20080721

Pieni koira

Olen pitänyt koirista koko elämäni ajan. Koiraksi olen käsittänyt sellaisen nelijalkaisen olennon, joka kiintyy ihmiseen, näyttää siltä että ymmärtäisi ja joka on sen kokoinen ettei se mene telmiessä rikki. Kaikki koirat eivät kuitenkaan ole niin suuria, että niiden kanssa voisi vapautuneesti telmiä ilman pelkoa särkymisestä. Olen aikaisemassa elämässäni sivuuttanut nämä koirat luokittelemalla ne kissoiksi. Irlannin sentterit, Weimarin seisojat ja dobermannit ovat olleet omassa maailmankuvassani täydellisiä koiria. Ne ovat fyysisiä, niiden kanssa tulee hiki ja ne haastavat omistajansa päivittäin. Tässä vaiheessa on todettava, etten ole koskaan omistanut koiraa, tai mitään muutakaan jatkuvaa huolenpitoa vaativaa. Ihmisiä ei lasketa tähän kategoriaan, koska heitä ei voi omistaa. Ihmisetkin tietenkin vaativat huolenpitoa ja heitä on erilaisia. Olen lajitellut ihmisiä liikaakin omien ajatusteni mukaan, mutta huomaan olleeni siinä asiassa totaalisen väärässä. Olen ollut liian pieni kuunnellakseni ja olen ollut liian pieni kiinnostuakseni. Olen luullut olevani suuri, mutta olenkin ollut pieni. Olen ollut väärässä.


Viivi on pieni koira. Se on niin pieni, että se mahtuu taskuun ja sillä voi heitää keihästä 50 metriä. Se on niin pieni, että se syö ainoastaan kuusi pientä mitallista pahanhajuista ruokaa päivässä. Sekin voi olla vähän liikaa; ainakin jos liikuntaa ei ole riittävästi tarjolla. Se on myöskin niin pieni, että sen pää ei ylety edes polveen saakka kun se nousee esittämään kerjäläisoopperaa ruokapöydän jalkaa vasten. Viivi on niin pieni, että pitää varoa istumasta sen päälle, ettei se menisi pahasti rikki. Niin pieni, ettei se saisi hypätä sohvalta alas, etteivät sen pienet jalat menisi poikki tai murtuisi. Pieni Viivi on myös silloin kun se haluaa tulla ihmisen lämmön luo sänkyyn, sen on silloin niin pieni, että pitää nukkua varovasti ettei kääntyisi sen päälle ja musertaisi sitä rikki. Kävelyllä Viivi on niin pieni, että kun se ei enää tahdo edetä, niin se meinaa uida ulos valjaistaan. Viivi on pieni silloin kun sen laumasta erkaantuu joku, että se haluaa mennä takaisin sinne missä ero tapahtui ja etsiä kadonneen. Silloin sen voi ottaa syliin tai laittaa taskuun, koska niin pieni Viivi on. Kun Viivi tapaa uusia ihmisiä se on niin pieni, että se on vilpittömästi kiinnostunut heistä. Pieni Viivi on kun se menee ulos, se on pieni koska se on kiinnostunut kaikista pienistäkin asioista. Se on jopa niin pieni, että se on vastustamattoman söpö. Kun sen pieni pää kurkistelee takin rintataskusta kaikki ohikulkijat muuttuvat idiooteiksi ja alkavat puhua idioottien kielillä. Niin pieni Viivi ei kuitenkaan ole, että se ymmärtäisi idioottien kieltä. Viivi on itseasiassa niin suuri, että se ymmärtää jos sinä olet surullinen ja haluat kertoa siitä sille. Se on myös niin suuri, että se tuo hämäkin ja pudottaa sen jalallesi, koska ajattelee sinunkin ilahtuvan leikistä. Se on myös niin suuri, että se jakaa ilosi, välillä jopa tietämättään. Se on juuri sen kokoinen, että se ymmärtää kaiken ja sillä on vastaus kaikkeen.


Sen kokoinen minäkin haluaisin olla.

3 kommenttia:

Saniainen kirjoitti...

nyyyh.... ihanasti olet viivistä kirjoittanut! pieni viivi, suuri sydän.

Anonyymi kirjoitti...

Mulla ei koskaan voisi olla tollasta koiraa kun elämä menisi sitä pussaillessa ja lässyttäessä =) Kun se on niin ihana mussukkanassukkanau!

mili

Anonyymi kirjoitti...

Ihanan liikkuttavan hellyttävää. Viivi on täydellisyyttä hipova ja äärimmäisen rakas perheenjäsen. :)

-jj