20080729

Erittäin kova artisti; Mike Patton


Lähes jokainen itseäänkunnioittava musiikin ystävä on sitä mieltä, että Mike Pattonin kuuluu olla perseestä ja ainoastaan fanboy -lasien läpi katsovat ylistävät miehen suorituksia. Mistä tämä kaikki on lähtöisin? Todennäköisin syy on vitutus. Pattonin tuotantoa on kuunneltu levysoitin punaisena ja odoteltu jotain Faith No Moren aikaista "normaalimpaa" ulosantia. Turhaan, vuodesta ja levystä toiseen. Koska tätä FNM:n uudelleensyntymistä ei ole tapahtunut ja muu tuotanto ei yrityksistä huolimatta meinaa avautua, on parempi turvautua erittäin kovaan dissaamiseen. Tästä väheksynnästä on tullut jo lähes muoti-ilmiö. Tämä ilmiö tosin ei ole mitenkään tämän päivän juttu, vaan se on käynnistynyt jo aikoja sitten.

Mikä mies Mike Patton loppujen lopuksi oikein on? Kysymykseen on ehkä mahdotonta vastata, mutta jos tarkastelee miehen tuotantoa, koko se laajuudessa, voi saada edes pienen käsityksen miehen mielenliikkeistä.


Vuonna 1968 Eurekassa Kaliforinassa syntynyt amerikkalainen Michael Allan Patton, perusti ysätäviensä kanssa Mr. Bunglen vuoden 1985 tienoilla. Yhtye teki kokeellista musiikkia ja pysyi lähinnä pienten piirien salaisuutena hyvinkin pitkään. Oikeastaan vasta Pattonin liittyminen Faith No Moreen vuonna mahdollisti isomman levytyssopimuksen saamisen myös Mr. Bunglelle. Faith No More saavutti suurimman menestyksensä albumillaan "The Real Thing" ja etenkin siltä lohkaistulla singlellä "Epic". Erikoisen tästä levystä tekee se, että Patton liittyi yhtyeeseen ja kirjoitti kahdessa viikossa kaikki albumin sanoitukset. Samalla hän päätti koulunkäyntinsä Humboldt Staten Universityssä.

Pattonin vaikutusta Faith No Moren kehittymiseen vuosien aikana on vaikea määritellä. Mike Bordinin ja Billyn Gouldin tanakka ja millintarkka soittotyöskentely on kuitenkin aina ollut erittäin oleellinen osa bändin musiikkia. Ilman tätä yhtyettä metallisemmalta rytmimusiikilta olisi jäänyt yksi merkittävä kehitysaskel ottamatta. Pattonin verbaalinen ulosanti oli oleellinen osa tätä kokonaisuutta ja näin ollen sitä on turha mennä väheksymään. Totuuden nimissä on kuitenkin myönnettävä Pattonin vokalisoinnin kehittyneen ylivoimaiselle tasolle vasta bändin kahden viimeisen levyn aikoihin. Samalla oli nähtävissä miehen ahdistuneisuus Faith No Moren musiikilliseen kahlitsevuuteen. Yhtyeelle ei myöskään koskaan löytynyt riittävän kovaa kitaristia joka olisi täydentänyt bändin soundin huippuunsa. Kokoonpanoja tarkastellessa huomaa helposti, että kitaristi bändissä vaihtui lähes vuoden välein.


Faith No Moren päätettyä maallisen vaelluksensa Patton saattoi paneutua rakastamansa äänen tutkimiseen sekä sen tuottamiseen kaikissa mahdollisissa muodoissa. Miehen aktiivisuus kokeellisen vaihtoehtomusiikin saralla hakee vertaistaan. Mr.Bunglen ja Faith No Moren lisäksi miehen merkittävin yksittäinen yhtye lienee Fantomas. Avantgardista metallia soittava yhtye on julkaissut tähän mennessä neljä albumia. Tiedän, että totaalilukumäärä on suurempi, mutta näissä muissa julkaisuissa on ollut mukana joku toinen yhtye tai artisti. Fantomas on tuntunut kulkevan kaiken aikaa entistä kokeellisempaan suuntaan ja kaikilla albumeilla on ollut joku temaattinen kokonaisuus. Debyyttilevy perustui scifi sarjiksiin siten, että jokainen kappale oli kuvitteellisen sarjakuvakirjan sivu. Kakkosalbumi sisälsi elokuvasävelmiä joita oli venytetty osin jopa tunnistamattomiin sovituksiin. Kolmannella albumilla tuotettiin meteliä yhden, ilman puudutusta tehdyn leikkauksen verran ja viimeisimmällä albumilla kieroutunutta sarjakuvamusiikkia. Tämän levyn jokainen kappale on nimetty päivämäärien mukaan. Pattonin äänentuottaminen nousee näillä levyille uskomattomiin sfääreihin ja osoittaa miehen olevan yksi maailmanhistorian taitavimpia äänenkäyttäjiä.

Tomahawkin puitteissa musiikin ulkomuoto on ollut huomattavasti perinteisempää. Bändi on tähän mennessä julkaissut kolme albumia "Tomahawk", "Mit Gas" ja "Anonymous". Näistä viimeisin on vuodelta 2007 ja se pitää sisällään vanhoja amerikkalaisten alkuperäiskansojen sävellyksiä joita bändin kitaristi Denison oli tutkinut työskenneltyään Hank Williams III:n kanssa. Levy on samalla bändin kokeellisin, joten riippuen siitä pidätkö Pattonin maltillisemman siiven näkemyksistä vai kokeellisemman osaston materiaalista, tutustuminen kannattaa aloittaa joko "Mit Gas" tai "Anonymous" -albumeista.


Pattonin käsitys siitä minkälaista musiikin pitäisi olla, etenkin siinä tapauksessa, että sitä soitettaisiin radiossa, ilmenee Peeping Tom -nimisen projektin albumilta. Valitettavasti Mike ei pääse edelleenkään kuuntelemaan radiosta mieleistään musiikkia, sillä en ole kertaakaan havainnut projektin tuotoksia eetterissä. Levyllä esiintyy lukuisa joukko vierailevia artisteja joista tässä yhteydessä mainittakoon Amon Tobin, Kool Keith, Massive Attack ja Norah Jones. Peeping Tom on kiertänyt vain pienessä mittakaavassa, koska luonnolisesti artistijoukon saaminen samaan paikkaan ja samaan aikaan on käytännössä mahdotonta. Projekti on kuitenkin tehnyt keikkoja vaihtelevilla kokoonpanoilla sen mukaan ketä on saatavilla ollut.

Hengästyttävän listauksen edetessä kohta puoliväliinsä on aika luoda lyhyt katsaus Pattonin muihin projekteihin ja kolloboraatioihin. General Patton vs. The X-Ecutioners on Pattonin sekä New Yorkista ponnistavan hiphop ryhmän välinen taisto musiikkityylien välillä. Albumin kappaleet sisältävät lukuisia sämplejä eri elokuvista. "Romances" -albumilla Patton operoi yhdessä norjalaisen elokuvasäveltäjä John Kaadan kanssa. Albumin vaikutteet on osittain otettu klassisen musiikin puolelta ja kappaleet on nimetty 1700 -luvun ranskalaisten sävelmien mukaan. Koko paketti on muodostettu temaattiseksi soundtrackiksi.


Patton on työstänyt myös EP:n amerikkalaisen matchcore -yhtye Dillinger Escape Planin kanssa vuonna 2002 ("Irony Is A Dead Scene"). Lovagen vuonna 2001 julkaistulla albumilla "Music To Make Love To Your Old Lady" Patton vokalisoi yhdessä Jennifer Charlesin kanssa. Tyylillisesti liikutaan trip hopin ja acid jazzin puitteissa. Levyllinen noisea on saatu aikaan myös Maldoror -nimellä (yhdessä Masami Akitan kanssa) vuonna 1999. Kokeellisemman äänentuoton piireissä parveillaan levyillä "Adult Themes For Voice" sekä "Pranzo Oltranzista".

Viimeisin projekti, Mondo Cane, on jo ehtinyt vierailla myös Suomessa. Ilosaarirockin keikkaa on sivuttu jo aikaisemmissa kirjoituksissa, mutta projektilta on lupa odottaa materiaalia levytetyssä muodossa alkuvuodesta 2009. Albumi tullee sisältämään sekä studiossa että livenä taltioituja otoksia 1950 ja -60 luvun italialaisista popiskelmistä. Pattonin oma kädenjälki ja uskomaton tulkinta tulee olemaan voimakkaassa roolissa. Aldo Sisillo ja Roy Paci tukevat molemmilta puolilta maestroa itseään.


Jos olet ehtinyt tutustua tähän tuotantoon, edes pintapuolisesti, ja muodostaa hyvän kokonaisukäsityksen Mike Pattonin taidoista ja näkemyksistä, etkä silti ole kykenevä löytämään niistä sitä jotain, niin silloin kyseinen musiikki ei todellakaan ole sinua varten. Genrerajojen ja kokellisuuden rajoja tiuhaan rikkova Patton on saanut aikaiseksi uran ja samalla sellaisen määrän laadukasta materiaalia, että moiseen suoritukseen ei avuton peruspaskan suoltaja pysty. Se, että italialaiset huippumuusikot lähtevät miehen mukaan toteuttamaan "suuruudenhullua" projektia kertoo Pattonin todellisesta arvostuksesta kaiken tarpeellisen.

Ei kommentteja: