20080826

Anathema "Hindsight"


Vuodesta 2001 levytyksellistä hiljaiseloa viettänyt Anathema palaa ihmisten tietoisuuteen uudella "Hindsight" -albumillaan. Kyseessä on tavallaan kokoelma sillä levy sisältää ainoastaan yhden uuden biisin. Muu materiaali kostuu pääasiassa "A Natural Disaster", "A Fine Day To Exit" ja "Alternative 4" levyjen kappaleista. Mukaan on kelpuutettu vanhemmilta tuotoksilta yksistytään "Angelica". Valinta puoltaa paikkaansa erinomaisesti. Alkuaikojen doom -synkistelystä ei ole tietoakaan.

Anathema on lupaillut kokonaan uutta albumia vielä tämän vuoden loppupuolella ja "Hindsight" toimiikin oivallisena johdatuksena sekä odotuksen tuskan lievittäjänä. Vaikka kyseessä onkin kokoelma vanhoja kappaleita, on levyn idea kuitenkin kaukana perinteisista kokoelmalevyistä. Anatheman katkeran- ja kauniinsuloisten melodioiden sovittaminen uuteen puoliakustiseen muotoon on onnistunut erinomaisesti. Jos alkuperäiset versiot ovat koskettavuudessaan jostain toiselta planeetalta peräisin, on akustinen sovituksellisuus nostanut ne vielä kolmannelta planeetalta peräisin oleviksi. "One Last Goodbye", "Flying", Temporary Peace" ja "Are You There" murtavat kaikki tulvavallit ja saavat sielun virtaamaan ulos silmistä.


Bändin musiikillinen tenho ei ole koskaan perustunut soittotaidolla kikkailuun, vaan vahvoihin tunnelmiin ja kokonaisuuksiin. Toisinaan voi kokea jopa liiallisia ahdistuksen tunteita; sen verran pieleen menevät ihmissuhteet lähes jokaisessa kappaleessa. Itseäni kyseinen asia ei ole koskaan ahdistanut vaan olen nauttinut jokaisesta hetkestä. "Hindsight" on Pain Of Salvationin loistavan "12:5" sekä The Gatheringin "Sleepy Buildings" -albumien kanssa parasta mitä akustisen versioinnin saralla on koskaan tehty. Uudet sovitukset syventävät bändin luomia tunnelmia entisestään ja näin albumista muodostuukin kokonainen uusien kappaleiden virta. Jos joku levy sopii syksyn tunnelmiin ja kesästä luopumisen tuskaan, niin se on ehdottomasti tämä. Uusi "Unchained (Tales Of The Unexpected)" nostaa uuden levyn odotukset vielä entistäkin ("Simple Mistake" ja "Everything") korkeammalle.


Montako kynttilää voisinkaan kuluttaa kliseisissä tunnelmissa mökillä, syysillan pimeydessä, takkatulen edessä taljalla rakkaan kanssa kellien ja Anatheman huolehtiessa kaiken täydellistämisestä? Jos olet päättänyt hankkia ainoastaan yhden levyn syysiltojen lohduksi; se on tämä albumi.


"And somehow I knew you could never, never stay
And somehow I knew you would leave me
And in the early morning light
After a silent peaceful night
You took my heart away
Oh I wish, I wish you could have stayed"


Anathema "Hindsight" (julkaisu 27.8.2008)

01. Fragile Dreams
02. Leave No Trace
03. Inner Silence
04. One Last Goodbye
05. Are You There?
06. Angelica
07. A Natural Disaster
08. Temporary Peace
09. Flying
10. Unchained (Tales Of The Unexpected)

10/10

References: Pink Floyd, Nick Drake, Novembre, Riverside, Antimatter, Ion

Ei kommentteja: