä. Vai onko ehkä sittenkin?

Ei kommentteja: